Hair – Fifty years after

Hair – Fifty years after, tamperelaisten taideopppilaitosten (Nätyn opiskelijat, TAMK:n musiikkiteatteriopiskelijat ja Tampereen konservatorion tanssiopiskelijat) yhteistyöprojekti, nähtiin Teatterikesässä loppuunmyytynä – kuten se oli ollut varsinaisella esitysjaksollaan alkuvuodestakin. Alaotsikon aikamääre viittaa Hair-produktioon ensimmäisessä Teatterikesässä vuonna 1969. Off-Broadway-kantaesityksensä tämä Gerome Ragnin ja James Radon kirjoittama ja Galt MacDemotin säveltämä ”maailman ensimmäinen rock-musikaali” Hair – The American Tribal Love-Rock Musical oli saanut jo syksyllä 1967, ja Broadwayn ensi-ilta uudistettuna versiona oli keväällä 1968, reilua vuotta  ennen Tampereen produktion ensi-iltaa.

Hair. Tampereen teatterikesä. Kuva: Jari Heikkilä.

Hair. Tampereen teatterikesä. Kuva: Jari Heikkilä.

Hairin tarina kertoo ”heimosta”, New Yorkissa 1960-luvun lopulla elävästä hippinuorisoporukasta, joka ajan vastakulttuurihengessä nauttii yhteisöllisyydestä, vapaasta rakkaudesta ja seksistä, mielen vapaudesta ja tajunnan (kemiallisesta) laajentamisesta sekä Vietnamin sodan vastustamisesta ja muusta vanhempia järkyttävästä. Eräs keskeisistä henkilöistä, Claude, jossain määrin Jeesus-Hamlet-henkinen hahmo, kuitenkin lopulta lähtee kuolemaan Vietnamiin. Musikaalin avoin seksuaalisuus ja huumemyönteisyys eivät enää juuri järkyttäne, mutta rauhan puolustaminen ja sodan vastustaminen ovat valitettavasti edelleen vähintään yhtä ajankohtaisia teemoja.

Hair oli 50 vuotta sitten monessa suhteessa edistyksellinen, mutta kun nyt luin Ragnin ja Radon librettoa, huomasin paikoin vähän irvisteleväni – teksti ei ihan kaikin puolin ole kestänyt aikaa; vuosikymmenten saatossa on  edes jotain edistystä saatu aikaan liittyen esim. monimuotoisuuden diskursseihin ja vähemmistöjen representointiin. Esityksen ohjaaja, Nätyn teatterityön professori Pauliina Hulkko kertoikin esiintyjien kanssa keskustellun siitä, mitä ja miten nykyisin  asioita on syytä esittää. Hairista on tiettävästi kaksi suomennosta, Esko Elstelän (1969) ja Markku Salon (2003). Nyt oli käytössä näistä uudempi, jossa tosin siinäkin  ajan hammas ainakin omassa korvassani ajoittain kirskahteli.

Hair. Tampereen teatterikesä. Kuva: Jari Heikkilä.

Hair. Tampereen teatterikesä. Kuva: Jari Heikkilä.

Hauska tapa yrittää taklata aikakausiongelmaa oli kehystää esitys anakronistisen heimon toiminnaksi, jota ”Margaret Mead 2.0” (Semna Segal, hollantilainen vaihto-oppilas) tutkii – ”Mead” piti ennen esitystä kahvilassa alustuksen ja asettui katsomoon muistilehtiönsä kanssa, mutta suistui myöhemmin osaksi esitystä. Todellisen kulttuuriantropologi Meadin (1938-1948) menetelmänä oli etenkin etnografia, jossa tutkitaan kulttuurisia ilmiöitä tutkittavien näkökulmasta. Musikaalin Mead tosin ei ihan malttanut pysyä tässä roolissa vaan heitti välillä kommentteja, jotka – anakronistisesti – peilasivat tapahtumia nykyaikaan. Ragnin ja Radon versiossa Mead siippoineen vain piipahtaa ihmettelemässä porukan pitkiä hiuksia; Meadin laajemman roolin osalta käsikirjoittaja on jäänyt käsiohjelmassa mainitsematta, samoin muiden alkuperäistekstistä poikkeavien osuuksien osalta, ml. loppuratkaisu ja loppupuolella hulahtaneet viittaukset ainakin T. S. Elliotiin ja olikohan Milius/Coppolaankin.

Eka näytös vaikutti melko uskolliselta alkuperäistekstille. Sukupuolten käsittely tosin oli hiukan monipuolisempaa, esim. Claudea esitti Heli Hyttinen ja Berger vaihtui lennosta Miko Jaakkolasta Oksana Lommiksi. ”Mead” tosin osuvasti kyseenalaisti gender-blenderöinnin mielekkyyden, jos valtarakenteet kuitenkin pysyvät samoina. Jos eka näytös oli enimmäkseen perinteistä näyttämöesitystä, oli tokassa reipasta immersiota, joka valui vähän jo väliajallekin. Hiukan epämukavat istumapaikat mutta muuten ihan hauska kokemus.

Hair. Tampereen teatterikesä. Kuvassa Sofia Smeds ja Heli Hyttinen. Kuva: Jari Heikkilä.

Hair. Tampereen teatterikesä. Kuvassa Sofia Smeds ja Heli Hyttinen. Kuva: Jari Heikkilä.

Nuoret esiintyjät loistivat rooleissaan suloisesti heittäytyen ja nousten mainiosti esityksen fyysisten ja musiikillisten vaatimusten tasolle. Nautinnollisen hienoja yksilö- ja varsinkin ryhmäkohtauksia koettiin, esimerkkinä nimikappaleen eli Hair-biisin voimallinen tulkinta. Myös lavalla ollut musiikinopiskelijoista koostuva bändi veti musikaalin monipuolisen musiikin taitavasti. Teatterimontun muotoutuvaa tilaa oli käytetty onnistuneesti skenografisiin ratkaisuihin, jotka olivat hyvin erilaisia ekassa ja tokassa näytöksessä.

Mutta entä se tematiikka? Miten voi tänäpäivänä ”sex, drugs and rock’n’roll” tai kotimaisemmin (ja kenties kevyemmin kemikaalein) ”rock, rauha, rakkaus”? Mitä kuuluu vesimiehen ajalle, jonka sarastusta avausbiisissä hehkutettiin ja jota pitäisi leimata monet hyvät asiat kuten humanismi, idealismi, totuudellisuus, yksilöllisyys, solidaarisuus, demokratia, teknologia ja vapaus. Viidessäkymmenessä vuodessa on monissa asioissa tapahtunut edistystä, vaikkakin juuri tässä hetkessä päällimmäisenä ehkä monella tuntuukin nousussa olevien pimeiden voimien uhka. Astrologiset jaksot ovat kuitenkin pituudeltaan 2150 vuotta, joten vielähän meillä on aikaa petrata ja kääntää kehitys takaisin aquariuksen uralle. Astrologia ei varmaan voi väärässä olla, eiköskään…

(Koettu: 5.8.2019, Teatterimonttu, Tampereen teatterikesä)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.