Olen aika monilla esittävän taiteen alan postituslistoilla, mutta siitä huolimatta lähes missasin mielettömän hienon tanssiesityksen Echoes of Another World, koreografeina Thibault Monnier ja Virpi Pahkinen. Kovin runsasta yleisöä tämä ei tainnut muutenkaan saada, vain pari esitystä melko pienessä Teatteritalo Universumissa, mikä on harmi, koska esitys oli valtavan vaikuttava - toivottavasti se olisi mahdollista nähdä vielä … Jatka artikkeliin Echoes of Another World – kätketty helmi
Paluu kuukauden takaiseen esitykseen: Wusheng Companyn Trog on ehdottamasti jutun väärti, mutta nyt on päässyt näitä tekstejä jäämään vähän rästiin, siksi pieni viive. Wusheng Company on Antti Silvennoisen johdolla tuonut erittäin fyysistä Peking-oopperaa meille suomalaiskatsojille (ks. esim. Viimeinen taistelija) hyvinkin autenttisin eväin, opiskelihan hän sitä paikan päällä vuosia. Silvennoisen (ohjaus ja koreogtafia) uusi teos Trog yhdistää … Jatka artikkeliin Wusheng Company: Trog
Lapsuudessani ei jostain syystä harrastettu lainkaan muumeja, mutta Astrid Lindgreniä meille luettiin paljonkin, varsinkin Vaahteramäen Eemeliä ja Peppi Pitkätossua, jotka tulivat myös tv:stä tutuiksi. Siksi olikin hauskaa mennä katsomaan Kansallisbaletin Peppi Pitkätossu, Tukholman kuninkaallisessa baletissa vuonna 2005 kantaesitetty Per Isbergin koreografia. Peppihän on Huvikumpu-talossaan apinansa Herra Tossavaisen ja hevosensa Pikku-Ukon kanssa asustava maailman voimakkain tyttö, … Jatka artikkeliin Reipas ja viehättävä Peppi Pitkätossu
Kansallisbaletin Tripla-ilta sisältää kolme kovin hyvinkin erilaista teosta: Wayne McGregorin Infra (2008), George Balanchinen Serenade (1934) ja Jerome Robbinsin The Concert (1956). Brittiläinen McGregor on kiinnostavimpia nykykoreografeja, mutta hänen teoksiaan on kovin niukalti nähty Suomessa. Royal Balletille kymmenkunta vuotta sitten tehdyn Infran liike on virkistävän omaperäistä ja yksityiskohdiltaan haastavan runsasta vilkkaine käsineen, ylävartalon kiertoineen, hypähtelyineen, … Jatka artikkeliin Kansallisbaletin viihdyttävä Tripla-ilta
"Mikä on elämän tarkoitus", "mitä ihmisen tulisi tavoitella", "hot sexy babes". Faust selailee nettiä goethe-hakukoneella ja löytää naisen kuvan, joka muuttuu koiraksi, joka muuttuu... Mefistofeleksi! Mm. näin Johann Wolfgang von Goethe (1749-1832) kohtaa Jussi Nikkilän (1982-), ja siitä ei voi seurata muuta kuin hyvää. Tänä vuonna Helsingin juhlaviikkojen ohjelmasta tuli nähtyä vain muutama esitys - … Jatka artikkeliin Kohtauksia Goethen Faustista
Brittikoreografi Wayne MacGregorin teokset ovat harvinaista herkkua Suomessa, joten piti pikaisesti piipahtaa Helsingissä kesken Teatterikesän, kun Autobiography Edits (2017) oli tarjolla Flow-festivaaliin kuuluvassa Flow X Ooppera -illassa Alminsalissa. Autobiography-teoksessaan (2017) McGregor lähestyy kehoa ikään kuin arkistona ja on käyttänyt innoituksen lähteenä mm. oman dna:nsa sekvensointia. Mieshän on innostunut tieteistä ja tekee paljon yhteistyötä eri alojen … Jatka artikkeliin Flow X Ooppera – Wayne McGregor: Autobiography Edits
"Lempeän komediallinen monologi" - sellainen on Helsingin kaupunginteatterin mukaan Pentti Kotkaniemen kääntämä ja ohjaama Parasta elämässä, joka pohjautuu Duncan Macmillanin näytelmään Every Brilliant Thing (2013). Lempeyttä ja lämpöä siinä onkin: tematiikan rankkuudesta huolimatta se on jollain tavalla hyvän olon esitys. Jopa ahdistavankin vaikea ja hengenvaarallinen teema, itsemurhaan johtava masennus, kohdataan kevyehkösti ja komediallisesti, silti yksilöllistä … Jatka artikkeliin Parasta elämässä on muistilappu terveille
Helsingin kaupunginteatteri tekee yhteistyötä teatterialan oppilaitosten kanssa, minkä tulos Syntipukki viime syksynä oli - monista hienoista näytteljäsuorituksista huolimatta - osin kivuliaankin kiusallinen katsojakokemus. Nyt Studio Pasilassa nähty Siegfried sen sijaan erottui edukseen tyystin eri tavalla: se on kaunis, herkkä, älyllinenkin teos, joka jätti mielen sekä suloisen seesteiseen että hedelmällisen hämmentyneeseen tilaan. Joutsenlammen prinssistä nimensä saanut … Jatka artikkeliin Moniesteetillinen Siegfried viehättää ja hämmentää
Jos muistiinpanoni pitävät kutinsa, olin nähnyt kolme erilaista tanssitulkintaa Tuhkimosta Sergei Prokofjevin musiikkiin - nyt oli vuorossa siis neljäs, kun Kansallisbaletti toi lavalle David Binleyn tuoreen Tuhkimon, joka oli kantaesitetty Birmingham Royal Balletissa kahdeksan vuotta sitten. Tuoreutta oli myös koreografiassa ja ylipäätään toteutuksessa - vaikka teoksessa oli varsin paljon klassista, se ei jättänyt jälkeensä umpiklassisille … Jatka artikkeliin Tuore Tuhkimo
Näin pari vuotta sitten jostain striimauspalvelusta Julian Jarroldin ohjaaman elokuvan Kinky Boots (2005), jonka tarina (Geoff Deane & Tim Firth) ja toteutus tekivät vahvan vaikutuksen. Kun elokuvan pohjalta tehty Broadway-musikaali (2013) Cyndi Lauperin musiikkiin ja Harvey Fiersteinin käsikirjoitukseen tuli Helsingin kaupunginteatteriin, niin sehän toki piti mennä katsomaan. Tositapahtumista inspiraationsa saanut tarina sijoittuu Northamptoniin, Englannin Itä-Midlandsin … Jatka artikkeliin Riemukas ja laadukas Kinky Boots
Vain reilu kuukausi sitten avattu ravintola Inari Albertinkadulla Helsingissä ei netti-presenssillään paljoa paljasta: verkkosivuilla kerrotaan aukioloajat, yhteystiedot ja menun hinta, kuvastona inarin kettu - eikä hirveästi enempää lörpötellä Facebook-sivulla tai Instagrammissakaan. Sen sijaan luottamusta herättävää ennakkotietoa oli, että salissa häärää edesmenneestä Chef & Sommelierista tuttu Johan Borgar ja keittiössä Nomassakin useamman vuoden keittänyt Kim Mikkola. Luottavaisin mielin siis … Jatka artikkeliin Inari
Graalin ritarikunta vartioi Kristus-reliikkejä, Graalin maljaa ja Longinuksen keihästä. Titurel (Koit Soasepp) siitää ritarikunnan johtajuuden pojalleen Amfortasille (Tommi Hakala), joka yrittää kukistaa vihulaisen Klingsorin (Jukka Rasilainen), mutta lankeaa noidutun viettelijättren Kundryn (Tuija Knihtilä) pauloihin, menettää keihään ja vielä haavoittuukin siitä. Vain keihäs voi parantaa tuskaisen haavan - ja keihään voi hankkia takaisin vain myötätunnon avulla … Jatka artikkeliin Parsifal viehättää silmää ja virvoittaa mieltä
Tuhannen ja yhden yön tarinoiden tunnelmiin meitä tanssiteltiin Berliinin valtionbaletin tuotannolla Les Nuits - Yölliset tunnit, Angelin Preljocajin teos vuodelta 2013 lupasi sensuellia ja erootillista menoa - jopa siinä määrin, että suositusikärajaksi mainittiin 12. Kansallisen audiovisuaalisen instituutin mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikön (huoh) ikärajakriteerien mukaan sellaisessa leffassa saisi olla mm. ”yksi tai useampia peiteltyjä seksikohtauksia tai runsaasti … Jatka artikkeliin Les Nuits – aistillista estetiikkaa
Kansallisoopperassa nähty hyvin tuore produktio Verdin Trubaduurista on kahden espanjalaisteatterin, Barcelonan Gran Teatre del Liceun ja Oviedon (Kansallisoopperan mukaan Ovideon) Teatro Campoamorin yhteistuotanto viime kesältä, ohjaajanaan andorralaissyntyinen Joan Anton Rechi. Trubaduuri on suosittu ooppera, jossa on hyvinkin tuttuja aarioita ja kuorokohtauksia - tässä produktiossa etualalle tuntuivat kuitenkin nousevan ohjauksen ulkomusiikilliset piirteet. Tarina on yksi klassisen … Jatka artikkeliin Trubaduuri operoi katsojan moraalitunteilla
Jussi Nikkilän Shakespeare-kyvykkyys on virkeää ja terävää, joten odotukset olivat erityisen korkealla Kansallisteatterin suuren näyttämön uudelle Romeo ja Julia -produktiolle, nimeltänsä Julia & Romeo. Kieli on parasta huumetta eikä Shakespearen teksti todellakaan mitään kevyttä kamaa. Marja-Leena Mikkolan edelleen tuore suomennos (2006) tavoittaa nykysuomeksi paljon sitä lumoa, jota Shakespearen alkukielinen versio tulvehtii. Nikkilän ohjaus ja Anna … Jatka artikkeliin Virkeä ja viehättävä Julia & Romeo
