Red jätti suloisen vaivauksen

Jotkut jutut potkivat vastaan, kun niitä yrittää naputella ulos, tämä on vähän sellainen; saa nähdä, mitä tästä tulee. Kyse on siis Kansallisteatterin Omapohjassa pyörivästä näytelmästä Red joka jätti mukavan levottoman vaivauksen pyörimään mielen liepeille.

Näytelmän kirjoittanut John Loganin on tehnyt myös elokuvakäsikirjoituksia, hyvin tunnettujakin ja myös itselleni monia mieleenjääneitä populaarikulttuuriteoksia: Gladiator, The Time Machine, Star Trek: Nemesis, The Last Samurai, The Aviator, Skyfall, jne. Red on melko tuore, vain viitisen vuotta sitten kantaesitetty näytelmä; se kertoo tarinan tasolla todellisen kuvataiteilijan Mark Rothkon (1903-1970) ja tämän kuvitellun apulaisen Kenin työskentelystä parin vuoden ajan 1950-luvun lopun New Yorkissa.

Rothko (Seppo Pääkkönen) on näytelmässä viisikymppinen asemansa vakiinnuttanut tateilija ja Ken parikymppinen oppipoika, itsekin taiteliijaksi haluava, mutta vielä ”liian nuori olemaan arvoituksellinen”. Rotho vaatii Keniltä laajaa sivistystä: filosofia, teologia, kirjallisuus, runous, draama, historia, arkeologia, antropologia, mytologia, musiikki – ne ovat taiteilijan työkaluja kuten sivellin. Ilman sivistystä ei voi olla taiteilija – ja sivistys on sitä, että ymmärtää paikkansa taiteen ja maailman jatkumossa. (Perin viehättäviä ajatuksia nykyajan internetin pikasivistysmaailmassa.)

Näytelmän mainos-"muraali" Helsingin rautatieaseman tunnelissa

Näytelmän mainos-”muraali” Helsingin rautatieaseman tunnelissa

Hesarin arvion mukaan Rothko on ”vanheneva ihminen” (vaikka vastahan viisikymppinen on mies parhaassa iässä 😉 ) Olisi ehkä aavistuksen verran huokeaa maalata näytelmä vain sukupolvien välisen kuilun kuvaukseksi, vaikka toki sellaisiakin värejä sen paletissa on: ”kunnioita isääsi mutta murhaa hänet”, ohjeistaa Rothko alkupuolella ja kertoo joukkoineen polkeneensa kubismin kuoliaaksi – mutta jo neljännen kohtauksen alussa mouhottaa kovin, kun kolmikymppiset alkavat hyppiä nenille: ”pop-taide syrjäyttää abstraktin ekpressionismin” – vakavuutta ymmärtämättömät barbaarit ovat porteilla.

Näytelmän edetessä kuilun yli kurottuu kuitenkin silta: alun särmikäs suhde saa kypsempiä keskinäisen kunnioituksen sävyjä, kun Kenin itseys ja varmuus kasvaa ja hän uskaltaa arvostella Rothkon valintoja. Ken: ”Taisi tulla potkut?” Rothko: ”Nythän sä vasta olet olemassa.”

Osa Seagram-muraaleista, joita Rothko näytelmässä luo (Mark Rothko: Untitled Mural for End Wall, 1959. Photo: © Tate, London.)

Kansallisteatterin Red on perin mainiosti onnistunut säilyttämään Loganin näytelmän kirpoamattoman kiehtovuuden: alkukielinen näytelmä pitää otteessaan (luin sen yhdeltä istumalta), Aleksi Milonoffin suomennos on vähintään yhtä kutkuttavan rikas (”gaping mouth letting out a silent howl” —> ”ammottava kita, josta valuu äänetöntä ulinaa”), Juhana von Baghin ohjaus antaa ansiokkaasti tekstille sen ansaitseman tilan – ja Pääkkönen & Uusivirta antavat tekstille sen totisesti ansaitseman elämän. On toki myös lavastusta, puvustusta, valoja, jne. – mutta ne ovat asiallisen vähäisiä, palvelevat tekstiä, joka väkevästi tulkittuna luo huimimmat mielikuvat.

Entä se punainen? Näytelmän Rothkolle punainen merkitsee elämää ja toivoa. Musta on sen vastakohta, elämänvoiman vähenemisen väri: ”Pelkään vain yhtä asiaa elämässä: että jonain päivänä musta nielaisee punaisen.” Musta merkitsee elämän, merkityksellisyyden, luovuuden vähenemistä: kun musta on voittanut punaisen, ”sinut on vaa’alla punnittu ja kevyeksi havaittu” (Dan. 5:27, Raamattu-alluusio Rembrandtin Belsassarin pitojen kautta).

Sen sijaan ”punainen tekee elämästä vähän siedettävämpää”: ”meillä on taide, jotta totuus ei tappaisi meitä” – Nietzschen nimiin yleensä kreditoitu ajatus (johon omalla elämänkokemuksella on helppo yhtyä) on näytelmässä laitettu Goyan suuhun.

Onko Rothkon, ”vanhenevan miehen” ja hänen edustamansa maailman taru lopussa, sen elämänvoima loppuun valutettu? Poistuessaan Rothkon ateljeesta viimeistä kertaa nuori Ken katsoo Rothkoa ja sanoo, mitä näkee: ”Punaista”.

(Koettu: 6.3.2015, Kansallisteatterin Omapohja)