Teatteri Jurkka toi Suomeen Mike Bartlettin verrattain tuoreen vuonna 2009 kantaesitetyn näytelmän Cock. West Endissä suosittujen esitysten nimekkäimpiä pääosanäyttelijöitä ovat olleet Ben Whishaw, Andrew Scott (tosin ei aikanaan vielä niin nimekäs) ja Jonathan Bailey - homomiehet näyttelemässä homorooleja ei varmasti ainakaan vähennä autenttisuuden tuntua (vaikkei sitä takaakaan eikä toisaalta ole sen edellytys). Cock - jonka … Jatka artikkeliin Cock
Näin Turun kaupunginteatterin Cabaret-musikaalin syyskuussa 2020, vain viikkoja ensi-illan jälkeen ja vielä uudelleen Tampereen teatterikesässä 2021. Kirjoittelinkin siitä paatoksellisesti ja intouduin höpöttelemään Isherwoodin taustatarinastakin . Viime syksynä, kun musikaali tuli takaisin ohjelmistoon, pohdin, pitäisikö se nähdä vielä uudelleen, mutten saanut aikaiseksi ennen kuin viimeisiä näytöksiä jo vietiin helmikuussa. Yleensä en kirjoita samasta produktiosta moneen kertaan, … Jatka artikkeliin Turun Cabaret, uudestaan
Helsinki Dance Companyn ja Compañía Kaari & Roni Martinin Veren häät ammentaa paitsi Federico García Lorcan samannimisestä tragedianäytelmästä (1932) myös hänen muusta tuotannostaan ja elämästään sekä surrealistista taidetta tehneiden Lorcan, Dalín ja Buñuelin ajasta juuri ennen Espanjan sisällissotaa. Lorcan näytelmässä tarinan tasolla vihaa pitävien sukujen vesat ovat menossa keskenään naimisiin, mutta häät päättyvät verisesti. Lorcan … Jatka artikkeliin Intensiivinen Veren häät
(Vielä viime vuoden puolelta yksi vanha juttu, jonka vasta nyt viimeistelin...) Luin Kaj Korkea-ahon Punainen huone -romaanin (alkup. Röda rummet, 2021) pari vuotta sitten, suomeksi tosin, pian julkaisemisen jälkeen, ja olin silloin jo hilkulla kirjoitella siitä, vaikka erittäin harvoin bloggaan kirjoista. Kun Lillan toi sen lavalle vieläpä erityisen kiinnostavin tekijöin, se piti päästä kokemaan. Jopa … Jatka artikkeliin Röda rummet
(Julkaisen muutaman jutun kuukausia sitten näkemistäni esityksistä, joista tekstit jäivät tuolloin kiireessä (tms.) viimeistelemättä...) Susanna Leinonen Company toi Tanssin taloon kaksi klassikkoteostaan, osin hiukan uusin maustein. Termille "klassikko" tuskin on yleisesti hyväksyttyä määritelmää, mutta itselleni siihen liittyy ainakin kiinnostavuus ja antoisuus, jotka jatkuvat liudentumatta kerrasta toiseen - toisin sanoen: teos kestää useita kokemiskertoja. Illan avasi … Jatka artikkeliin Suo tihkua vihreä tammi ja Touch of Gravity
Näin Tero Saarisen Transit-teoksen ensimmäistä kertaa syksyllä 2021, Suomen ensiesityskauden toisena iltana. Tai oikeastaan en nähnyt - silloisten pandemiarajoitusten vuoksi paikkaa ei katsomossa voinut itse valita, niinpä minut ohjattiin salissa johonkin piippuhyllylle, eikä ollut kiikareita matkassa. Niinpä riensin lipun ostoon heti, kun Transit tuli nyt uudelleen Helsinkiin ja sainkin paikan eturivistä, josta mieluiten tanssia katson. … Jatka artikkeliin Saarisen runsas ja lumoava Transit
Ghost light (suomeksi "kummitusvalo" kuulostaa vähän oudolta) viittaa perinteeseen, jossa teatterin lavalle jätetään yksi valo palamaan yöksi tai ylipäätään, kun lava ei ole käytössä. Käytännölle on turvallisuussyitä: näin ei ehkä putoa pimeässä orkesterimonttuun ja valojen hallintalaitteetkin löytyvät helpommin. Nimensä se on saanut teatteriin liittyvästä taikauskosta: se on valaissut kummitusten öisin näyttämöllä pitämiä esityksiä tai vaihtoehtoisesti … Jatka artikkeliin Ghost Light – baletti pandemian alhosta
Nuori sotilas (Louis Musin) pakenee henkensä hädässä yli etunäyttämön - kasvoillaan ja vartalossaan pelko ja kauhu; hän romahtaa istumaan näyttämön reunaan. Sitten taputetaan kapellimestari sisään, orkesteri ja kuoro istuutuu, salin valot sammuvat. Nuori miesparka hengittelee siinä reunalla edelleen. (Ilmeisesti tätä teosta ei siis voi katsoa pelkkänä kehon ja liikkeen estetiikkana, vaan narratiivi haastaa mukaansa.) John … Jatka artikkeliin Dona Nobis Pacem – mutta miten ja millainen?
Toista kertaa Hamburger Ballet-Tageilla, ja heti piti tarttua mahdollisuuteen nähdä uudelleen hieno Die Glasmenagerie, John Neumeierin tanssiteos vuodelta 2019 Tennessee Williamsin Lasinen eläintarha -näytelmän (1944) pohjalta. Näytelmä oli Williamsin läpimurtoteos, joka merkitsi hänelle muutosta ("terminated one part of my life and began another"). Williams on luonnehtinut teoksiaan "emotionaalisesti autobiografisiksi". Lasisessa eläintarhassa on paljon myös sisällöllistä … Jatka artikkeliin Lasinen eläintarha puhuttelevana tanssiteoksena
HDC, Helsinki Dance Company, aiemmin Helsingin kaupunginteatterin tanssiryhmä, viettää tänä vuonna 50-vuotisjuhlaansa. Perinteisen retrogaalan sijaan HDC tilasi juhlateoksen Special Night Anton Lachkylta, joka 15 vuotta sitten teki ryhmälle teoksen Softandhard .(Omat muistiinpanoni kertovat vain, että näin sen joulukuussa 2008, mutta silloin en vielä ymmärtänyt kirjoitella muistiin esityksistä mitään muuta). Koin Special NIghtin kantaesityksen nyt maaliskuussa, … Jatka artikkeliin HDC:n erityinen runsaudensarvi
Tanskalainen Kammerballetten on vuonna 2018 perustettu ryhmä, jonka taustalla on Trio Vitrivi (Alexander McKenzie (piano), Niklas Walentin (viulu) ja Jacob la Cour (sello)). Se tilaa ja esittää uusia lyhyitä teoksia eri koreografeilta - taiteellisen johtajan McKenzien mukaan pyrkimyksenä uusi teos jokaiseen esityskokonaisuuteen. Hän puhuu nykybaletista (contemporary ballet) - termit eivät liene täsmällisiä ja vielä vähemmän … Jatka artikkeliin Kammerballetten ihastutti
Edellisen jutun kohdalla aprikoin kehon ja liikkeen suhdetta tanssiin ja samanlaista (mutta ihan erilaista!) mietintää kumpuili mieleeni myös Jasmine Morandin Prototype status -ryhmän teoksessa Lumen. Kova jylinä ja pimeys - siinä teoksen avaus. Vähitellen lavalla alkaa hahmottua jotain - yksittäinen käsi nousee valoon ja ennen pitkää muita ihmishahmoilta vaikuttavia muotoja. Jotain outoa tässä kuitenkin on. … Jatka artikkeliin Lumen ja peilin lumo
not standing -ryhmän Alexander Vantournhoutin Through the Grapevine oli yksi Kuopio tanssii ja soin kiinnostavimpia esityksiä - ei niinkään tanssin estetiikan ansiosta vaan siitä huolimatta. Vantournhoutin ja Axel Guérinin duetto lähtee liikkeelle kehojen mittasuhteiden ja ulottuvuuksien vertailusta: aika lailla samanpituisten miesten raajat ja muut kehon osat osoittautuvat yllättävänkin erilaisiksi; esim. vastakkain seisten toinen ylettäisi antamaan … Jatka artikkeliin Miehet solmussa
Kuopio tanssii ja soin tämänvuotinen gaala alkoi (Illinois Jacquet Flies Again) ja loppui (When The Lights Go Out) swingiin, kun ruotsalaispari Nils Andrén ja Bianca Locatelli pistelivät omat koreografiansa jalalla hengästyttävän koreasti ja eritoten rivakasti. Mielettömän taitavaa, ja hauskaa katsella, mutta menee niin vahvasti tanssiurheilun genreen, ettei oikein jaksa kutitella estetiikan elimistöäni, jonka ehdoilla tanssia … Jatka artikkeliin Genelec-gaalan antoisa anti
Kuopio tanssii ja soi nyt jo 54. kerran (itselläni tosin vasta 18. kerta) Eka kokemani esitys tämän vuoden tanssiviikolla oli burkinafasolaisen Salia Sanoun D’un Rêve, musikaaliksi mainittu. Hyvin vaikuttavaa musiikkia ja tanssia se tarjosikin! Teoksessa käydään laulun ja liikkeen keinoin läpi mustien sorron, syrjinnän ja epätasa-arvon historiaa puuvillapelloilta 1950-60-lukujen kansalaisoikeusliikkeen kautta oman aikamme Black Lives … Jatka artikkeliin Väkevä D’un Rêve
Erinomaisuutta 