Barokkinautintoja virtuoosisolistein

Nyt on ollut kovin pitkä aika edellisestä jorinasta, mutta muutama juttu on vielä pakko puristaa ulos vuoden viimeisistä huikeista kokemuksista. Ihan vasta vastikään olen havahtunut siihen, että meillä on peräti ainakin kaksi barokkimusiikkiin erikoistunutta orkesteria, Suomalainen barokkiorkesteri ja Helsingin barokkiorkesteri. Marraskuussa oli tilaisuus hiukan kurkistaa molempien ohjelmistoon.

Suomalaisen barokkiorkesterin Vuodenajat-konsertin Ritarihuoneella bongasin alun perin Sergei Malovin perusteella – mies päätyi kyttäyslistalleni reilu vuosi sitten Sibeliuksen viulukonserton tulkinnallaan. Ennen varsinaista konserttia Ville Komppa kertoili taustoista ja myös lausui Vivaldin konserttosarjaan liittyvät sonetit (Antti Häyrysen suomennoksina) samalla, kun Malov improili viulullaan Vivaldin teemojen tiimoilta. Huikean hieno ohjelmanumero! Malov esitteli myös barokkihenkistä violoncello da spallaa, viisikielistä rinnan päällä soitettavaa vähän sellolta kuulostavaa jousisoitintaan.

Varsinaisessa konsertissa kuultiin Antonio Vivaldin (1678-1741) Neljä vuodenaikaa (1725), tuo jo kouluajoilta tuttu neljän konserton kokonaisuus; väleissä myös Nicola Porporan (1686-1768) ja Vivaldin muita biisejä. Suomalaisen barokkiorkesterin 7-henkistä kamarikokoonpanoa johti Sergei Malov – ilmeisesti aikalaiseen tapaan eli itse aktiivisesti solistisesti soittaen. Eturivistä oli hauskaa seurata soittajien keskinäistä sanatonta kommunikointia – joka oli ilmeisen sujuvaa, koska kokonaisuus soi ainakin näin diletantin karkeaan korvaan perin hurmaavan sulokkaasti, sielukkaasti ja elävää mielenkiintoa herkeämättä ylläpitäen. Polyglotti Malov hämmensi väkeä (no, ainakin minua) spiikkaamalla myös hiukan suomeksi.

Sergei Malov violoncello da spalloineen, haastattelijana Ville Komppa.

Sergei Malov violoncello da spalloineen, haastattelijana Ville Komppa.

Helsingin barokkiorkesterin konserttisarjassa oli vieläkin nimekkäämpi vierailija: mezzosopraano Joyce DiDonato, orkesterina Maxim Emelyanychevin johtama Il Pomo d’Oro. Upeaääninen Joyce DiDonato on oopperataviksellekin tullut tutuksi Metropolitanin oopperoiden elokuvateatteriesitysten yhtenä vakiosolisteista. Konsertti oli osa DiDonaton In War & Peace -kiertuetta, jonka sisältöön hän kertoi saaneensa jarkyttyneen innoituksen vuodentakaisista Pariisin terrori-iskuista. Ensimmäinen osa olikin saanut nimekseen ”Sota” ja väliajan jälkeen otsikkona oli ”Rauha”.

Konsertissa kuultiin monia barokkisäveltäjiä kuten Händel, Leo, Cavalieri, Purcell – mutta oli mukana biisi myös Arvo Pärtiltä. Barokkimusiikki barokkiorkesterin soittamana kuulosti komealta, ja DiDonaton laulamat biisit sitäkin upeammilta. Suurin osa oli itselleni tyystin tuntemattomia – yli tusinasta biisistä olisin sokkona osannut tunnistaa ehkä vain Purcellin Didon valituksen (oopperasta Dido ja Aeneas, 1689) ja Händelin aarian Lascia ch’io pianga (oopperasta Rinaldo, 1711).

Taitavana esiintyjänä DiDonato ei tyytynyt pelkästään laulamaan vaan eli musiikkia dramaattisen vangitsevasti. Visualisointia tarjosi ajoittain myös tanssija Manuel Palazzo, jonka hienovarainen liike koristi usein varsinkin niitä biisejä, joissa ei ollut laulua. Kaikkiaan erittäin hienosti rakennettu nautittava kokonaisuus, jossa auditiivinen ja visuaalinen estetiikka tukivat toisiaan koko lailla täydellisesti – pientä esimakua saa allalinkatusta videosta.

Maxim Emelyanychev, Joyce DiDonato ja Manuel Palazzo

Maxim Emelyanychev, Joyce DiDonato ja Manuel Palazzo

(Koettu: 11.11.2016, Ritarihuone; 26.11.2016, Musiikkitalo)