Onpa mukavaa olla kypsässä iässä, jossa vappuaaton voi viettää teatterissa ilman fomo-fiilistä, että elämä tapahtuu jossain muualla. Tässähän se tapahtuu, ja Hamletin kanssa. Siis joko taas yksi Hamlet? Todellakin! Klassikoista se on harvoja suosikkejani - ehkä osin siksikin, että se taipuu, kun sitä taivuttaa, niin moneksi. Samuli Reunasen Kansallisteatteriin ohjaama uusi Hamlet-tulkinta on tietoinen yli … Jatka artikkeliin Kansallisteatterin virkeä ja viriili Hamlet
Koronavuosi 2020 jää kirjoihin - toivottavasti - kovin poikkeuksellisena monessakin suhteessa, ei vähiten esittävän taiteen kannalta. Ihan alkuvuosi näytti vielä hyvältä, kunnes alkoi tulla tietoa vaarallisesta kulkutaudista ensin tihkuen ja sitten ryminällä. Maaliskuun 11. kävin vielä Kansallisoopperassa katsomassa Don Giovannin ja seuraavana päivänä Tamminiemessä Compañía Kaari & Roni Martinin Uotinen goes Kekkonen -esityksen. Illalla alkoi … Jatka artikkeliin Koronanhuuruinen esitysten tynkävuosi 2020
Jos taideteos olisi täydellinen, ihminen ei kestäisi sitä. Niinpä kaikista teoksista pitää löytää virhe. Ja Reger löytää. Tintoretton Valkopartainen mies -maalausta hän on kuitenkin käynyt tarkastelemassa Wienin taidehistoriallisessa museossa jo 36 vuoden ajan joka toinen päivä paitsi maanantaisin. Nyt, poikkeuksellisesti, hän on eilen pyytänyt tuttavansa Azbacherin, joka pitää Regeriä henkisenä isänään, tapaamaan häntä museoon. Ennen tapaamista … Jatka artikkeliin Suloisen soljuva Vanhat mestarit
Jussi Nikkilän Shakespeare-kyvykkyys on virkeää ja terävää, joten odotukset olivat erityisen korkealla Kansallisteatterin suuren näyttämön uudelle Romeo ja Julia -produktiolle, nimeltänsä Julia & Romeo. Kieli on parasta huumetta eikä Shakespearen teksti todellakaan mitään kevyttä kamaa. Marja-Leena Mikkolan edelleen tuore suomennos (2006) tavoittaa nykysuomeksi paljon sitä lumoa, jota Shakespearen alkukielinen versio tulvehtii. Nikkilän ohjaus ja Anna … Jatka artikkeliin Virkeä ja viehättävä Julia & Romeo
Kansallisteatterin Lavaklubilla esitettävä Axel - soolo miesäänelle kuulosti ennakkotiedon perusteella kiinnostavalta omaääniseltä transmiehen tarinalta: syntyjään nainen (siis syntymän aikaan naiseksi määritelty) korjaa sukupuolensa ja kertoo tarinansa. Mutta ihan näin ”helposta” (!) jutusta ei ollutkaan kyse. Axel kertoo kyllä elämäntarinaansa ja hyvinkin elävästi ja omaäänisesti: Naisen vartalo ei tuntunut kaikin puolin omalta. Tytöistä tykkääminen teininä tuotti lesboleiman … Jatka artikkeliin ”Koita nyt päättää mikä sä oot”
Kansallisteatterin tuore produktio Thomas Mannin novellista Kuolema Venetsiassa jätti minut kahden vaiheille: toisaalta oli halu rientää kirjoittamaan heti jotain, toisaalta tuntui, että taitaa vaatia kypsyttelyä. Aikataulusyistä jälkimmäinen voitti, ja hyvä niin. Olin lukenut tekstin viimeksi kauan sitten, joten kertasin sen edellisenä iltana - tosin englanninkielisenä käännöksenä, suomenkielistä kun ei ollut käsillä ja saksankieliseen ei olisi yksi … Jatka artikkeliin Kuolema (Venetsiassa)
Juha Jokelan kirjoittama ja ohjaama Sumu Kansallisteatterissa on taattua Jokelaa: nautittavan sujuvaa ja vaikeitakin asioita ymmärrettävästi kuljettavaa terävää dialogia, sopivan monitahoisia henkilöhahmoja, monia tarttumapintoja tarjoavia teemoja - älyllisesti riemukkaan stimuloivaa enemmänkin kuin tunne-elimistöä kutkuttelevaa. Taisto ja Olli ovat perustaneet Somnimag-firman kehittämänsä aivojen magneettikuvantamisjärjestelmän ympärille ja palkanneet markkinointipäälliköksi Jonen. Pari laitetta jo Suomeen on saatukin myytyä, … Jatka artikkeliin Terävä ja älykkään hauska Sumu
Heini Junkkaalan kirjoittama ja Milja Sarkolan ohjaama Olipa kerran minä Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä on esitys, josta olisi pitänyt kirjoittaa heti saman tien, mutta käytännön syiden (=työkiireiden) vuoksi tämä tulee näppikseltä ulos vasta nyt parin viikon viiveellä, vähän ehkä jo väljähtyneenäkin, valitettavasti. Esitys nimittäin puhutteli monella tapaa: toki aihekin oli kiinnostava ja tärkeä, mutta erityisesti vaikuttivat teksti, ohjaus … Jatka artikkeliin Narsismista oivaltavasti
Kansallisteatterin Keuhkot on kiinnostava ja vaivaava: puhuttelevia teemoja, mielenkiintoinen teksti ja hieno toteutus. Koin sen viisi päivää sitten, mutten oikein vieläkään tiedä, mitä siitä pitäisi ajatella, saati kirjoittaa - aina hyvän taidekokemuksen merkki! Duncan Macmillanin tarinassa pölähdetään keskelle naisen ja miehen vaikeaa keskustelua lapsen hankkimisesta, aihe on ”vitun valtava”. Päätetään yrittää, epäonnistutaan, etäännytään, lähennytään, onnistutaan, vanhetaan. … Jatka artikkeliin Keuhko(t)
Joskus joku esitys käy ytimiin ja munaskuihin niin, että se pitää nähdä pian uudelleen. Kovin usein niin ei käy, ehkä pari kertaa sadasta. Joskus jotain kiehtovaa on jäänyt mieltä vaivaamaan, toisinaan taas kyse on niin valtavasta nautinnosta, että samaa piikkiä pitää saada lisää. Janne Reinikaisen Nummisuutarit Kansallisteatterissa menee näistä selvästi ainakin jälkimmäiseen, ehkä vähän ensimmmäiseenkin. … Jatka artikkeliin Nummisuutarit, versio 2015
Kansallisteatterissa vain muutamaa päivää aiemmin ensi-iltansa saanut Onnellisuuden tasavalta tuntui ennakkoon teokselta, johon on hyvä hiukan valmistautua eikä mennä ihan kylmiltään, niinpä luin näytelmän alkuperäistekstin pari kertaa ja palauttelin mieleen Danten Jumalaista näytelmää, johon teoksessa on alluusioita mm. rakenteen, teemojen ja tekstinkin tasolla. Dante vaeltaa näytelmässään runoilija Vergiliuksen opastamana ensin läpi helvetin ja sitten kiirastulen … Jatka artikkeliin Onnellisuuden tasavalta
Jotkut jutut potkivat vastaan, kun niitä yrittää naputella ulos, tämä on vähän sellainen; saa nähdä, mitä tästä tulee. Kyse on siis Kansallisteatterin Omapohjassa pyörivästä näytelmästä Red joka jätti mukavan levottoman vaivauksen pyörimään mielen liepeille. Näytelmän kirjoittanut John Loganin on tehnyt myös elokuvakäsikirjoituksia, hyvin tunnettujakin ja myös itselleni monia mieleenjääneitä populaarikulttuuriteoksia: Gladiator, The Time Machine, Star Trek: Nemesis, The Last … Jatka artikkeliin Red jätti suloisen vaivauksen
Yksi Tampereen Teatterikesän monista hyvistä puolista on, että siellä voi nähdä myös esityksiä, joita olisi pitänyt käydä katsomassa lähempänä kotia, mutta syystä tai toisesta (tai tyystin syyttä) ei ole tullut käytyä. Kansallisteatterin tulkinta Eugène Ionescon näytelmästä Kuningas kuolee oli juuri tällainen esitys. Näytelmän perusasetelma on selkeä: kuningas Bérenger I (Jukka Puotila), tämän kaksi vaimoa, nykyinen … Jatka artikkeliin Kunigas kuolee 1 h 32 min kuluttua
Tarina Kansallisteatterin esityksessä Juha Jokelan Patriarkka-näytelmästä lähtee asetelmasta, jossa työuransa Suomessa tehneet Virpi (65 v) (Kirsti Wallasvaara) ja Heimo Harju (65 v) (Raimo Grönberg) elelevät eläkepäiviään. Heimo saa jonkinlaisen herätyksen: tajuaa vaipuneensa "vanukasregressioon", ruoka on helposti sulavaa eivätkä yhä vetreät aivotkaan saa pelkästä shakista riittävästi purtavaa. On siis aika tehdä vielä yksi ura ja palata … Jatka artikkeliin ”Mä yritän vaan elää tätä helvetin elämääni, mikä siinä on yhtäkkiä niin väärin?”
Erinomaisuutta 