Bram Stokerin Dracula (1897) on toiminut innoituksen lähteenä monille taide- ja populaarikulttuurin teoksille. Kevään eteläisen saksankielisen alueen lomareissuni varrelle osui onnekkaasti Badisches Staatstheater Karlsruhen kantaesitys Kenneth Tindallin upouudesta baletista Dracula. Saksan ooppera- ja tanssitaloja en laajalti vielä tunne, vasta Hampuri ja Dresden on tullut käytyä, eikä Karlsruhe ei ehkä olisi edes noussut tutkaruudulleni ellei sinne olisi paennut tanssijoita, joita olin aiemmin ihastellut Hampurin baletin lavalla. Niinpä uusi Dracula herätti suuria ennakko-odotuksia.

Stokerin alkuperäisessä tarinassa nuori juristi Jonathan Harker tapaa Transilvaniassa kreivi Draculan, joka haluaa ostaa Lontoosta talon. Kun Harkerille selviää, että kreivi on vapyyri, hän pakenee. Dracula matkaa Lontooseen. Harkerin kihlatun Mina Murrayn ystävä Lucy Westenra sairastuu Draculan vaikutuksesta ja kuolee; tohtori John Seward ja tämän vanha opettaja Abraham van Helsing toteavat Lucyn olevan vampyyri ja tuhoavat hänet. Tähän Draculaa jahtaavaan joukkioon liittyvät myös Harker ja Mina, johon Dracula on jo iskenyt silmänsä (ja hampaansa) sekä juottanut tälle vertaan, minkä johdosta myös Minasta tulisi kuoltuaan vampyyri. Porukka seuraa Draculaa takaisin Transylvaniaan, jossa tuhoaa tämän, jolloin myös Minan kirous raukeaa.

Karlsruhen Dracula ei ole ”page to stage” -sovitus Stokerin tarinasta tanssiksi vaan oma juttunsa, jonka koreografia ja ohjaus on kirjattu Kenneth Tindallin sekä ”konsepti ja skenaario” (ml. ilmeisesti libretto) Ian Kellyn ja Tindallin nimiin. Tarina on tuotu nykyaikaan haute couture -muodin maailmaan: Dracula on muotiguru, suunnittelija, jonka uutta Animus-parfyymia ollaan julkistamassa; Harker ja Lucy ovat malleja ja Mina, Harkerin tyttöystävä ja Lisan paras ystävä, on valokuvaaja ja somehahmo. Seward on lääkäri ja van Helsing samanistinen parantaja. Draculan linnan kolme naisvampyyria on nyt muotigurun muusia.

Staatsballett Karlsruhe: Dracula. Kuvassa Lasse Caballero. Kuva: Admill Kuyler.

Teos alkaa vaikuttavasti: Dracula (Lasse Caballero) liikehtii yksin näyttämöllä väännellen vartaloaan, raajojaan, kasvojaan,  kieltäänkin yltiöfyysisin, jopa eläimellisin tavoin – liike on vangitsevaa, lähes pelottavaa, samalla kauhistuttavan rujoa ja erinomaisen kaunista. Karismaattinen Caballero täyttää sillä yksin koko näyttämön, toki sopivin, mm. salamointia kuvaavin valo- ja ääniefektien tukemana. Pian käy ilmi, että kyse on Animuksen mainosfilmin kuvauksista – ikään kuin teoksesta teoksessa – mutta Draculan liikekielestä ja Caballeron liikelaadusta se kertoo jo paljon. Harker näyttää nuuhkaisevan Draculan käsivartta ja on pian tämän pauloissa; Tindall on kirjoittanut myös tälle hahmolle näyttävän dramaattista liikettä, jota Daniel Rittoles tulkistee lumoavasti, niin sooloissa kuin mm. unikohtauksessa ryhmän nostelemana ja heittelemänä. Samoin Lucyn (Sophie Burke) liike Draculan vallassa ja hulluuskohtauksissa on energistä ja räiskyvää. Muusat (Maria Mazzotti, Ella Matthews ja Veronika Jungblut) liikkuvat kohtauksesta toiseen dramaattisesti.

Sewardin (Christopher Evans) liike on mielenkiintoisesti nykivää ja kulmikasta, tic-liikkeenomaista, ja van Helsingin (Ledian Soto) taas seesteisempää. Minan (Marta Andreitsiv) hahmon kaari nousee linssin takaa Draculan valituksi malliksi, joka lopulta antautuu tämän valtaan halukkaasti. On myös taitavia ryhmätilanteita, kuten mainittu Harkerin unikohtaus sekä ensimmäisen näytöksen loppupuolen bileet, jossa ajoittain ryhmä liikkuu kuin yhtenä organismina; samoin toisen näytöksen loppupuolella ryhmän lainehtiva yhteisliike, Draculan käynnistämä aaltoilu ja jonomuodostelmat ovat näyttäviä.

Staatsballett Karlsruhe: Dracula. Kuvassa Maria Mazzotti, Veronika Jungblut, Daniel Rittoles, Ella Matthews ja Lasse Caballero. Kuva: Admill Kuyler.

Skenografia on jylhän suurilinjaista ja tyylikkään modernia (lavastus ja puvustus: Verena Hemmerlein, valot: Alastair West, videot: Christopher Ash). Alexandra Harwoodin teosta varten säveltämä musiikki (livenä Badische Staatskapellen soittamana Daniel Carlbergin johdolla) soi tilanteita tukien mm. klassisine ja elokuvallisine vaikutteineen hienopiirteisestä dramaattiseen; samoin muu äänisuunnittelu (Davidson Jaconello, Leonhard Svetoslav) kehittää ja pitää yllä tunnelmaa mainiosti.

Staatsballett Karlsruhe: Dracula. Kuvassa etualalla Marta Andreitsiv, taustalla Veronika Jungblut, Lasse Caballero ja Ella Matthews. Kuva: Admill Kuyler.

Käsiohjelmassa Kelly ja Tindall mm. pohtivat Draculaa narsistisena hahmona, mikä tuntuu toimivalta näkökulmalta. Stokerin Dracula tekee muista itsensä kaltaisia, siis vampyyreita. Narsistinen henkilö valloittaa muita hyväksikäytettäväkseen. Stokerin Draculalla ei ole peilikuvaa; yksi näkökulma narsistisen käyttäytymisen kehittymiseen lienee terveen ”peilin” eli palautteen puuttuminen varhaislapsuudessa, mikä voi vaikuttaa siihen, miten henkilön itsetunto ja suhde maailmaan kehittyy tai jää rikkinäiseksi. Nykymaailmassa selfiet toimittavat peilien virkaa, kuvajaisen kuratoituna mediana. Muodin ja baletin maailmat kohtaavat ulkoisen kauneuden korostajina – sitä palvoen ja samalla hyväksikäyttäen. Tästä näkökulmasta Draculan parfyymin nimi lienee sarkasmia: animus on latinaa ja tarkoittanee henkeä tai mieltä (sanalla on myös jungilainen merkitys, mutta eipä mennä siihen nyt.)

Staatsballett Karlsruhe: Dracula. Kuvassa etualalla Marta Andreitsiv ja Lasse Caballero. Kuva: Admill Kuyler.

Tindallin Dracula on erinomaisen upea teos! Skenografia sekä musiikki ja äänimaailma tukevat elimellisesti Tindallin liikekieltä, jossa on toki vaikutteita sieltä täältä ilman, että se jäisi minkään perinteen vangiksi vaan muodostuu omaperäiseksi ja perin kiehtovaksi. Kantaesityksen vahvojen tanssijoiden, niin solistien kuin muun ensemblen, tulkinta on taitavaa ja auliin eläytyvää. Vaikuttava kokonaiselämys!

(Koettu: 18.4.2026, Staatsballett Karlsruhe, Badisches Staatstheater Karlsruhe)