Study for Life (2025) on uusin, viime kesänä Amsterdamissa kantaesitetty, teos Tero Saarisen mittavassa tuotannossa. Joskus olen yrittänyt tunnistaa, miksi jotkin Saarisen teot puhuttelevat minua enemmän kuin toiset, ja vaikka siihen vaikuttavat teoskohtaiset yksityiskohdat paljon, on yksi näkökulma erityisen tärkeä: se, miten teoksissa kohtaavat herkkä ja jylhä. Joissakin herkkyys tuntuu korostuvan (kuten Loopit (2017), Rebond (2020), Could you take some of my weight…? (1999)), toisissa taas jylhyys (mm. Borrowed Light (2004), Breath (2018) tai Kullervo (2015)) mutta nautinnollisin esteettinen elämys syntyy, kun ne ovat täydellisessä tasapainossa (esim. Third Practice (2019)). Study for Life asettuu vastaanottokokemuksessani tähän viimeiseen joukkoon.

Saarisen teosten kohdalla puhutaan usein kokonaistaideteoksesta. Tämä etenkin Wagneriin liitetty käsite (Gesamtkunstwerk) on toki häilyvä, ja voi tietysti kysyä, eivätkö useimmat tanssiteokset juurikin ole monitaiteisia koostuen liikkeestä, musiikista, skenografiasta jne. Mutta ehkä tässä on keskeistä näiden teokseen sisältyvien taidealojen tasaveroisuus, joka näkyy ilmeisenä lopputuloksessa: ne eivät vain palvele ja kannattele ”pääasiaa” (kuten rytmitä tai valaise liikettä) vaan rakentavat teosta yhdessä.

Mutta takaisin Study for Lifeen. Se on yhteistyö etenkin Tero Saarisen ja Kaija Saariahon (1952-2023) välillä. Teoksen dramaturgiaa jäsentävät Saariahon teokset: Study for Life (1981), Petals (1988), Lichtbogen (1986) sekä Quatre Instants (2002) -kokonaisuudesta laulut Attente ja Parfum de l’instant. Tanssijoiden lisäksi lavalla paitsi kuullaan myös nähdään keskeisesti myös sopraano Raquel Camarinha sekä amsterdamilainen uuden musiikin kokoonpano Het Muziek.

Study for Life. Kuvassa etualalla Jenna Broas ja Olli Lautiola. Kuva: Justus Hirvi.

Akustisen äänen ohella Saariaho käytti jo varhain elektroniikkaa rohkeasti äänen muokkaamiseen ja tuottamiseen, mitä ihastelin mm. oopperoiden Only the sound remains (–>  Ihastuttavan kaunis Only the Sound Remains ) ja Émilie (–> Émilie tiedon ja tunteen palossa) kohdalla. Nuo teokset muistuivat nyt mieleen jo heti alussa. Saariahon Study for Life on säveltäjän mukaan ”sopraanolle, nauhalle ja valoille”. Raquel Camarinhan ääneen tuntuu lisätyn vähintään kaikua, ehkä muutakin, ja vaikutelma on eteerisen ylimaallinen. Petals on soolosellolle ja elektoniikalle, ja siinäkin akustinen ja elektonisesti muokattu tai lisätty materiaali soivat sujuvasti yhdessä. Lichtbogenissa on mukana jo koko pieni orkesteri, eikä noviisin korvani kykene tunnistamaan elektroniikan osuutta.

Study for Life. Kuvassa etualalla Raquel Camarinha. Kuva: Justus Hirvi.

En tiedä, onko Saariahon partituurissa jotain liittyen valoihin ja ovatko Fabiana Picciolin ja Sander Loonenin valot sen mukaisia, mutta erinomaisen hienoja ne ovat: joskus ne tuntuvat paimentavan tanssijoiden ja muusikoiden liikettä ja ryhmittymistä asetelmiin, välillä niistä kehkeytyy kuin sumu tai kevyt sade, joka laskeutuu verhomaisen kauniisti. Tanssijoiden kohdevalaistus toisten tanssijoiden pitelemillä heijastinelementeillä on myös mainiosti liikkettä tukeva oivallus.

Study for Life. Kuvassa etualalla David Scarantino ja Anette Toiviainen. Kuva: Justus Hirvi.

Näyttämöä ympäröi katsomot joka puolelta, mikä on toteutettu hyödyntämällä Erkko-salin muunneltavuutta. Muusikoita rullataan näyttämölle pyörillä varustetuilla lautoilla – niitä liikuttavat tanssijat, jotka kaikki ovat lavalla lähes koko ajan. Esimerkiksi Petalsin Jenna Broaksen ja Olli Loutiolan dueton aikana muut mikroliikehtivät maassa sellistin lautan ympärillä. Myös muusikoilla on liikeroolia: mm. loppupuolella viulusti makaa maassa selällään, ja erityisen kiehtova on Loutiolan ja lyömäsoittaja Joey Marijsin duetto,  maata myöten lautan kanssa, josta he raapivat ja koputtelevat ääniä (tämä lienee osa Tuomas Norvion äänimaailmaa).

Study for Life. Kuvassa etualalla Olli Lautiola ja Joey Marijs. Kuva: Justus Hirvi.

Liikkeessä monin paikoin korostuu ylävartalo ja kädet, paikoin niiden jopa lyyrinen käyttö, sekä yksilötason jännitettä luova kehon painopisteellä kiehtovasti leikittely. Alussa mainitusta herkkyydestä erinomainen esimerkki on Oskari Kymäläisen soolo ennen kuin koko orkesteri rullataan sisään: vangitsevan kaunista ja sensuellia vartalon käyttöä aina sormien liikkeeseen asti. Voimallisempaa energisyyttä taas on esimerkiksi Elina Häyrysen ja David Scarantinon loppupuolen sooloissa. Myös ryhmäkohtauksissa on totutusti loistoa ja mm. alussa niissä hyödynnetään oivallisesti sellisti Sebastiaan van Halseman pituutta. Aiempia teoksia enemmän nyt kiinnittyi huomio  kosketukseen, nimenomaan vartalon itsetarkoitukselliseen koskettamiseen kädellä, niin oman kuin toisen vartalon kosketukseen – kauniisti lämpöä ja läheisyyttä henkivä kontakti.

Study for Life. Kuvassa Oskari Kymäläinen. Kuva: Justus Hirvi.

Study for Life meni heittämällä Tero Saarisen teoksien joukossa suosikkieni joukkoon. Saariahon omintakeinen musiikki täydennettynä Norvion äänimaailmalla sekä Erika Turusen, Fabiana Picciolin & Sander Loonenin skenografia yhdessä Saarisen liikkeen kanssa muodostivat tasapainoisen kokonaisteoksen, jonka lumosta nauttisi mieluusti useammankin kerran.

(Koettu: 5.3.2026, Tanssin talo)