Lämpimän perkussiiviset Caleb & Nic

Kuopio tanssi ja soi tänä vuonna koronapoikkeuksellisesti pitkin syksyä muutamana viikonloppuna, joista pääsin osallistumaan vain viimeiseen. Perjantain myöhäisillassa Kulttuuriareena 44:ssä nähtiin perkussiivista tanssia edustavat Caleb Teicher ja Nic Gareiss, jotka kertoivat tämän olevan heidän yhteinen Manner-Euroopan debyyttinsä.

Niin, perkussiivinen tanssi, onkohan sille sujuvaa suomennosta? Lyömäsoitintanssi, lyömätanssi ei nyt ainakaan. Koputtelutanssi, naputtelutanssi? No olkoon köpösti perkussiivinen tanssi. Otsikon alle menevät ilmeisesti mm. steppi sekä kansantanssiperinteiset irlantilainen tanssi (ml. kaupallinen Riverdance) ja Nicin useaan kertaan mainitsema Appalakkien tanssi. Ja miksei varmaankin myös Stompin kaltainen reipas meno. Leimallisia tuntuvat olevan rytmi ja sen vaihtelut sekä äänen tuottaminen akustisesti kehon avulla. Aluksi he tuntuivat ikään kuin tutkistelevan tätä, mutta ehkä enemmänkin johdattelivat meitä: millaista liikettä ja ääntä syntyy paljain jaloin, millaista sukkasilleen ja lopulta asianmukaisilla kengillä.

Caleb & Nic. Kuvassa Caleb Teicher ja Nic Gareiss. Kuva: Kuopio tanssii ja soi.

Caleb & Nic. Kuvassa Caleb Teicher ja Nic Gareiss. Kuva: Kuopio tanssii ja soi.

Tätä genreä en ole juurikaan harrastanut kuin ihan satunnaisesti, joten oli mukavaa vain istua ja nauttia ilman tarkempaa pohdintaa (no, näinhän kyllä vastaanotan sellaisiakin esityksiä, joiden genreä harrastan enemmän 😹). Mahdottoman kiehtovia ovat eri jalkatekniikat, joilla tuotetaan monenlaisia liikkeitä ja ääniä: rytmit, dynamiikan vaihtelut, nopea toisteisuus, pidemmät vedot (jotka joku opettaja oli kuulemma kieltänyt). Jalan, tai kengän, kontakti mattoon ja sen myötä ääni muuttuu, kun tanssimatolle valutetaan hieman hiekkaa.

Caleb & Nic. Kuvassa Nic Gareiss ja Caleb Teicher. Kuva: Kuopio tanssii ja soi.

Caleb & Nic. Kuvassa Nic Gareiss ja Caleb Teicher. Kuva: Kuopio tanssii ja soi.

Ääni syntyy pääosin juuri jaloilla lattiaa vasten, mutta rytmiä antavat ajoittain myös mm. sormien napsuttelu. Myös parilla laululla säestetään, etenkin Nicin sooloina mutta kuultiin myös hieno duetto. (Jossain kohtaa laulettiin kovasti ”girlille”, mutta Nic onnistui sujuvasti monimuotoistamaan viestin lisäämällä sekaan myös sanat ”boy” ja ”they”.)

Esitys on perin nautittava perkussiivisen tanssin taituruuden näkökulmasta, mutta vielä enemmän viehättävät asiat, joihin tanssi on väline. Jos esityksessä on jokin siihen jemmattu narratiivi, sitä en löytänyt (enkä tapani mukaan edes yrittänyt), sen sijaan siitä hehkuu kaunis lämpö ja läheisyys. Miehet kommentoivat mediassa ennakkoon, että heidän kahden miehen esityksensä ei ole kaksintaistelu eikä pas de deux, mutta toki näidenkin piirteitä on näkyvissä: soolot ja duetot käyvät vuoropuhelua ja toisaalta battlen hengessä tuntuu, että vuorovedoin kilvoitellaan jatkuvasti parempaan – kuitenkin selvästi dialogissa vailla battlen pyrkimystä kukistaa toinen. Miesten välillä huokuu kekskinäinen lämpimän kannustava ja herkän kannatteleva yhteys. Yhteys on lämmin myös yleisöön näyttämön kolmella sivulla: meitä kutsuttiin lempeästi mukaan taputtamaan, napsuttelemaan, huudahtelemaan. Neljättä seinää ei muutenkaan ole, vaan saimme mm. minitauoilla seurata vesitankkausta (”tap water”) ja irtokarkkien mässytystä paperipussista.

Caleb & Nic. Kuvassa Nic Gareiss ja Caleb Teicher. Kuva: Kuopio tanssii ja soi.

Caleb & Nic. Kuvassa Nic Gareiss ja Caleb Teicher. Kuva: Kuopio tanssii ja soi.

Calebin ja Nicin esitys oli paitsi taiteellisesti tasokas ja mielettömän taitava myös mitä  hyväntuulisin. Aplodien jälkeen lähtin tarpomaan Kuopion marraskuisen vilpakkaan yöhön auvoisa hymy huulillani.

(Koettu: 19.11.2021, Kulttuuriareena 44, Kuopio tanssii ja soi)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.