Kaija Saariahon musiikkiin en ole juurikaan aiemmin tutustunut, ja ennakkokäsitykseni oli, että se olisi ”vaikeaa” – ja kun olen (taide)musiikin suhteen ylipäätään noviisi (ja nykymusiikin suhteen tuskin edes postulantti), ajattelin, etten tohdi ihan kylmiltäni mennä kokemaan hänen melko tuoretta Émilie-oopperaansa. Niinpä kuuntelin musiikkia bussimatkoilla ym., jotta korva tottuisi enkä ihan säikähtäisi ensi-illassa; hyväksi onneksi myös Taideyliopiston Sibelius-akatemian AvaraOpera-ryhmä järjesti Kansallisoopperan kanssa ensi-illan alla avoimen seminaarin ”Ihmeellinen Émilie”, jonka esitykset liittyivät Émilie du Châtelet’n tieteelliseen työhön, elämään ja tähän Saariahon oopperaan; ehkä puolet seminaarin annista ehdin nauttia. Peräti mainio tilaisuus – olisipa tällaista perusteellisesti taustoittavaa ohjelmaa useamminkin tarjolla!

Gabrielle Émilie Le Tonnelier de Breteuil, markiisitar du Châtelet, eli Emilie du Châtelet (1706-1749) oli ranskalainen valistuksen ajan matemaatikko ja fyysikko – nainen, jota isänsä ajan sukupuolirooleihin sopimattomalla tavalla kannusti kouluttautumaan ja toteuttamaan tietoon kohdistuvaa intohimoaan. Omien tieteellisten kontribuutioidensa lisäksi hänen merkittäviin töihinsä kuului Isaac Newtonin 1687 julkaiseman Principian (Philosophiae Naturalis Principia Mathematica, suom. Luonnonfilosofian matemaattiset perusteet) kommentoitu ranskannos. Principia on klassisen mekaniikan keskeinen perusteos, jonka oppien mukaan maailman uskottiin universaalisti toimivan – ainakin, kunnes suhteellisuusteoria ja kvanttimekaniikka parisataa vuotta myöhemmin toivat kattavampaa perspektiiviä.

Camilla Nylund (kuva © 2015 Suomen Kansallisooppera/Stefan Bremer)

Émiliellä oli muitankin kuin älyllisiä intohimoja, mm. miehet: hän rakasti tulisesti, koska ”ei koskaan oppinut rakastamaan muulla tavalla” – intensiivisen rakkauden kohteina olivat paitsi oma aviomies myös mm. valistusfilosofi Voltaire ja runoilija Jean François de Saint-Lambert; Osmo Pekosenmukaan jopa 10 % Ranskan tiedeakatemian jäsenistä oli Émilien rakastajia (tosin jäseniä oli vain 40).

Saariahon luottolibretistin Amin Maaloufin kirjoittama tarina sijoittuu iltaan ja yöhön 1.9.1749, vain paria päivää ennen Émilien ja Saint-Lambert’n lapsen kohtalokasta syntymää ja viikkoa ennen kuolemaa, josta hän jo kokee vahvoja etiäisiä. Yhden yön, yhden näytöksen ja yhden roolin monologiooppera valottaa Émilien mielensisältöä niin järjen kuin tunteen äänellä. Ja nimenomaan Émilien äänellä – tosin mukana on myös häivähdyksiä Voltairen, Saint-Lambert’n, Émilien isän ja syntymättömän lapsen äänistä: Saariaho ei kavahda elektroniikkaa vaan hyödyntää sitä taitavasti muokaten Émilien roolin laulajan (Camilla Nylund) ääntä reaaliaikaisesti siten, että hän tuntuu muutamassa kohdassa laulavan duettona miehen tai lapsen kanssa. Äänen tekninen manipulointi ei tunnu kikkailulta: sitä ei tehdä tekniikka edellä vaan tarinan ja ilmaisun ehdoilla. Se toimii, ja etenkin ”duetto” ”lapsen” kanssa oli huikean kaunis. Liisamaija Hautsalo puhui sisäisen monologin dialogisoitumisesta, bahtinilaisesta moniäänisyydestä ja mikrodialogista. Itse hahmotan nämä toiset äänet sisäistetyiksi toisiksi, jolloin on nerokkaan luontevaa, että ne lauletaan Émilien esittäjän omalla (muokatulla) äänellä.

En kykeney tarkemmin erittelemään Saariahon musiikkia; oudohkoa vaikka se tottumattomille korvilleni olikin, se tuntui ainakin Nylundin tulkitsemana istuvan tarinaan, sen sisältöön ja tunnetiloihin kuin hansikas. Em. äänimanipuolaatioiden lisäksi mielenkiintoinen yksityiskohta oli Émilien sulkakynä, jonka vahvistettu rahina paperia vasten toimi instrumenttina – se kuuluu merkityn partituuriin, ja kapellimestari (André de Ridder) näkyi antavan Nylundille siihen liittyen merkkejä siinä kuin muillekin soittimille. Myös cembalo (soittajanaan Marianna Henriksson) oli tärkeässä roolissa.

Camilla Nylund (kuva © 2015 Suomen Kansallisooppera/Stefan Bremer)

Lavastus oli näennäisen yksinkertainen: kirjoituspöytä, divaani ja peili – sekä joukko lasinsirpaleen kaltaisia kolmion ja nelikulmion muotoisia ilmassa roikkuvia elementtejä, joille projisoitiin kuvia ja kuvioita: kynttilöitä, tulta, geometriaa, auringon koronaa, jne. Visuaalisesti miellyttävä ja samalla hyvin tasapainoinen osa kokonaisuutta.

Émilie tuntuu viestivän puhuttelevasti nykyhetkessä elämisen ja itsensä toteuttamisen oikeutuksen puolesta; hän antaa syntymättömälle lapselleen hyviä neuvoja: ”älä suojele itseäsi intohimoilta ja kiusauksilta – – – äläkä varsinkaan jää vatvomaan asioita – – – katuminen ei meitä opeta, se tuhoaa meidät”. Ajan normeja haastaen itsenäisenä ja vahvana naisena hän tuntuu noudattaneen samoja neuvoja itsekin: ”olen nainen ja painukoot hornaan mahtipontiset miehet ja tekosiveät naiset!”

(Koettu 2.4.2015)

Viitatut lähteet:

• Osmo Pekonen: Kirjeitä Cireyn linnasta Lappiin. Markiisitar du Châtelet ja Maupertius (esitys 2.4.2015 Ihmeellinen Émilie -seminaarissa)
• Liisamaija Hautsalo: Moniäänisiä monologeja – Émilie du Châtelet oopperahahmona (esitys 2.4.2015 Ihmeellinen Émilie -seminaarissa)