Jekyll ja Hyde verevästi tanssien

Koronan keskellä on syntynyt täysin upea uusi tanssiteos, Val Caniparolin versio Robert Louis Stevensonin klassikosta Strange Case of Dr Jekyll and Mr Hyde (1886), lyhyemmin Jekyll & Hyde, joka on myös Kansallisbaletissa juuri kantaesityksensä saaneen teoksen nimi. Pääosamiehityksiä on peräti kolme, joista näin toisen illan upean miehityksen; jos en olisi hiukan koronakauhuinen, kävisin katsomassa ne … Jatka artikkeliin Jekyll ja Hyde verevästi tanssien

Kansallisbaletin Le Corsaire ENB:stä

Syksyn klassisen baletin annos täyttyi mainiosti Kansallisbaletissa, Englannin kansallisbaletista vuokratulla tuotannolla Merirosvo - Le Corsaire. Anna-Marie Holmesin versio vuodelta 2013 pohjautuu Petipan (1800-luvun loppupuoli) ja Sergejevin (1973) koreografioille Adolphe Adamin ym. musiikkiin. Se on toki hyvin klassinen, muttei niin pölyinen kuin useimmat muut klassikot, joilla on yli satavuotiset perinteet. Baletin juoni on klassisen kepoinen: merirosvo … Jatka artikkeliin Kansallisbaletin Le Corsaire ENB:stä

Perin ihana COW

COW - eka kokemani live-esitys lähes puoleen vuoteen! Esittävä taide alkaa vähitellen käynnistyä terveysturvatoimin, jotka Kansallisbaletissa oli hoidettu mainiosti; huolta esityksissä ei herätäkään järjestävän tahon toimet vaan muut katsojat, joista moni hönki ilman maskeja. Nyt syksyllä tuleekin nähtyä vähän vähemmän esityksiä (vs. normaali n. 100 per vuosi), ihan vain pakolliset. Välttämättömän pakollinen oli Alexander Ekmanin … Jatka artikkeliin Perin ihana COW

Liam Scarlettin verevä Carmen

[Sarjastamme "nähty ennen koronalamaannusta, havahduttu kirjoittamaan vasta nyt"] Liam Scarlettin Carmen-baletti Ludovic Halévyn ja Henri Meilhacin librettoon Prosper Meriméen mukaan ja Bizet'n musiikkiin kantaesitettiin Norjan kansallisbaletissa viisi vuotta sitten. Vain viikon sisään Suomen kansallisbaletin ensi-illastaan se ehti jo saada melko ristiriitaisen vastaanoton, parin ammattikommentaattorin perin nuivista näkemyksistä hiukan suopeampiinkin. Yleisö kuitenkin tuntuu pitävän, mikä tärkeintä. … Jatka artikkeliin Liam Scarlettin verevä Carmen

Reipas ja viehättävä Peppi Pitkätossu

Lapsuudessani ei jostain syystä harrastettu lainkaan muumeja, mutta Astrid Lindgreniä meille luettiin paljonkin, varsinkin Vaahteramäen Eemeliä ja Peppi Pitkätossua, jotka tulivat myös tv:stä tutuiksi. Siksi olikin hauskaa mennä katsomaan Kansallisbaletin Peppi Pitkätossu, Tukholman kuninkaallisessa baletissa vuonna 2005 kantaesitetty Per Isbergin koreografia. Peppihän on Huvikumpu-talossaan apinansa Herra Tossavaisen ja hevosensa Pikku-Ukon kanssa asustava maailman voimakkain tyttö, … Jatka artikkeliin Reipas ja viehättävä Peppi Pitkätossu

Kansallisbaletin viihdyttävä Tripla-ilta

Kansallisbaletin Tripla-ilta sisältää kolme kovin hyvinkin erilaista teosta: Wayne McGregorin Infra (2008), George Balanchinen Serenade (1934) ja Jerome Robbinsin The Concert (1956). Brittiläinen McGregor on kiinnostavimpia nykykoreografeja, mutta hänen teoksiaan on kovin niukalti nähty Suomessa. Royal Balletille kymmenkunta vuotta sitten tehdyn Infran liike on virkistävän omaperäistä ja yksityiskohdiltaan haastavan runsasta vilkkaine käsineen, ylävartalon kiertoineen, hypähtelyineen, … Jatka artikkeliin Kansallisbaletin viihdyttävä Tripla-ilta

Flow X Ooppera – Wayne McGregor: Autobiography Edits

Brittikoreografi Wayne MacGregorin teokset ovat harvinaista herkkua Suomessa, joten piti pikaisesti piipahtaa Helsingissä kesken Teatterikesän, kun Autobiography Edits (2017) oli tarjolla Flow-festivaaliin kuuluvassa Flow X Ooppera -illassa Alminsalissa. Autobiography-teoksessaan (2017) McGregor lähestyy kehoa ikään kuin arkistona ja on käyttänyt innoituksen lähteenä mm. oman dna:nsa sekvensointia. Mieshän on innostunut tieteistä ja tekee paljon yhteistyötä eri alojen … Jatka artikkeliin Flow X Ooppera – Wayne McGregor: Autobiography Edits

Ratmanskyn Anna Karenina

En ole venäläisklassikoiden suuri fani enkä kovin pölyisen klassisen baletinkaan, mutta Alexei Ratmanskyn versio Anna Kareninasta onnistui kuitenkin jotenkin puhuttelemaan. Tarinan pääjuoni on kovin sentimentaalinen, siis balettimateriaalia. Tosin Tolstoin kunniaksi on todettava, että romaanissa on paljon sivujonteita ja laaja monisärmäinen henkilögalleria, jotka syventävät ja tasapainottavat vähän höpsäkkää pääjuonta. Nämä kuitenkin tanssiteoksissa aika lailla ohitetaan ja … Jatka artikkeliin Ratmanskyn Anna Karenina

Tuore Tuhkimo

Jos muistiinpanoni pitävät kutinsa, olin nähnyt kolme erilaista tanssitulkintaa Tuhkimosta Sergei Prokofjevin musiikkiin - nyt oli vuorossa siis neljäs, kun Kansallisbaletti toi lavalle David Binleyn tuoreen Tuhkimon, joka oli kantaesitetty Birmingham Royal Balletissa kahdeksan vuotta sitten. Tuoreutta oli myös koreografiassa ja ylipäätään toteutuksessa - vaikka teoksessa oli varsin paljon klassista, se ei jättänyt jälkeensä umpiklassisille … Jatka artikkeliin Tuore Tuhkimo

Kansallisbaletin kauden kaunis päätös Tanssin tähden

Kansallisbaletin kausi päättyi kauniisti Tanssin tähden -gaalaan, mukana lähes tusinan verran teoksia tai katkelmia teoksista, joista monia on nähty ihan viime aikoina ja toisia viimeisten kymmenen vuoden aikana. Olipa mukana teos myös koreografilta, jota ei ole Kansallisbaletissa käsittääkseni aiemmin lainkaan nähty. Melko klassisvoittoisen ohjelman seassa muutama ilahduttava nykytanssihelmikin. Ilta alkoi Uwe Scholzin Seitsemäs sinfonia -teoksen … Jatka artikkeliin Kansallisbaletin kauden kaunis päätös Tanssin tähden

Les Nuits. Kuvassa Frans Valkama & Johan Pakkanen. Kuva: Suomen kansallisbaletti/Mirka Kleemola.

Les Nuits – aistillista estetiikkaa

Tuhannen ja yhden yön tarinoiden tunnelmiin meitä tanssiteltiin Berliinin valtionbaletin tuotannolla Les Nuits - Yölliset tunnit, Angelin Preljocajin teos vuodelta 2013 lupasi sensuellia ja erootillista menoa - jopa siinä määrin, että suositusikärajaksi mainittiin 12. Kansallisen audiovisuaalisen instituutin mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikön (huoh) ikärajakriteerien mukaan sellaisessa leffassa saisi olla mm. ”yksi tai useampia peiteltyjä seksikohtauksia tai runsaasti … Jatka artikkeliin Les Nuits – aistillista estetiikkaa

Nuorisoryhmän Next Steps klassisesta upeaan nykytanssiin

Reilu viikko sitten Kansallisbaletin nuorisoryhmän 13 tanssijaa valtasivat Alminsalin  omalla näytöksellä, tai kahdellakin. Erilaisten teosten kirjo toi hyvin esiin nuorten tanssijoiden taidon ja monipuolisuuden, kun ilta (tai no, iltapäivä) eteni alun erittäin klassisesta lopun hyvinkin wow-tason elämykseen. Ensin nähtiin valittuja paloja Petipan (ym.) baletista Le Corsaire: Pas d'esclave, Pas de trois des odalisques ja Grand … Jatka artikkeliin Nuorisoryhmän Next Steps klassisesta upeaan nykytanssiin

Kuvassa: Michal Krčmář, Hanako Matsune. Kuva: Sakari Viika.

Perin perinteinen Giselle

Katsoessani Kansallisbaletin uutta Giselleä oivalsin, että se taisi olla eka kerta, kun näin kokonaisena ihan näin vanhanaikaisen Gisellen livenä - aiemmin on tullut nähtyä ainakin Eifman Balletin Punainen Giselle ja Dada Masilon Giselle, ja joku elokuvateatterilevitys varmaan myös, muttei livenä ihan perusklassista versiota. Tämä oli juurikin sellainen: Corralli-Perrot-Petipan koreografia Cynthia Harveyn toteutuksena. Museaalibaletteja nykyisin vähän … Jatka artikkeliin Perin perinteinen Giselle

Kalevalanmaa – Suomen kuva ja varjo

Kenneth Greven ja Suomen rakkauslapsi, Kansallisbaletin Suomi 100 -suursatsaus Kalevalanmaa sai eilen kantaesityksensä. Sen julkistus reilu vuosi sitten herätti hiukan huolta: "Tarina ammentaa häpeilemättä tämän maan historian ja kulttuurin merkkipaaluista ja yhdistää rohkeasti eri taidemuotoja keskenään. Lopputuloksena on leikkisä, hullu ja koskettava teos, joka voi syntyä vain ulkopuolisen silmin.” Olisiko siis tarjolla myötähävettävää paatosta, kiusallista … Jatka artikkeliin Kalevalanmaa – Suomen kuva ja varjo

Jyrki Karttunen: Valse Triste. Kuva: Suomen kansallisbaletti/Mirka Kleemola.

Neljän koreografin Voimalla

Kansallisbaletin neljän teoksen Voima-illassa nähtiin kotimaisilta kokeneilta koreografeilta neljä osin hyvinkin tuoretta teosta - erilaisia mutta omalla tavallaan puhuttelevia jokainen. Neljä teosta lyhyessä ajassa on ylitsevuotavan runsas kattaus - niinpä seuraavassa vain lyhyesti kustakin, koska mukaan onnistui tarttumaan vain vajavaisia muisti- ja mielikuvanpalasia. Illan avasi Susanna Leinosen Breaking the Fury (2012), joka oli kauttaaltaan Leinoselle ominaista tarkkaa … Jatka artikkeliin Neljän koreografin Voimalla