Tanskalainen Kammerballetten on vuonna 2018 perustettu ryhmä, jonka taustalla on Trio Vitrivi (Alexander McKenzie (piano), Niklas Walentin (viulu) ja Jacob la Cour (sello)). Se tilaa ja esittää uusia lyhyitä teoksia eri koreografeilta – taiteellisen johtajan McKenzien mukaan pyrkimyksenä uusi teos jokaiseen esityskokonaisuuteen. Hän puhuu nykybaletista (contemporary ballet) – termit eivät liene täsmällisiä ja vielä vähemmän tärkeitä, mutta enemmänkin teoksissa on vahvaa nykytanssin tuntua. Kuopiossa iltaan sisältyi kuusi lyhyttä, erittäin tuoretta (vuosilta 2020-2023) biisiä, mukana jopa kaksi kantaesitystä.

Illan avasi Juliano Nunesin Debussy, hyvin tunnettuun Kuutamo-osaan (Clair de lune) Claude Debussyn Suite bergamasque -sarjasta. Kuten musiikki myös nuorten tanssijoiden Ève-Marie Dalcourt ja Toon Lobach tulkitseman dueton liike oli sulavaa vaan ei tylsää: jatkuvaa, hellyttävän herkkää ja romanttista; kaunista ja mielenkiintoista . (Koko esitys löytyy myös Youtubesta.)

Välimusiikkina kuullun Ravelin jälkeen Sebastian Pico Haynes tanssi Paul Lightwoodin Unspoken-teoksen. Kontrasti edelliseen oli valtava: vahva emotionaalinen vire tässäkin, mutta tunne ikään kuin purkautui sisältä vailla kohdetta – intohimoa tai ehkä paremminkin vimmaa tai kiihtymystä. Liike ja Haynesin tulkinta olivat tarkkoja ja täsmällisiä muttei näpertelyä vaan suurta ja voimakasta, paikoin peräti jylhää.

Kuvassa Sebastian Pico Haynes. Kuva: Tom McKenzie

Ensimmäinen kantaesitys oli Laura Arendin Mary, jonka tanssivat Emma McKenzie ja Stephanie Chen Gundorph. Varsinkin alussa ja lopussa kiinteä yhteys tanssijoiden välillä oli hyvin herkkä, jopa hauraan tuntuinen; välissä sen sijaan oli myrskyisämpää, ja yhteyskin. Liikkeessä oli paljon outoa ja mielenkiintoista, mutta sille antautumista hivenen häiritsi ainakin omalla kohdallani jatkuva huoli siitä, milloin tanssijat kompastuvat puvustukseen kuuluneisiin ylipitkiin harsoihin.

Ennen väliaikaa nähtiin vielä toinen kantaesitys, Toon Lobachin oma soolo and what force. Alun tavanomaisuudesta tempauduttiin McKenzien aggressiivisesti hakkaavan pianomusiikin myötä kuin toiseen todellisuuteen, kun Lobach möyri pianon alta lavan eteen (ja teoksen lopussa takaisin pianon alle). Biisissä oli samaa ilmiömäisen virtaavaa vartalon käyttöä, joka hurmasi jo gaalassa, mutta myös teräviä ja kulmikkaita, nykiviäkin sävyjä. Väliajalla kirjasin muistiin sanan ”ahdistus”. Erinomaisen vaikuttava ja energinen teos! Ja vaikka Lobach kommentoi oman koreografiansa kantaesittämistä kauhistuttavaksi (”Premiered a new solo tonight and it was terrifying”), katsomosta ihastellen se vaikutti pelkästään upealta!

Tässäkin illassa oli yksi vahvemmin klassinen teos, Neue Bahnen, Tobias Praetoriuksen koreografia Brahmsin pianotrio nro 1:n adagioon, tanssijoina Mayo Arii ja Alban Lendorf. Omassa sarjassaan kaunista mutta periklassiseen tapaan vähäveristä, ja kärsi klassisen baletin tyyppimaneereista: tunteet sublimoitu tunnistamattomiksi , hahmojen välinen yhteys kliininen, katseet huitelee jossain parven yläriveillä, jne.

Tyystin toista maata oli illan päättänyt Paul Lightwoodin Selvportræt, joka nähtiin Rahmaninov-välimusiikin jälkeen. Sen aloitti Sebastian Pico Haynesin upea soolo Toon Lobachin kyhjöttäessä pianistin penkin alla, kunnes liittyi mukaan. Mikaela Kelly massiivisessa hameessaan kiersi hitaasti kehää tanssivien miesten ympärillä ja tanssi myös duetot molempien miesten kanssa, kunnes miehet palasivat yhteen. Lightfoodin tapaan liike oli tarkkaa ja väkevää ja tanssijoiden tulkinta täsmällistä ja energistä. On hiukan vaikeaa välttyä ajatukselta, että naishahmo jäi sivuosaan, kun teoksessa korostuivat hyvin vahvasti Haynesin ja Lobachin hahmojen kehon ja liikkeen estetiikka, ja vieläpä erityisen viehättävästi.

Selvportræt. Kuvassa Toon Lobach, Mikaela Kelly ja Sebastian Pico Haynes.

Kammerballettenin konsepti on kiinnostava: pianotrion esittämää elävää kamarimusiikkia yhdistettynä enimmäkseen nykyaikaista liikettä sisältäviin pienoistanssiteoksiin, ja nimenomaan tuoreisiin teoksiin. Ryhmällä on ilmeisesti elokuussa vuosittainen festivaali Kööpenhaminassa – pitänee laittaa se harkintaan, kun ensi vuoden kesäohjelmani suunnittelemisen aika koittaa.

(Nähty: 19.6.2023, Kuopio tanssii ja soi, Kuopion musiikkikeskus)