Vastikään selittelin, että välttelen klassikoita, mutta Shakespearen Hamlet on tässä sarjassa poikkeus, sen pariin tulee hakeuduttua aina kun mahdollisuus tarjoutuu, niinpä Tampereen työväen teatterin musikaaliproduktio oli tietenkin koettava. TTT:llä on vahva kokemus onnistuneista musikaaleista, joten odotukset olivat korkealla. Musikaali taidelajina yhdistää musiikkia, tanssia, näyttelemistä ja skenografiaa, ja parhaimmillaan nämä kaikki erinomaisina komponentteina muodostavat summaansa suuremman … Jatka artikkeliin Hamlet väkevänä musikaalina
Avainsana: tragedia
Medeia vaihteeksi lasten näkökulmasta
Theater Baselin Medea-esityksessä Euripideen Medeia-tarinaan on otettu poikkeuksellisesti lasten näkökulma ja samalla tuotu tarina nykyaikaan. Näin se näyttäytyykin varsin erilaiselta. Antiikin Kreikan tarustoissa Medeia oli kuningas Aieteen tytär, velho, joka auttoi Iasonia ja muita argonautteja hankkimaan kultaisen taljan ja lähti lopulta itsekin Iasonin kelkkaan. Medeian ja Iasonin myöhemmistä vaiheista on erilaisia versioita. Euripideen näytelmässä (vuodelta … Jatka artikkeliin Medeia vaihteeksi lasten näkökulmasta
La Reprise järkytti ja puhe siitä hämmentää
Milo Raun konseptoima, ohjaama ja pääosin kirjoittama La Reprise. Histoire(s) du théâtre (I) (2018) oli vaikuttava ja järkyttävä mutta puhe teoksen ympärillä oli enemmänkin hämmentävää. Tämä sveitsiläis-saksalais-belgialainen tuotanto on true crime -henkistä dokumenttiteatteria, joka alaotsikkonsa mukaisesti pohtii myös teatteria ja sen tekemistä, kuten väkivallan käsittelyä. Toisaalta Raulla tuntuu olevan vahva yhteiskunnallinen näkökulma.. Teoksen taustalla on … Jatka artikkeliin La Reprise järkytti ja puhe siitä hämmentää
Kunigas kuolee 1 h 32 min kuluttua
Yksi Tampereen Teatterikesän monista hyvistä puolista on, että siellä voi nähdä myös esityksiä, joita olisi pitänyt käydä katsomassa lähempänä kotia, mutta syystä tai toisesta (tai tyystin syyttä) ei ole tullut käytyä. Kansallisteatterin tulkinta Eugène Ionescon näytelmästä Kuningas kuolee oli juuri tällainen esitys. Näytelmän perusasetelma on selkeä: kuningas Bérenger I (Jukka Puotila), tämän kaksi vaimoa, nykyinen … Jatka artikkeliin Kunigas kuolee 1 h 32 min kuluttua
Jalompaa onko hengen kärsiä – vai käydä miekkaan, lopettaa kaikki?
Marsha Normanin näytelmä Hyvää yötä äiti käsittelee itsemurhaa - matkalle näin suurten kysymysten pohtimisee on hyvä ottaa oppaaksi joku vanha viisas, ja kukapa siihen tehtävään olisi parempi kuin vanha Bardi 🙂 otsikon Hamlet-katkelmat on sovellettu tällä kertaa Paavo Cajanderin suomennoksesta. Reunalla - kaunis on maailma? Jos Hamlet on kuilun reunalla, on Jessie näytelmässä jo askelen … Jatka artikkeliin Jalompaa onko hengen kärsiä – vai käydä miekkaan, lopettaa kaikki?
Macbeth murhaa unen!
Shakespearen 1600-luvun alkuvuosina kirjoittaman "skottilaisen näytelmän", jota uskaliaimmat Macbethiksikin nimittävät, pohjalta Verdin säveltämä ooppera sai kantaesityksensä 1847 Firenzessä ja muokattu versio 1865 Pariisissa. Kaksikymmentä vuotta sitten sai ensi-iltansa Savonlinnan versio, johon ohjaaja Ralf Långbacka otti osia niin Firenzen kuin Pariisinkin versioista. Tämä Savonlinnan Macbeth elää ja voi hyvin!Macbethin tarina sijoittuu 1000-luvun alkupuolen tietämille sydänkeskiajalle, ja … Jatka artikkeliin Macbeth murhaa unen!