Perin ihana COW

COW – eka kokemani live-esitys lähes puoleen vuoteen! Esittävä taide alkaa vähitellen käynnistyä terveysturvatoimin, jotka Kansallisbaletissa oli hoidettu mainiosti; huolta esityksissä ei herätäkään järjestävän tahon toimet vaan muut katsojat, joista moni hönki ilman maskeja. Nyt syksyllä tuleekin nähtyä vähän vähemmän esityksiä (vs. normaali n. 100 per vuosi), ihan vain pakolliset.

Välttämättömän pakollinen oli Alexander Ekmanin COW, Semperoper Dresdenistä vuokrattu tuotanto, jonka piti oleman jo kevään ohjelmassa. Ekmanilta olen aiemmin nähnyt viitisen teosta, viimeksi Cacti Kuopiossa ja Lappeenrannassa sekä Episode 31 Kansallisbaletissa. Mieleen on jäänyt omaperäisyys, fyysisyys, teatterillisuus liikkeen ohella ja usein myös teoksen sisäinen itsereflektio. Niitä tarjosi COW:kin runsain mitoin.

Ekman osaa soolot (mm. eteerisen sulokas hirvieläin Fnerf-kohtauksessa) ja duetot (kuten Bulls-kohtauksen maskuliinis-esteettisen rempseä sonnipari (taisi olla Tuukka Piitulainen ja Giuseppe Martino?) ja Deux’n klassinen kärkitossubalettipätkä (olikohan Violetta Keller ja Jun Xia). Loistavaa antia ovat varsinkin isot ryhmäkohtaukset kuten alun kaoottisesti sirpaleinen tapahtumakirjo ja lopun toiminta ”huoneissa”.

Alexander Ekman: Cow. Etualalla Tuukka Piitulainen. Kuva: Suomen kansallisbaletti/Sakari Viika.

Alexander Ekman: Cow. Etualalla Tuukka Piitulainen. Kuva: Suomen kansallisbaletti/Sakari Viika.

Ekmanin liike on moninaista: varsin klassista on em. dueton verran, mutta muutoin onneksi paljon kiinnostavampaa vartalon käyttöä. Fyysisesti intensiiviset massakohtaukset ovat erityisen vaikuttavia, kuten alkupuolen kohtaus dervissimäisine pyörimisineen valkoisissa hameissa ja paljain ylävartaloin (muutoinkin upea puvustus: Henrik Vibskov) tai loppupuolen sorkka-kohtauksen rytmikäs lattian tamppaus puupalikkakengillä synnyttäen steppimäisen äänimaailman täydentämään Mikael Karlssonin musiikkia. Tässä Hooves-kohtauksessa tanssijat laskevat jja nousevat orkesterimontun mukana – muutenkin Ekman käyttää surutta näyttämötekniikan mahdollisuuksia, kuten liikkuvia lavakomponentteja ja katon liikkuvia rimoja, joihin ripustettu kangas hulmuaa kuin jättipurje.

Tanssissa kiinnittyy huomio elävään yhteyteen tanssijoiden välillä, oli sitten kyse kiihkeästä duetosta tai ryhmäkohtauksesta – asia, jonka puute taidetanssia monesti vähän vaivaa. COW:ssa yhteys voi olla reippaan fyysistä, jopa ähisevää pystypainia kuten mainitussa sonniparikohtauksessa, tai yhteisen harmonisen liikkeen orgaanisesti välittämää. Tai se leviää joukkokohtauksessa yhdestä tanssijasta muihin (esim. Eemu Äikiö nostaa jotain painavaa näkymätöntä käsilleen, ja muut hädissään: ”Eemu, laske se alas”). Lopun tonttirajakiistoissa ollaan jo lähes käsikähmäisillään. Paljon pieniä ja suuria kohtauksia, joissa tunneyhteys välittyy liikkeessä rikkaana ja voimakkaana siloittelematta ja sublimoimatta (kuten, kontrastina, siinä klassisessa duetossa). Erityisen hienoa katsottavaa oli ryhmä liikkuminen ajoittain kuin yhtenä kappaleena, yhtenäisenä oliona.

Alexander Ekman: Cow. Kuva: Suomen kansallisbaletti/Sakari Viika.

Alexander Ekman: Cow. Kuva: Suomen kansallisbaletti/Sakari Viika.

Monissa Ekmanin teoksissa viehättää älykäs meta-meininki, reflektiivinen itsensä tarkastelu. COW:ssa tätä alleviivattiin jo mainitussa sonnikohtauksessa, jota tekstit kankaalla kommentoivat ja pohtivat – samaa metakognitiivista henkeä oli  Cactin duetossa ja Hubbub-teoksessa. Varsin mainio tapa samalla sekä  keventää että tarjota tulkintaan lisäkerroksia. Positiivista myös se, että perinteisistä sukupuolirooleista saatiin pölyttynyt tuulahdus lähes vain siinä klassisessa pätkässä.

Alexander Ekman: Cow. Kuvassa Antti Keinänen. Kuva: Suomen kansallisbaletti/Sakari Viika.

Alexander Ekman: Cow. Kuvassa Antti Keinänen. Kuva: Suomen kansallisbaletti/Sakari Viika.

Mutta vielä se lehmä, Antti Keinäsen perin mainio nimiroolityö. Välivideossa Keinänen pohti sisäistä lehmäänsä ja olikin olemukseen ja liikkeeseen – jopa lauluun – tavoittanut hienosti löntystämistä, kiireetöntä liikettä, huomaamatonta tai välinpitämätöntä tarkkailua – ”olen vapaa lehmä”. Lehmätematiikalla varmastikin tarjoiltiin pohdittavaksi lehmän ja ihmisen eroa, kuten tyyntä hötkyilemättömyyttä, huoletonta autenttisuutta (”lehmä ei yritä olla lehmä”) ja laumassa elämistä (”onko lehmä yksilö”). Vertailu taitaa kääntyä kaikin puolin lehmän eduksi.

(Koettu 2.9.2020, Suomen kansallisbaletti)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.