Upea Lappeenrannan 10. balettigaala

Lappeenrannan balettigaala järjestettiin jo kymmenettä kertaa (itselleni tämä oli tosin vasta kuudes kerta). Taiteellinen johtaja Juhani Teräsvuori oli taas koonnut genrevalikloimaltaan monipuolisen ja laadultaan perin erinomaisen kattauksen kansainvälistä tanssitaidetta. Tällä kertaa itseäni puhuttelivat eniten tietyt soolot ja duetot.

Ilta alkoi komeasti maailman ensi-illalla, kun Elina Miettinen tanssi Jorma Elon uuden teoksen Aave. Suomalaislähtöinen Miettinen toimii freelancerina tanssittuaan vuosia American Ballet Theatren riveissä. Aaveen piti ilmeisesti alun perin olla Elon, Miettisen ja Mikko Timosen lyhytelokuvaprojekti, mutta gaalaa varten siitä tehtiin näyttämöversio. Musiikki on Bachia ja liikekielikin kärkitossuineen ja hörsöhameineen pitkälti klassista, muttei kuitenkaan tylsää: klassisesta poikkeavat pienet jipot – otteet, asennot, liikkeet – siellä täällä pitävät teoksen virkeänä. Visuaalisesti yksinkertainen mutta lumoava, mukaan lukien lopussa nähtävä pätkä Timosen videota.

Elolta nähtiin myös Adagio teoksesta Dream of Dream (2012) Rahmaninovin c-molli-pianokonserttoon numero 2. Dueton esittivät suomalaistaustainen, nykyisin Baijerin valtionbaletissa tanssiva Maria Baranova ja Bostonin baletin Lasha Khozashvili. Tunnelmallista ja taitavaa, mutta omaan makuuni kovin klassisen viileää: kaikki suorittavat osuutensa virheettömästi, mutta tunne ja ihmisten välinen yhteys on niin sublimoitu, ettei se ainakaan minua katsomon eturivillä tavoita. Tiedän – vika on minussa, muu yleisö tykkäsi kyllä. Kuten myös tanssijoiden toisesta osuudesta, jokaiseen gaalaan välttämättä kuuluvasta grand pas de deux’sta, joka tällä kertaa oli Le Corsairesta (Ivan Liska Petipan mukaan, Drigon musiikkiin), joka kaikkine herkkuineen sai yleisön hullaantumaan. Samaan tapaan erittäin sujuva ja kaunis, mutta vähän särmätön oli Latvian kansallisbaletin kuuden ensi- ja solistitanssijan esittämä kooste Elza Leimanen teoksesta Images of Presence (2015) Kaspars Kurdekon ja Max Richterin musiikiiin. Vaikka liike oli tuoreempaa, tuntui skupuoliroolien asetelma tanakasti entisaikaiselta. Vähän jätti viileäksi.

Aspects. Tšekin kansallisbaletti. Kuva: Martin Divisek

Aspects. Tšekin kansallisbaletti. Kuva: Martin Divisek

Tšekin kansallisbaletti esitti Katarzyna Kozielska koreografian Aspects (2018). Varsin pitkään varsinaista kiinnostavaa liikettä oli vain yhdellä naisella, jonka ympärillä puolen tusinaa miestä patsasteli peileineen aika staattisesti mutta varsin veistoksellisesti. Käsiohjelman tulkintaohje viittasi tunteisiin, mutta enemmänkin koin tämän yksilön ja yhteisön välisenä jännitteisyytenä – niin musiikin (5 eri säveltäjää), levottoman liikkeen kuin varsinkin tanssijoiden välisten yhteyksien kokonaisuudesta kehkeytyi mystinen vaaran uhka, joka piti katsojan erittäin hyvin otteessaan.

Saman ryhmän toinen esitys oli Mauro Bigonzettin Vertigo (2006) Šostakovitšin musiikkiin, esiintyjinä ensitanssijat Alina Nanu ja Adam Zvonař. Jos aiemmin vaikeroin esitettyjen roolien suhteiden keskinäistä viileyttä ja kohtaamisen ohuutta, tässä suhde oli selkeästi elävä vaikkei ongelmaton: paljon hidasta ja huolellista liikettä, jopa taiji-henkisesti, mutta pinnan alla kupli vahva energisyys, joka välillä ilmeni näyttävinä heittoina ja nostoina, ohimennen, sekä miehen sähäkämpinä soolo-osuuksina. Toisen liikkeen manipulointi näytti ajoittain jännittävältä, kuten jalan nosto toisen olalle ja siitä käden painaminen hitaasti alas.

Vertigo. Tšekin kansallisbaletti.

Vertigo. Tšekin kansallisbaletti.

Omaperäisen liikkeen riemua oli myös Marco Goecken teoksessa Black Swan (2015) Tšaikovskin Joutsenlammen musiikkiin, tanssijoina Amélie Demont ja Duccio Tariello Dortmundin baletista. Hymytöntä mutta monin paikoin hilpeätä liikettä: lintumaisen nykivää, nopeaa, terävää; pysähdyksiä, yllättäviä käsien vispauksia ja mitä kaikkea – virkistävän oudon liikkeen instrumentteina kaikki vartalon osat. Upean taidokas ja pienieleisen riemukas esitys!

Soolotulkinnan Edward Clugin teoksesta Ssss… (2012) esitti Marijn Rademaker, joka ehti jo lopettaa tanssijan uransa vuosi sitten Hollannin kansallisbaletin ensitanssijana ja siirtyä apulaisbalettimestariksi, mutta jatkoi kuitenkin esiintymisiä freelancerina. Liike on hurmaavan pakotonta ja ilmaisuvoimaista ajoittaisine tärisemisineen ja sätkimisineenkin. Varsinkin lyyriset kädet viehättävät. Chopinin musiikki ja Clugin liike Rademakerin tulkisemana sointuvat harmonisesti yhteen.

Rademakerin toinen osuus oli duetto Matteo Miccinin kanssa (Stuttgartin baletista) nimeltään What We’ve Been Telling You (2019). Pari on luonut dueton itselleen tunnustellakseen, miltä tuntuu tanssia yhdessä näyttämöllä. Ainakin se näytti kovasti hienolta. Kahden miehen (tai kahden naisen) duetoissa on usein erityinen viehätys, joka tulee fyysisesti tasaveroisten tanssijoiden välisestä voimatasapainosta, jota sekaduetoissa on harvoin, ja toisaalta nais/mies-duettoja katsoessa juohtuu usein väkisinkin ruotimaan sukupuolirooleja ja valtasuhteita, jotka varsinkin klassisissa teoksissa ovat usein ahtaan pölyttyneitä. Rademakerin ja Miccinin vahvan yhteyden leimaama kaunis duetto oli kaikesta tästä nautinnollisen vapaa. Musiikkina osuvasti Schubertin f-molli-fantasia pianolle (1828) – nelikätisesti.

Daniel Simkin. Kuva: Ken Browar / Deborah Ory

Daniel Simkin. Kuva: Ken Browar / Deborah Ory

Gaalan kansikuvapoika, ensitanssija Daniil Simkin Berliinin valtionbaletista, esitti soolon Alejandro Cerrudon teoksesta Pacopepepluto (2012) Dean Martinin musiikkiin. Kissamaisen notkea, jatkuva, pehmeä liike täydellisen vaivattomilta näyttävine huimine hyppyineen ja loikkineen teki esityksestä valloittavan yhdistelmän suvereenia virtuositeettia ja fyysistä herkkyyttä. Jo tämä esitys yksinään olisi ollut Lappeenrannan-reissun väärti! Simkinin toinen soolo oli Ben Van Cauwenberghin hassutteleva Le Bourgeois (2003?) Jacques Brelin samannimiseen lauluun (1962). Kevyen ilmavia hyppyjä ja muuta teknistä vaativuutta tässäkin, mutta etenkin tuli esiin Simkinin kyvyt ei vain tanssijana vaan myös sympaattisena ja armoitettuna viihdyttäjänä. (Le Bourgeois näyttää kuuluneen Simkinin repertuaariin jo 17-vuotiaana vuoden 2005 Helsingin kansainvälisessä balettikilpailussa, jonka hän voitti. Tallenne noilta ajoilta löytyy Youtubesta:)

(Koettu: 31.8.2019, Lappeenrannan kaupunginteatteri)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.