Tag Archive: konsertti

Jylhä Linna vedessä

Savonlinnan oopperajuhlien Suomi 100 -juhlavuoden tilausteos on Aulis Sallisen Linna vedessä, ”kronikka lausujalle, laulajille, orkesterille ja Olavinlinnalle”. Libreton pohjana on Lassi Nummen samanniminen runokokoelma vuodelta 1975. Olavinlinnan perusti tanskalaissyntyinen ritari, Viipurin käskynhaltija Erik… Lue loppuun

Viulutaituri Christel Lee Ainolassa

Osui kohdalle harvinainen tilaisuus päästä kuulemaan Jean Sibeliuksen kotona Ainolassa kamarimusiikkikonserttia, jonka solistina oli itse Christel Lee, viimeisimmän Sibelius-viulukipailun voittaja vuodelta 2015. Vuonna 1990 syntynyt kanadalais-yhdysvaltalainen Lee jäi kilpailusta itselleni mieleen etenkin Bartókin… Lue loppuun

RSO:n syksystä noviisin silmin

Vaikka näyttämötaiteita olen kuluttanut jo aika pitkään ja runsaastikin, olen sinfonia- ym. konserttimusiikin kuuntelijana ihan aloittelija – oikeastaan aloitin vasta reilu vuosi sitten Sibelius-festivaalilla. Mitään analyyttista kykyä tällaisten teosten tai niiden tulkinnan erittelyyn… Lue loppuun

Barokkinautintoja virtuoosisolistein

Nyt on ollut kovin pitkä aika edellisestä jorinasta, mutta muutama juttu on vielä pakko puristaa ulos vuoden viimeisistä huikeista kokemuksista. Ihan vasta vastikään olen havahtunut siihen, että meillä on peräti ainakin kaksi barokkimusiikkiin erikoistunutta orkesteria,… Lue loppuun

Kuriton kesäyö

Tänä vuonna en bongannut Helsingin juhlaviikoilta kohtuuttoman monta esitystä koriini, mutta avajaiskonsertin kuitenkin. Otsikon ”Kuriton kesäyö” alle oli mahdutettu peräti neljä biisiä, joista kolme Suomessa ilmeisesti ennen kuulematonta ja yksi kantaesityskin. Eniten odotin… Lue loppuun

Synkeänvaikuttava Wozzeck

Juhlaviikot eivät suinkaan häivähtänyt hissuksiin unholaan vaan ohjelmiston loppupuolellakin oli vielä suuria juttuja kuten Wozzeck, Alban Bergin ooppera konserttiversiona, Hannu Lintu johtamassa RSO:ta, nimekkäitä solisteja ja vielä kahta kuoroakin: Dominantea ja Die Singknöpfeä.… Lue loppuun

SIbelius Finland Experience

Musiikkitaloon on tänä kesänä keksitty hieno turistihoukutin: parin kuukauden ajan lähes joka päivä klo 12 kuultava ja nähtävä Sibelius Finland Experience, jossa kuullaan Sibeliuksen tunnettuja hittibiisejä kolmesta teoksesta pianosovituksina, lisäksi visualisointina nähdään graafikko… Lue loppuun

Juan Diego Flórez

Viikko 22 uhkasi jäädä vuoden ensimmäiseksi, jolloin ei olisi mitään esitystä, joten tomerasti etsiskelin, mitä olisi vielä tarjolla, kun enimmät teatterit, ooppera & baletti, jne. olivat jo pääosin kirmanneet kesälaitumille. Bongasin tenori Juan Diego… Lue loppuun