Ballet Black on Cassa Panchon 2001 UK:ssa perustama neoklassinen tanssiryhmä mustille ja aasialaisille tanssijoille. Sekä Pancho että ryhmä ovat saaneet arvostettuja palkintoja ja moni nimekäs koreografi on tehnyt ryhmälle teoksia - olemassaolonsa aikana se on tilannut niitä jo seitsemisen kymmentä, mikä on runsaasti verrattain pienelle ryhmälle. Sen 25-vuotisjuhlaohjelma Sadler's Wellsissä sisältää kaksi keskenään hyvin erilaista … Jatka artikkeliin Ballet Black 25 vuotta!
The Royal Operan uusi produktio Richard Wagnerin viimeisestä oopperasta Parsifal (1882) ensiesitettiin lokakuun alussa, ja näin sen pari viikkoa myöhemmin. Olen aiemmin kirjoitellut hiukan Parsifalista ylipäätään Harry Kupferin ohjaaman Suomen kansallisoopperan produktion yhteydessä (→ Parsifal viehättää silmää ja virvoittaa mieltä) joten nyt ehkä vähän lyhyemmin yleisesti ja jokunen kommentti tästä Evgeny Titovin ohjauksesta. Lyhyt kertaus … Jatka artikkeliin Royal Operan synkkä mutta vaikuttava Parsifal
Jonathan Larsonin musikaali RENT kantaesitettiin New Yorkissa 1996, vain pari viikkoa Larsonin ennenaikaisen kuoleman jälkeen. Näin tästä Broadway-produktiosta joskus tallenteen, samoin näin vuoden 2005 lopulla ilmestyneen Chris Columbuksen ohjaaman elokuvan 2006. Molemmat jättivät vaikutuksen sekä tarttuvilla biiseillään että tunneintensiivisellä tarinan kerronnallaan - siinä määrin, että piti mennä katsomaan musikaalin upouusi produktio, kun se sopivasti osui … Jatka artikkeliin RENT – no day but today!
Pari ekakertakokemusta Lontoossa: Shakespeare's Globe ja Loppiaisaatto livenä. Loppiaisaatto, 5.1., on joulun 12. päivä, kun lasketaan joulupäivästä ja monissa perinteissä myös joulunajan päätös. Se on vakiintunut käännös Shakespearen näytelmälle Twelfth Night; or, What you Will, joka lienee ensimmäisen kerran esitetty julkisesti 2.2.1602. Näytelmän nimen kytkentä sen sisältöön on kuitenkin ilmeisesti hämärän peitossa: kristilliseen joulun tai … Jatka artikkeliin Loppiaisaatto Shakespeare’s Globessa
Taannoisen Lontoon-reissun viidestä esityksestä yksi tuli valittua näyttelijävetoisesti. Vain muutamaa päivää aiemmin Lontoon-ensi-illan jälkeen näkemässäni Clarkston-näytelmässä toista pääosaa esittää Ruaridh Mollica, jonka herkkävireinen tulkinta Mikko Mäkelän kauniissa elokuvassa Sebastian (2024) teki taannoin suuren vaikutuksen. Joe Locke puolestaan on "TV:stä tuttu" (Agatha All Along (2024) ja Heartstopper (2022-2024)). Näytelmän (2015) kirjailijakaan ei ole ihan tuntematon: Samuel … Jatka artikkeliin Clarkston
Wyndham's Theatressa näin Royal Shakespeare Companyn produktion näytelmästä Born with Teeth, joka faktaa ja fiktiota yhdistellen nivoo hauskasti yhteen Shakespearen aikaista kulttuuri-, valta- ja sosiaalihistoriaa. Se kantaesitettiin 2022 Texasissa, ja Daniel Evansin ohjaama UK:n produktio ihan vastikään. Näytelmän nimi tulee Henrik VI -trilogian kolmannesta osasta, jonka 5. näytöksen 6. kohtauksessa Gloucester (sittemmin Richard III) surmattuaan … Jatka artikkeliin Born with Teeth – Shakespeare & Marlowe
Christopher Isherwoodin (1904-1986) romaani A Single Man (1964) on innoittanut muitakin taiteen tekijöitä: mm. Tom Fordin visuaalisesti ja tarinallisesti kaunis elokuva julkaistiin 2009, ja nyt se nähtiin Royal Balletissa Jonathan Watkinsin tuoreena tanssiteoksena. Niin Ford kuin Watkins ovat sovittaneet romaanista omanlaisensa luovan tulkinnan, vaikka tarinan hahmot ja peruselementit pysyvät tallella. Keskityn tässä tanssiteokseen, mutta en … Jatka artikkeliin A Single Man tanssii
Taannoiselta Lontoon-reissulla näin myös toisen mainion puhenäytelmän, jossa on perin kiinnostava teema: Oliver Cottonin The Score kantaesitettiin 2023 Bathissa Lounais-Englannissa, josta se oli siirtynyt Lontooseen Royal Haymarket -teatteriin vain reilu kuukausi ennen kuin näin sen siellä. Tämä tuore historiallinen näytelmä sijoittuu vuoden 1747 touko- ja heinäkuuhun, Saksin Leipzigiin ja Preussin Potsdamiin. Johann Sebastian Bach (1685-1750) … Jatka artikkeliin The Score – Bach ja Fredrik Suuri
Lontoossa käydessä pitäisi aina pyrkiä näkemään Shakespearea, ja tällä kertaa haaviin osui Bridge Theatren verevä Richard II. Näytelmä - alun perin koko nimeltään The Life and Death of King Richard the Second (1595) - on itselleni vieraampaa bardin tuotantoa, niinpä olikin hyvä, kun hyllystä löytyi matkalukemiseksi Matti Rossin verrattain tuore (2008) suomennos. Rikhard II (1367-1400, … Jatka artikkeliin Richard II
Royal Balletin Balanchine-ilta Three Signature Works koostui kolmesta teoksesta ja noudatti omaan makuuni hampurilaismallia: alun Serenade ja lopun Symphony in C ovat kovin klassishenkisiä, sen sijaan keskellä pihvi eli Prodigal Son on hyvinkin kiinnostavaa liikettä. George Balanchine syntyi 1904 Pietarissa ja opiskeli Venäjällä ja Neuvostoliitossa, kunnes koki parhaaksi siirtyä tanssimaan Eurooppaan ja liittyi 1924 Sergei … Jatka artikkeliin Tuhlaajapoika ja muuta Balanchinea
Dokumenttiteatteri jo tunnetaan, mutta entä dokumenttimusikaali? No ehkä ei ihan dokumenttia, mutta vahvasti todellisuuspohjaisia musikaaleja on noussut viime aikoina esiin. Mielenkiintoinen ja ajankohtainen Everybody's Talking About Jamie on tässä sarjassa varsin tuore: se kantaesitettiin Sheffieldissä 15.2.2017, ja West Endissä se on pyörinyt vasta reilun vuoden. Musikaali on saanut innoituksensa BBC:n dokumentista Jamie: Drag Queen at 16 … Jatka artikkeliin Everybody’s Talking About Jamie
The Book of Mormon, South Parkin tekijöiden Trey Parkerin ja Matt Stonen sekä Robert Lopezin kirjoittama ja säveltämä uskontoaiheinen musikaali. Mitä muuta voi odottaa kuin hävyttömän julkeaa rienausta? No sitä, mutta ihan mahdottoman erinomaisen musikaalin muodossa! Eikä pilkka muuten kohdistu niinkään uskonnollisiin arvoihin vaan rakenteisiin ja käytäntöihin. Musikaalia on esitetty Broadwaylla vuodesta 2011 ja West … Jatka artikkeliin The Book of Mormon
Lontoon-reissulle osui myös Royal Balletin kolmen klassispohjaisen teoksen iltapäivämatineaesitys: Frederick Ashtonin Les Patineurs (1937), Kenneth Macmillanin Winter Dreams (1991) ja Jerome Robbinsin The Concert (1956). Frederick Ashton oli Royal Balletin ensimmäinen pääkoreografi vuodesta 1935 alkaen, ja Les Patineurs (Luistelijat) Giacomo Meyerbeerin musiikkiin on juuri noilta ajoilta. Se on liikekieleltään varsin klassinen, mutta välttää tylsyyden paitsi … Jatka artikkeliin Luistelijat, kolme siskoa ja konsertti
Georges Bizet'n Carmen on oopperatalojen vakio-ohjelmistoa, ja runsaiden hittibiisiensä ansiosta aina suosittu yleisön sisäänheittäjä - itsekin olen nähnyt neljä eri versiota erityisesti jahtaamatta. Tuttua ja turvallista, kyllä - mutta ilahduttavasti joskus joku yllättääkin: Royal Operan uusi, alun perin Frankfurtin oopperassa 2016 nähty Barrie Koskyn ohjaama produktio lupasi ennakkoon jotain uutta. Carmenin tarina on tuttu: Don … Jatka artikkeliin Carmen uusissa kuoseissa
Hypähdin joulun alla Lontooseen esityksiä katsomaan. Tai yhtä teosta: Matthew Bournen Swan Lake (toki muutakin tulee nähtyä). En muista, koska törmäsin teokseen ensimmäisen kerran, joskus yli kymmenen vuotta sitten, ehkä jokin lehtijuttu tai kuvia tai tallennepätkä jossain. Tajusin, että tämä on jotain ihan muuta kuin perinteiset Petipan-Ivanovin koreografiaan pohjautuvat Joutsenlammet. Pari eri tallennetta olen nähnyt, … Jatka artikkeliin Matthew Bournen Joutsenlampi
