Parsifal viehättää silmää ja virvoittaa mieltä

Graalin ritarikunta vartioi Kristus-reliikkejä, Graalin maljaa ja Longinuksen keihästä. Titurel (Koit Soasepp) siitää ritarikunnan johtajuuden pojalleen Amfortasille (Tommi Hakala), joka yrittää kukistaa vihulaisen Klingsorin (Jukka Rasilainen), mutta lankeaa noidutun viettelijättren Kundryn (Tuija Knihtilä) pauloihin, menettää keihään ja vielä haavoittuukin siitä. Vain keihäs voi parantaa tuskaisen haavan – ja keihään voi hankkia takaisin vain myötätunnon avulla ymmärtävä puhdas houkka. Parsifal (Nikolai Schukoff) haahuilee Klingsorin mailla ja joutuu Kundrun vikiteltäväksi, mutta tämä poikapa ei antaudukan naisen petollisiin viettelyksiin vaan kukistaa Klingsorin ja saa keihään haltuunsa. Hän palaa Graalin ritareihin, parantaa Amfortaan haavan, ja vanha ritari Gurnemanz (Jyrki Korhonen) voitelee hänet ritarikunnan johtajaksi.

Parsifal. Kuvassa Nikolai Schukoff (Parsifal). Kuva: Suomen kansallisooppera/Heikki Tuuli.

Parsifal. Kuvassa Nikolai Schukoff (Parsifal). Kuva: Suomen kansallisooppera/Heikki Tuuli.

Richard Wagnerin Parsifalin tematiikka ammentaa kristinuskosta – ehkä enemmän kuitenkin sen mytologiasta kuin opista tai etenkään uskonnon rakenteista, joita Wagner ei liene suuremmin arvostanut. Paha näyttäytyy rajoittavana ja pysyvänä, hyvä taas kehittyvänä ja siten lopulta voimakkaampana. Kehitys näkyy etenkin Parsifalissa, joka on viaton yksinkertainen nuori mies, kuin tynnyrissä kasvanut, joka myötäelämisen avulla oppii ja kasvaa. Wagner kuvaa libretossaan Parsifalia odotettuna valittuna toistuvasti kuvauksella ”durch Mitleid wissend, der reine Tor”. Tekstityslaitteeseen tämä oli kääntynyt muotoon ”säälin kautta tiedon saanut viaton hullu”. Jos tarinaa ei lainkaan tunne, voi tuo käännös johtaa harhaan, sanoilla ”sääli” ja ”hullu” kun on myös tilanteeseen sopimattomat negatiiviset konnotaatiot, jotka arkikielessä ovat usein yleisempiä.

Näin tämä Harry Kupferin ohjaama Parsifalin ensimnmäisen kerran reilut 13 vuotta sitten, mutaman viikon ensi-iltansa jälkeen (se oli esitys numero 6, nyt oli vuorossa 16). Olin silloin vasta aloittelemassa näyttämötaiteen katsomisharrastusta, eikä kokemuksesta jäsentynyt kovinkaan yksityiskohtaisia muistijälkiä – muutoin kuin yleispositiivisena kokemuksena. Sittemmin olen nähnyt Matropolitanin version (elokuvateatterilevityksenä) ja samoihin tarinoihin (vaan ei Wagnerin tekstiin eikä musiikkiin) perustuvan tanssi-nykysirkus-ym.-teoksen (xxx).

Parsifal. Kuvassa Tommi Hakala. Kuva: Suomen kansallisooppera/Heikki Tuuli.

Parsifal. Kuvassa Tommi Hakala (). Kuva: Suomen kansallisooppera/Heikki Tuuli.

Kupferin Parsifal erottuu edukseen varsinkin ysinkertaisen mutta eläväisen lavastuksensa ansiosta: lavan täyttää etureunasta aina takanäyttämölle asti siksak-muotoinen valopolku, joka muuttaa väriään hyvinkin eläväisesti ja joka lavan nostoelementtien avulla myös välillä muuttaa muotoaan. Toinen massiivinen rakenne on viisarimaisesti yli lavan kääntyvä varsi. Lavatekniikkaa onkin käytetty kiitettävän luovasti, kuitenkaan kikkailematta. Muhkeat kuorokohtaukset ovat upeita, ja varsinkin hienon heleästi soi lapsikuoro. Enimmäkseen kotimaiset solistit täyttävät suuret saappaansa mainiosti. Henkilöohjaus on ilmeisen tahallisesti vähän pökkelömäistä; itävaltalaissyntyinen Nikolai Schukoff on viattomana aluksi vähän eläväisempi, mutta Graalin ritariksi kasvettuaan jo hänkin pökkelöityy.

Vaikka musiikkia (saati sen tulkintaa) en edelleenkään osaa eritellä, pidän siitä kovasti – se on jyhkeää, tanakkaa ja ilmaisevaa, se pitää kiinnostuksen yllä eikä salli unohtua taustalle. (Jokin patarummuista jopa täristi oudosti kengänpohjissa parven lattiaa vasten – vai kuvittelinkohan vain.) Wagnerille luen ansioksi myös sen, että tarina etenee koko ajan, eikä unohduta laulamaan samaa värssyä toisteisesti. Toki eteneminen on ihan tolkuttoman hidasta, mutta sekin on hyvä: tässä pikaelämysten sirpalemaailmassa on erinomaisen rauhoittavaa eläytyä teoksen vaihtoehtoiseen maailmaan reiluksi viideksi tunniksi (sis. kaksi väliaikaa, joten ei se niin pitkältä tunnu!) Jäänkin odottelemaan Ringin uutta tulemista (http://oopperabaletti.fi/talo/uutisia/uusi-ring-ohjelmistoon-2019-2021/) lähivuosina.

Parsifal. Kuva: Suomen kansallisooppera/Stefan Bremer.

Parsifal. Kuva: Suomen kansallisooppera/Stefan Bremer.

(Koettu: 16.5.2018, Suomen kansallisooppera)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.