Ett Drömspel Carl Knifin maailmassa

Pitää tunnustaa, että ihan kauhean innokkaasti en riennä katsomaan klassikoita, ellei niissä ole odotettavissa jotain erityistä uutta kiinnostavaa näkökulmaa. Niinpä Svenska Teaternin Ett Drömspel Amos-näyttämöllä olisi epäilemättä jäänyt väliin, ellei sen ohjaajana olisi ollut Carl Knif, koreografi ja tanssija, jonka teokset aina jaksavat aina puhutella tai vähintäänkin suuresti viehättää.

Agneksen toistelema lausahdus lämpiön lattiassa. Kuva: Esa Torniainen

Agneksen toistelema lausahdus lämpiön lattiassa.

Uninäytelmä on August Strindbergin vuonna 1901 valmistunut ja 1907 Tukholmassa kantaesitetty ekspressionistis-symbolistishenkinen näytelmä, joka etenee jonkinlaisella unen logiikalla (tai sen puutteella) suhteessa aikaan, paikkaan, tapahtumien jatkumoon ja muihin realismin rajoitteisiin. Sen päähenkilö on Agnes, Indra-jumalan tytär, joka tulee piipahtamaan maan pinnalle , jossa kohtaa kuolevaisia ja tarkastelee ihmisten elämää, varsinkin sen kärsimystä ja tuskaa. Lähtökohta on siis varsin otollinen ohjaukselle, joka on hyvin liikkeellinen ja muutenkin fyysinen sen sijaan, että nojautuisi pelkkään tekstiin.

Strindbergin hahmoista Agnes on lähes ainoa selvimmin persoonallinen – muut ovat geneerisempiä, jopa symbolisia ja muutenkin ohuempia. Knifin ohjauksessa tämä näkyy mm. siinä, että nämä muut hahmot, joita esittää kuusi miestä, on kalkittu valkonaamaisiksi, kun taas Agnes (Oksana Lommi) on koko ajan omassa roolissaan omilla kasvoillaan. Vieraannuttavaa on myös mm. dialogien asetelma: yleensä henkilöt eivät näytä puhuvat toisilleen vaan useinkin kääntyneinä katsomon suuntaan, deklamoiden kuin entisaikaan. Lavastus ja tarpeisto ovat viitteellisiä ja symbolisia.

Knifin liikettä menin tietysti myös katsomaan, ja siinä olikin tuttuja piirteitä: ulottuvuutta, suurta dynamiikan vaihtelua, keskeytyvyyttä, nyansoidusti ilmaisuvoimaisia käsiä, jne. Paljon oli myös peilausta, usein niin, että kaksi muuta henkilöä jäljittelee yhden liikettä – jännä keino, joka kiehtoi jo Kaksivärisessä fuugassa. Koko ensemble liikkui hienosti, mutta selvästikin haastavampaa ja mielenkiintoisempaa solististakin liikettä oli koreografioitu etenkin tanssillisesti edistyneille kuten Lommi ja Pekka Louhio. Koreografisesti kiehtovia ratkaisuja olivat myös mm. asianajajan (Patrick Henriksen) liike kirjoituspöytä hartioillaan, tanssi pöydän kanssa, tai pöytä osana liikettä. Hauska oivallus sekin, että Rumaa Editiä (jos tunnistin nimeämättömän hahmon oikein) esitti koko porukan viehättävin.

Knifillä on mainio kyky luoda ja koreografioida liikettä, muutakin kuin tanssia, mutta myös ohjata ainakin tällaisia realismista irrottautuneita näytelmiä, kuten nähtiin jo Kafkan Muodonmuutoksessakin. Knifin liike ja tapa liikuttaa ihmisiä näyttämöllä luo omintakeisensa maailman, joka laajenee ilmeisen luontevasti pohjaksi myös ekspressiivis-symbolistisille klassikkonäytelmille. Abstrakti kineettinen ilmaisu, nimenomaan Knifin liikekieli, näyttää olevan omiaan unenomaisen maailman ja sen outojen tapahtumien ja vaihtelevien tunnetilojen valloittavaan kuvaamiseen.

(Koettu: 11.9.2021, Svenska teatern, Amos-näyttämö)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.