Hiljaisuus. Screenillä nuori mies kävelee hitaasti kohti, katse tiukasti eteenpäin. Kun hän saapuu näyttämölle oviaukosta, video yhtyy elävään esitykseen. Hän nousee tuolille kohottaen kätensä ja katseensa ylös. Pianomusiikki alkaa soida. Mies istuu tuolille, ja syliin juoksee toinen nuori mies.

John Neumeier: Epilog. Kuvassa Louis Musin ja Caspar Sasse. Kuva: Kiran West.

John Neumeierin Epilog on hänen 173. ja viimeinen teoksensa Hampurin baletille sen johtajana. Sen kantaesitys avasi 49. Hanburger Ballett-Taget vain muutamaa päivää ennen kuin näin sen.

Epilogin voi kääntää loppukohtaukseksi, jälkinäytökseksi, loppusanoiksi. Neumeier ei tarjoa suoraan tarinallista tulkintaa, mutta Tennessee Williams -lainaus (josta lisää tuonnempana) tarjoaa alluusiona mahdollisen tulkintakehyksen, jossa kohtaavat mennyt ja nykyhetki sekä elämä ja taide. Hampurin valtionoopperan journal-lehden haastattelussa Neumeier väistää (muttei kiistä) ajatusta omaelämäkerrallisuudesta (tosin sellainenkin seikkaperäinen analyysi teoksesta on jo julkaistu) ja sen sijaan viittaa Marcel Proustin kysymyspatteriin, joten vähintään jonkinlaista itsereflektiota teokseen epäilemättä liittyy.

Esityksessä ei ole orkesteria, joten tanssi tulee fyysisestikin lähemmäs. Sen sijaan lavalla on piano ja sen ääressä David Fray (nelikätisissä osuuksissa myös Emmanuel Christien) sekä sopraano Asmik Grigorian. Musiikiksi Neumeier on valinnut Schubertia (osia Impromptuista (D 946, 1828), B-duuripianosonaatista nro 21 (D 960, 1828) ja f-mollifantasiasta (D 940, 1828)), Richard Straussia (Vier letzte Lieder (1948)) sekä Simon & Garfunkelia (The Dangling Conversation (1966), The Sound of Silence (1964) ja Song for the Asking (1970)). Neumeier käyttää myös hiljaisuutta tavalla, joka saa katsojan pysähtymään ja terästämään huomionsa (kunhan malttaa filtteröidä pois yskijäsolistit).

Vaikkei Epilogiin lukisikaan tarinaa vaan ”vain” emotionaalista dramaturgiaa, on siinä selkeitä hahmoja, toimijoita, keskeisimpänä avauskohtauksen minä-hahmo (Caspar Sasse); jos hän ei edusta nuorta Neumeieria, ehkä hän sitten pohtii niitä Proustin kysymyksiä. Hahmolla on esityksessä useita tulkitsijoita, Sassen lisäksi ainakin Louis Musin ja Alessandro Frola – kaikki hyvin vahvoja kehollisen ilmaisun ja gestiikan osaajia. Heillä on upeita sooloja ja jokusia duettojakin keskenään. Teoksen muut hahmot rakentuvat suhteessa tähän keskushenkilöön, etenkin Musinin tulkitsemaan inkarnaatioon.

John Neumeier: Epilog. Kuva: Kiran West.

Vaikuttavimpia kohtauksia on hahmon kärsivä soolo ensin hiljaisuuden vallitessa ja sitten sopraano Asmik Grigorianin laulaessa Straussin liediä Beim Schlafengehen: jopa rujoa pakkoliikkeenomaista  liikettä, mätkähtelyä tanteereeseen, tuskaista gestiikkaa. Vastapainona Jacopo Bellussin ja Alina Cojocarun perinteisen kaunis klassishenkinen duetto September-liediin. Poikkeuksellisen upea on myös Christopher Evansin ja Alessandro Frolan pas de deux Schubertin B-duuripianosonaatin 2. osaan: valtavan kaunis ja lämpimän emotionaalinen. Vaikka luen teoksen tunneskaalalta negatiivistakin (kuten mt. kärsivä soolo tai Sassen ajoittain yksinäiset ja toiseutetut kohtaukset), leimaa teosta enemmän kuitenkin juuri yhteys ja lämpö: kosketusta, syleilyä, halauksia.

John Neumeier: Epilog. Kuvassa Christopher Evans ja Alessandro Frola. Kuva: Kiran West.

Neumeier ei siis tuputa narratiivia eikä rohkaise omaelämäkerrallista tulkintaa, mutta on valinnut teoksen eräänlaiseksi alaotsikoksi avainrepliikin Tennessee Williamsin näytelmästä Something Cloudy, Something Clear (1981):

”Life is all – it’s just one time. It finally seems to all occur at one time.”

Williamsin vahvasti henkilökohtaisessa ja omaelämäkerrallisessa tekstissä limittyvät toisaalta alle kolmikymppisenä uraansa vasta aloittelevan mutta jo erittäin lupaavan näytelmäkirjailijan muistot toisaalta kypsän ja kokeneen seitsenkymppisen nykyelämään – ei vain takaumina vaan jatkuvana kaksoisvalotuksena jopa repliikistä toiseen. Tuntuisi banaalilta kehrätä analyysia Williamsin viimeisiksi jääneestä näytelmästä suhteessa Neumeierin viimeiseen luomukseen Hampurin baletille sen johtajana, saati Neumeierin uraan ja elämään, mutta nämä paralleelit eivät tunnu kohtuuttoman kaukaa haetuilta.

John Neumeier: Epilog. Kuvassa ilmassa Caspar Sasse. Kuva: Kiran West.

Ehkä sen sijaan kirjaan pari pientä mutta merkitsevän tuntuista huomiotani Neumeierista teosten loppukiitosten aikana: Hän antaa ensin ”normaalien” kiitosten mennä ansaitusti vastaanottajilleen eli tanssijoille, laulajille, kapellimestarille ja orkesterille ennen kuin tulee itse lavalle ja kumartaa ensin katsomoon ja sitten tanssijoilleen. Aplodien kestäessä hän vetää porukan juosten mukanaan etunäyttämölle – mutta päästää sitten irti ja vetäytyy askelen pari taaemmas, kuin lähettäen heidät loistamaan ja ottamaan vastaan kiitokset, jotka aplodien tässä vaiheessa paljolti jo kuuluvat hänelle. Kapellimestarin ja koreografin tyypillisimmin noutaa lavalle vastakkaista sukupuolta oleva solisti, mutta Neumeierin noutaa miessolisti – tässä esityksessä nuori uraansa vasta aloitteleva mutta jo erittäin lupaava ja ikäisekseen poikkeuksellisen vakuuttava ja valovoimainen Caspar Sasse.

Loppuaplodit. Kuva: Esa Torniainen

Ainakin niissä esityksissä, joita tämän vuoden Hamburger Ballett-Tageissa näin, Neumeier sai vielä aiempaakin lämpimämmän kohtelun: yleisö puhkesi taputtamaan, kun hän juuri ennen esitystä hipsi sivuovesta katsomon eturivin reunaan istumaan, ja usein sama toistui väliajan jälkeen. Esityksen jälkeiset aplodit puolestaan kestivät seisten järjestään yli 10, jopa lähes 20 minuuttia.

Ensi vuoden Ballett-Tageissa nähdäänkin jo baletin uuden johtajan Demis Volpin uusi teos. Sitä ennen on hyvä vielä hetki viipyillä Neumeierin Epilogin jättämässä mielen jälkikaiussa. Se on erinomaisen kaunis ja tunteikas tanssiteos – yksi vaikuttavimmista, joita olen kokenut. Siinä tiivistyy se, mikä itseäni vetää Neumeierin teosten, varsinkin viimeaikaisten, pariin: hän ei ole jäänyt klassisen baletin vangiksi vaan  liikuttaa tanssijan kehoa verrattomasti oivallisemmin. Tämä osuu omaan makuuni tanssin estetiikasta kehon ja liikkeen kauneuden yhteytenä perin erinomaisesti.

(Koettu: 4.7.2024, Hamburger Ballet-Tage, Hamburg Ballett John Neumeier)