Teatteri Jurkka toi Suomeen Mike Bartlettin verrattain tuoreen vuonna 2009 kantaesitetyn näytelmän Cock. West Endissä suosittujen esitysten nimekkäimpiä pääosanäyttelijöitä ovat olleet Ben Whishaw, Andrew Scott (tosin ei aikanaan vielä niin nimekäs) ja Jonathan Bailey - homomiehet näyttelemässä homorooleja ei varmasti ainakaan vähennä autenttisuuden tuntua (vaikkei sitä takaakaan eikä toisaalta ole sen edellytys). Cock - jonka … Jatka artikkeliin Cock
(Vielä viime vuoden puolelta yksi vanha juttu, jonka vasta nyt viimeistelin...) Luin Kaj Korkea-ahon Punainen huone -romaanin (alkup. Röda rummet, 2021) pari vuotta sitten, suomeksi tosin, pian julkaisemisen jälkeen, ja olin silloin jo hilkulla kirjoitella siitä, vaikka erittäin harvoin bloggaan kirjoista. Kun Lillan toi sen lavalle vieläpä erityisen kiinnostavin tekijöin, se piti päästä kokemaan. Jopa … Jatka artikkeliin Röda rummet
Onpa mukavaa olla kypsässä iässä, jossa vappuaaton voi viettää teatterissa ilman fomo-fiilistä, että elämä tapahtuu jossain muualla. Tässähän se tapahtuu, ja Hamletin kanssa. Siis joko taas yksi Hamlet? Todellakin! Klassikoista se on harvoja suosikkejani - ehkä osin siksikin, että se taipuu, kun sitä taivuttaa, niin moneksi. Samuli Reunasen Kansallisteatteriin ohjaama uusi Hamlet-tulkinta on tietoinen yli … Jatka artikkeliin Kansallisteatterin virkeä ja viriili Hamlet
Pitää tunnustaa, että ihan kauhean innokkaasti en riennä katsomaan klassikoita, ellei niissä ole odotettavissa jotain erityistä uutta kiinnostavaa näkökulmaa. Niinpä Svenska Teaternin Ett Drömspel Amos-näyttämöllä olisi epäilemättä jäänyt väliin, ellei sen ohjaajana olisi ollut Carl Knif, koreografi ja tanssija, jonka teokset aina jaksavat aina puhutella tai vähintäänkin suuresti viehättää. Uninäytelmä on August Strindbergin vuonna 1901 … Jatka artikkeliin Ett Drömspel Carl Knifin maailmassa
"Vähän" jälkijättöisesti julkaisen muutaman kesken jääneen tekstin, tässä eka. Hulvaton. Siinä sana, joka ehkä parhaiten kuvaa Teatteri Takomon esitystä Bouvard ja Pécuchet Hällä-näyttämöllä Tampereen Teatterikesässä. Absurdi voisi olla toinen sana, mutta palaan siihen tuonnempana. Esittelyteksti Teatterikesän sivuilla antoi vain hailakan aavistuksen siitä - niin, hulvattomuudesta - mitä esitys tarjosi, niinpä esitys jäi melkein näkemättä. Onneksi … Jatka artikkeliin Hulvaton Bouvard ja Pécuchet
Näin blogini 7-vuotispäivänä on ehkä aika kaivaa pinoista muistiinpanot muutamasta esityksestä, jotka koin jo ennen koronalamaannusta. Aloitan tasan 3 kk takaa Hitleri ja Blondi -esityksestä (joka olisi ollut myös tämän vuoden Teatterikesän ohjelmistossa). Michael Baranin uusi näytelmä sai runsaasti mediahuomiota jo ennakkoon. Tarina meni kai jotenkin niin, että Baran kysyi Seela Sellalta, ketä tämä haluaisi vielä esittää … Jatka artikkeliin Hitler ja Blondi
"Mikä on elämän tarkoitus", "mitä ihmisen tulisi tavoitella", "hot sexy babes". Faust selailee nettiä goethe-hakukoneella ja löytää naisen kuvan, joka muuttuu koiraksi, joka muuttuu... Mefistofeleksi! Mm. näin Johann Wolfgang von Goethe (1749-1832) kohtaa Jussi Nikkilän (1982-), ja siitä ei voi seurata muuta kuin hyvää. Tänä vuonna Helsingin juhlaviikkojen ohjelmasta tuli nähtyä vain muutama esitys - … Jatka artikkeliin Kohtauksia Goethen Faustista
Theater Baselin Medea-esityksessä Euripideen Medeia-tarinaan on otettu poikkeuksellisesti lasten näkökulma ja samalla tuotu tarina nykyaikaan. Näin se näyttäytyykin varsin erilaiselta. Antiikin Kreikan tarustoissa Medeia oli kuningas Aieteen tytär, velho, joka auttoi Iasonia ja muita argonautteja hankkimaan kultaisen taljan ja lähti lopulta itsekin Iasonin kelkkaan. Medeian ja Iasonin myöhemmistä vaiheista on erilaisia versioita. Euripideen näytelmässä (vuodelta … Jatka artikkeliin Medeia vaihteeksi lasten näkökulmasta
Milja Sarkolan Ryhmäteatterille kirjoittaman ja ohjaaman Harriet-näytelmän (2019) lähtökohta on mielenkiintoinen: miten voi toimia esitys, jossa sama lyhyt tapahtuma kerrotaan 15 kertaa, aina hiukan erilaisena? Mutta niin se vain toimii - kuin hiukan viallisessa looperissa pyörivä jännitysnäytelmä. Harriet Thesleff (Sarkolan isoisoäiti), Olof Lagus ja Ero Gadolin lähtevät hevosajelulle Karjalan kannaksella 20.4.1918. Vain kaksi heistä palaa … Jatka artikkeliin Harrietin monet totuudet
"Lempeän komediallinen monologi" - sellainen on Helsingin kaupunginteatterin mukaan Pentti Kotkaniemen kääntämä ja ohjaama Parasta elämässä, joka pohjautuu Duncan Macmillanin näytelmään Every Brilliant Thing (2013). Lempeyttä ja lämpöä siinä onkin: tematiikan rankkuudesta huolimatta se on jollain tavalla hyvän olon esitys. Jopa ahdistavankin vaikea ja hengenvaarallinen teema, itsemurhaan johtava masennus, kohdataan kevyehkösti ja komediallisesti, silti yksilöllistä … Jatka artikkeliin Parasta elämässä on muistilappu terveille
Suhtaudun aina vähän ennakko- ja epäluuloisesti ikivanhojen klassikoiden tekemiseen uusiksi. Ymmärrän, että ne ovat hyödyllisiä tekijöille harjoituksen vuoksi, ja tarinathan ovat ikiaikaisia, mutta katsojana odotan, että jos tehdään klassikko nykyteoksen sijaan, niin jotain uutta pitäisi olla, jotta se lunastaisi paikkaansa nykyajassa - ja kalenterissani. Jussi Nikkilän Shakespeare-otteessa on ollut tällaista, mikä sai lähtemään kauas Turkuun … Jatka artikkeliin Turun nautinnollisen erinomainen Hamlet
Jos taideteos olisi täydellinen, ihminen ei kestäisi sitä. Niinpä kaikista teoksista pitää löytää virhe. Ja Reger löytää. Tintoretton Valkopartainen mies -maalausta hän on kuitenkin käynyt tarkastelemassa Wienin taidehistoriallisessa museossa jo 36 vuoden ajan joka toinen päivä paitsi maanantaisin. Nyt, poikkeuksellisesti, hän on eilen pyytänyt tuttavansa Azbacherin, joka pitää Regeriä henkisenä isänään, tapaamaan häntä museoon. Ennen tapaamista … Jatka artikkeliin Suloisen soljuva Vanhat mestarit
Tunnustan, että preferoin nykydraamaa, ja kovin helposti tylsistyn klassikoiden uudelleentulkintojen äärellä; harvoin kun niihin oikeasti uutta kulmaa on löydetty, vaikka joskus kiusaannuttavankin innokkaasti on yritetty. Joitakinkuitenkin jaksaa katsoa uudelleen ja uudelleen - Shakespearen Macbeth kuuluu näihin poikkeuksiin. Hämärästi muistan jo lukiossa kirjoittaneeni näytelmästä äidinkielen aineen, silloin ihan tuoreesta Matti Rossin suomennoksesta. Siis reilut 30 v … Jatka artikkeliin Skottilainen näytelmä Sardiniasta
Brad Pitt laatii matchaa - vesi oikeassa lämpötilassa, vaahdotus bambuvispilällä, jne. - ja tarjoaa teetä myös haastattelijalle. Paikka on kaverin ateljee, jossa on 200 kg möykky savea, ja haastattelija lienee GQ Style -lehdestä, johon Pitt oikeastikin antoi haastattelun toukokuussa 2017 liittyen ero- ja elämänkriisiinsä. Anna-Mari Karvosen ja Anni Puolakan Amor fati -näytelmän pääraaka-aineksia ovatkin juuri … Jatka artikkeliin Amor Fati
”Fear is the path to the dark side. Fear leads to anger. Anger leads to hate. Hate leads to suffering.” - Yoda Aivan, mutta entä ylpeys, voiko se johtaa pidäkkeettömään väkivaltaan ja toisen ihmisen mielettömään surmaamiseen? Näin tuntuu oivaltavan Veikko Antero Lajusenniemi, jonka ajoittain valtaa tuollainen ”tuttu tumma tunne”. Teatteri Jurkan uuden biisin nimi on … Jatka artikkeliin Ylpeys ja itsepetos
Erinomaisuutta 