Bloggaamisessani on ollut reilun puolen vuoden tauko, joka nyt päättyy Pori Dance Companyn ja Mimosa Lindahlin Bonding-teoksen innoittamana. Lindahlilta olen aiemmin nähnyt tietääkseni vain Body Notesin (2017) jokunen vuosi sitten, ja vaikutuin siitä valtavasti. Odotukset siis korkealla nytkin. Mutta kuten harmillisen usein, tämäkin tekstini on vähemmän arvio ja enemmän teoksen innoittama miniesseen kaltainen jaaritus. Sori siitä! … Jatka artikkeliin Mimosa Lindahlin ja PDC:n Bonding
Kuopion tanssiviikon vika näkemäni esitys oli Marcos Moraun Sonoma espanjalaisen La Veronal -ryhmän yhdeksän naistanssijan esittämänä. Myönnän, että ennakkotietojen pohjalta odotukset eivät olleet tavanomaista (sinänsä korkeaa tasoa) korkeammalla, mutta taas onnistui festivaali ylittämään odotukseni - uusi taiteellinen johtaja Riku Lehtopolku tuntuu vähintäänkin jatkavan edeltäjänsä kunniakkaita perinteitä ohjelmiston laadun ja odotusten ylittämisen suhteen. Kiitos siitä! Sonoman … Jatka artikkeliin Sonoman kiihkeää vimmaa
Polka chinata on vanha bolognalainen tanssityyli viime vuosituhannen alusta, miltei kadonnut, mutta nyt hiljalleen elpymässä osaltaan myös Alessandro Sciarronin ansiosta, jolta Kuopiossa nähtiin teos Save the Last Dance for Me. Naisten tanssimisen julkisesti ollessa mahdotonta tai sopimatonta polka chinata -perinne muodostui aikoinaan kahden miehen paritanssiksi, jossa jopa miteltiin taidossa naisten nähden, varmaankin ajatuksella, että kyvykäs … Jatka artikkeliin Polka chinata – kiihkeää paripyörintäkyykkyilyä
Maskuliinisuuksien monipuolistumiseen törmää ilahduttavan monessa tilanteessa, jopa siinä määrin, että voisi erehtyä luulemaan sen olevan jo valtavirtaa, vaikka todellisuus lienee, että se leimaa vain osaa niistä kuplista, joissa itse satun poukkoilemaan. Perinteiseen miehen malliin kasvatettuna (mutta entä kasvaneena?) on kuitenkin vaikea olla kiehtoutumatta teoksista, joissa asiaa työstetään. Siksi Adi Boutrousin One more thing herätti ennakkoon … Jatka artikkeliin Koskien pehmeämpää maskuliinisuutta
Vasta pääsin sanomasta, etten pahemmin piittaa narratiiveista nykytanssissa, ja sitten tulee eteen Alan Lucien Øyenin ja winterguests-ryhmän Story, story die. Siinä narratiivi on niin tyrkylllä, ettei sitä voi ohittaa (vaikka yritin): kaikki muu, liike, skenografia, ääni, teksti, palvelevat sitä. Teema sinänsä on tärkeä ja puhuttelevakin: mitä olemme valmiita tekemään, jotta meistä pidetään, ja miten some-aika … Jatka artikkeliin Story, story, die.
Kuopio tanssii ja soin gaala (tukijatahon mukaan nimetysti "Genelec-gaala") oli taas kerran, tai pandemian vuoksi oikeastaan pitkästä aikaa, monipuolinen paletti laadukasta tanssia. Taiteellisen johtajan Riku Lehtopolun koostama kokonaisuus päättyi perin järisyttävän upeaan teokseen. Gaalan avasi kuin varkain laavalle hiipinyt Katri Soini kahden muusikon kera, Petri Nieminen puhaltimissa ja Simo Laihonen perkussioissa. Erityisen mielenkiintoista Hetken voima … Jatka artikkeliin Genelec-gaala 2022
Kuopio tanssii ja soin ohjelmiston avasi länsimaisen tanssiperinteen ulkopuolelta mainio Eun-Me Ahn Companyn North Korea Dance (2018), tosin itse näin sen vasta toisena iltana. Eteläkorealaisen Eun-Me Ahnin lähtökohta teokselle oli pohjoiskorealainen tanssikulttuuri - ottaen huomioon maiden erittäin pitkän yhteisen historian, joka päättyi toisen maailmansodan lopussa, kun aluetta miehittänyt Japani antautui ja Neuvostoliitto ja Yhdysvallat jakoivat … Jatka artikkeliin North Korea Dance eteläkorealaisittain
Koko illan tanssiesitys, jonka musiikki koostuu Tears for Fearsin biiseista - arvolupaus, joka jo ennakkoon puhuttelee 1980-luvulla nuoruutensa lusinutta ex-nuorta. Emanuel Gatin LOVETRAIN2020 (2020) kaivaa kymmenkunta brittiduon biisiä naftaliinista ja antaa niille kokonaan uuden elon. Musikaalien maailmassa käytetään termiä jukeboksimusikaali, mutta jukeboksinykytanssiteos ei kuulosta ihan yhtä napakalta. Näissä musikaaleissa on usein myös kökkö juoni, jolla … Jatka artikkeliin Tears for Fears nykytanssiksi
(Taas kirjoittelen vähän jälkijättöisesti kevään esityksistä... ) Kansallisbaletin 100-vuotisjuhlavuoteen sopi mainiosti ihkauusi teos, jonka aiheena on itse Jean Sibelius. Jorma Elon baletin kantaesitys oli 11.3.2022, itse koin kolmannen esityksen 15.3., ja striimi/tallenne taisi olla kevään viimeisestä esityksestä 14.5. Elon baletti kuvaa Sibeliuksen elämää; tapahtumia lapsuudesta kuolemaan ryyditetään lähes yksinomaan säveltäjän omalla musiikilla, enimmäkseen hyvin tutuilla … Jatka artikkeliin Sibelius balettina
Käytän otsikon i-sanaa kovasti säästeliäästi, tai en juurikaan. Sellainen kuitenkin oli Riku Lehtopolun Tänä iltana Porin Promenadisalissa. Pori Dance Companyn ja Pori Sinfoniettan yhteistuotanto annostelee kukkuramitoin mutta sopivissa suhteissa huumoria, satiiria, veikeyttä, romantiikkaa ja suuria tunteita - voittopuolisesti musikaali- ja elokuvasävelmien tahdissa. Lavalla on Pori Sinfonietta Tibor Bogányin johdolla sekä kuusi tanssijaa: Pori Dance Companyn … Jatka artikkeliin Ihanan valloittava Tänä iltana
Jarkko Mandelinin uusi teos Gravity Helsingin kauounginteatterin pienellä näyttämöllä on mielenkiintoinen: se onnistuu olemaan perin kiehtova ilman, että puhuttelisi oikein mitenkään emotionaalisesti - korkeintaan aavistuksen apeuttavasti. Gravityssa on kahdeksan tanssijaa: Sanni Giordani, Anni Koskinen, Kalle Lähde ja Oskari Turpeinen Mandelinin Kinetic Orchestra -ryhmästä sekä Jyrki Kasper, Heidi Naakka, Mikko Paloniemi ja Justus Pienmunne Helsinki Dance … Jatka artikkeliin Dystooppinen Gravity
Ehkäpä kirjaan muistiin vielä jokusen rivin Kuopio tanssii ja soin gaalasta, tai Genelec-gaalasta niin kuin sitä yhteistyökumppanin mukaan kutsutaan. Festivaalin uuden taiteellisen iohtajan Riku Lehtopolun ajan ensimmäinen gaala noudatti hyviä perinteitä tarjoten tanssia varsin monipuolisesti ja tasokkaasti. Gaalan aloittivat NIc Gareiss ja Caleb Teicher Gareissin teoksella Breaking up Christmas, nimestään huolimatta valloittavan hyväntuulista ja kujeilevaakin … Jatka artikkeliin Kuopion Genelec-gaala 2021
Kuopio tanssi ja soi tänä vuonna koronapoikkeuksellisesti pitkin syksyä muutamana viikonloppuna, joista pääsin osallistumaan vain viimeiseen. Perjantain myöhäisillassa Kulttuuriareena 44:ssä nähtiin perkussiivista tanssia edustavat Caleb Teicher ja Nic Gareiss, jotka kertoivat tämän olevan heidän yhteinen Manner-Euroopan debyyttinsä. Niin, perkussiivinen tanssi, onkohan sille sujuvaa suomennosta? Lyömäsoitintanssi, lyömätanssi ei nyt ainakaan. Koputtelutanssi, naputtelutanssi? No olkoon köpösti perkussiivinen tanssi. … Jatka artikkeliin Lämpimän perkussiiviset Caleb & Nic
Vastikään selittelin, että välttelen klassikoita, mutta Shakespearen Hamlet on tässä sarjassa poikkeus, sen pariin tulee hakeuduttua aina kun mahdollisuus tarjoutuu, niinpä Tampereen työväen teatterin musikaaliproduktio oli tietenkin koettava. TTT:llä on vahva kokemus onnistuneista musikaaleista, joten odotukset olivat korkealla. Musikaali taidelajina yhdistää musiikkia, tanssia, näyttelemistä ja skenografiaa, ja parhaimmillaan nämä kaikki erinomaisina komponentteina muodostavat summaansa suuremman … Jatka artikkeliin Hamlet väkevänä musikaalina
Vihdoin taas Kansallisbaletisssa livenä, ja ohjelmassa vieläpä Spartacus! Lähes päivälleen 11 kuukautta sitten olin täällä viimeksi katsomassa upeaa Jekyll & Hydeä - kamalan pitkä koronapaussi. Sitäkin makeammin värisi tutun suloinen odotus läpi kehon, kun valot himmenivät ja orkesteri virittyi oboen johdolla. Monttu näytti jotenkin poikkeuksellisen täydeltä - lyömäsoittajiakin laskin peräti 6, joka on monta. Aram … Jatka artikkeliin Sievistelemätön Spartacus
Erinomaisuutta 