Nyt voisi olla taas hyvä hetki blogata Murusta, viime bloggauksesta kun onkin jo monta kuukautta (kun ei ihan joka kerrasta kehtaa, vaikka aihetta aina onkin). Tässä välissähän Muru ehti olla tammikuun kiinnikin, jolloin uusivat ilmastointia, laajensivat viinikaappia – ja rakensivat makkarakaapin! Sen antimia innokkaasti odotellessa nautimme nyt perinteistä Muru-iltaa vakioporukassa, taas iltavuorossa eli klo 20 kattauksessa.
Alkumaljana oli maukas kuohujuoma, Bérèche et Fils Brut Réserve. Ruoan ja juoman osalta muutenkin mentiin normispekseillä: kunhan on hyvää ruokaa ja sopivat juomat, niin antaa ammattilaisten viedä.
Alkuruoaksi tuli ceviche lohesta ja kuhasta seuranaan avokadopyreetä, kuivattua oliivimurua ja vähän koristeena jotain kasvista (muttei liikaa, joten niistä selvisi sujuvasti). Erittäin maukkaat kalat, joiden sitruksisuuden avokado tasoitti perin hienosti. Lasiin kaadettu vinho verde, Antonio Lopes Ribeiro AIR (2011) oli mitä mainioin uimavesi kaloille.
Murun tryffelirisotto sieni-consommen kanssa on niin nähty, ja onneksi nähtiin ja nautittiin taas. Tällä kertaa jäi tryffelilastut höyläämättä annoksen päälle, sen sijaan tuli joku ruoho, mutta hyvä näinkin. Tähän ei kyllästy, mahtava maku! Lasissa burgundilainen Colinot Irancy Côte du Moutier teki kunniaa.
Pääruoaksi meille tuotiin iberico-possun niskaa selleri-omenapyreen ja kasvisten kera. Kasviksista etenkin violetti porkkana oli ihan uusi tuttavuus. Tosimurea possu oli huikean makuista – yksi parhaita possuja ikinä! Pyree sen kanssa muodosti oivan makuparin. Pitkään haudutettu runsasmakuinen possu kaipaa reipasta viintä, ja sellainen olikin Catherine Bernardin Vin de Pays de l’Hérault (2012), jota saattoi lipitellä sellaisenaankin.
Samasta pullosta riitti vielä juustoillekin, joten aina säästeliäinä jatkettiin sillä. Juustolautaselta löytyi vanhoina tuttuina hapakirskikka-chutney ja mainio näkkäri, sen sijaan molemmat lehmänmaitojuustot olivat ainakin itselleni uusia: ranskalainen Pont-l’évêque ja sveitsiläinen, kauniisti ruusukkeiksi höylätty Tête de Moine, ”munkinpääjuusto”. Molemmat kermaisen lempeitä mutta anteliaanmaukkaita; varsinkin munkinpääjuuston runsas makupinta-ala helli makuelimistöä ylenpalttisesti.
Punaviini oli ihan mukava kaveri juustoille, mutta makean ystävänä usein jään kaipaamaan portviiniä. Eipä hätää – en tosin ole ihan varma, miten tässä taas näin kävi, mutta tuplajuustot tuli: edellisten lisäksi nyt oli mukana nokare oikein pehmoista Le Brebiou -lampaanmaitojuustoa. Näiden kera kohti nirvanaa suunnattiin aina mainiolla Burmesterin vuoden 1999 colheitalla.
Juusto-loopista selvittyämme pääsimme etenemään jälkiruokaan: suklaa-fondant mangosydämen kera seuranaan mascarpone-jäätelöä, valkosuklaa-fudgea ja vadelmaa. Suklaa-fondant on ollut Murun liitutaululistalla kaiketi aina, mutta en ole varma, ollaanko aiemmin syöty sitä… Maukan mielestä ollaan, joten kai sitten, hänhän sen parhaiten tietää. Joka tapauksessa erinoimainen oli, mangokaan ei häirinnyt. Fudge toi mukavasti (jopa minulle) riittävän makeuden ja jäätelö kermaisen raikkauden, ja hyvin sopivat vaapukatkin joukkoon. Lasissa oli jotain italialaista Maculanin viintä (mutta sen speksit meni vähän ohi), joka yllättävän hyvin pärjäsi näinkin makealle herkulle.
Espresson kanssa saatiin kerrassaan erinomaista keltaista Chartreusea V.E.P., pitkään tammitynnyreissä kypsytettyä juuri sopivan makeaa jaloa juomaa – hieno päätös erinomaiselle aterialle!
(Käyty: 24.3.2015)
