Onnistuneesti verestetty Lentävä hollantilainen

Lentävä hollantilainen on Richard Wagnerin varhaisempaa tuotantoa, ennen mammutteja kuten Ring-sarja tai Parsifal – tässä on vielä jopa aarioita. Upouuden produktion on Kansallisoopperalle ohjannut tanskalainen Kasper Holten, joka juuri viettää viimeisiä kuukausiaan Royal Opera Housen oopperanjohtajana. Uusi ohjaus on perin moderni ja raikas, ja niinpä se onkin herättänyt tunteita puolesta ja vastaan – kelpo taiteen tavoin.

Wagnerin alkuperäislibretto on merellinen: Päähenkilö, hollantilainen merikapteeni, on kirottu ikuisesti kiertämään meriä aavelaivalla. Hän saa astua maihin vain kerran seitsemässä vuodessa, ja jos hän tuolloin löytää naisen, jonka uskollinen rakkaus kestää kuolemaan asti, hän vapautuu kirouksesta ja saa sielulleen rauhan. Tällainen vaimo tuntuukin löytyvän Sentasta. Väärinkäsityksen johdosta hollantilainen kuitenkin luulee Sentaa uskottomaksi ja painuu taas merille, jolloin Senta – osoittaakseen ehdottoman uskollisuutensa – heittäytyy kalliolta mereen. Kirous raukeaa ja hollantilainen ja Senta kohoavat taivaaseen kohti ikuista onnea.

Holten on antanut piupaut meriteemalle ja tehnyt hollantilaisesta kuuluisan taidemaalarin, joka kiertää maailmaa jet set -meiningillä, mutta on yksinäinen, onneton ja kaipaa rauhaa. Taideopiskelija Senta ja hollantilainen kokevat keskinäistä taiteilijasielujen sympatiaa. Hollantilaisen (hieno!) painajainen ja kuulopuheet saavat hänet kuitenkin menettämään toivonsa ja hän ampuu itsensä. Senta tekee hollantilaisen kuolemasta videoteoksen ja saa uransa nousuun.

Kolmannen näytöksen live-videokohtauksia. Kuvassa Johan Reuter ja Camilla Nylund. Kuva: Suomen kansallisooppera/Heikki Tuuli.

Kolmannen näytöksen live-videokohtauksia. Kuvassa Johan Reuter ja Camilla Nylund. Kuva: Suomen kansallisooppera/Heikki Tuuli.

Skenografiakaan ei ammenna merimiesasuista ja puolilahoista kuunareista, vaan Philipp Fürhoferin lavastusta hallitsevat pyörölavan massiiviset lasi-metalli-seinäelementit, joiden väleihin tilanteet sukeutuvat sujuvasti. Videoprojisointia (Luke Halls) käytetään runsaasti mutta taiten ja tyylikkäästi: toisaalta valmiilla kuvastolla maalataan elävää taustaa, joka tukee hienosti musiikkia; toisaalta live-videolla saatellaan katsoja hollantilaisen ahdistuksen iholle. Pääosissa nähtiin Johan Reuter ja Camilla Nylund – molemmat mahtavia, mutta omaan makuuni varsinkin Nylund oli tässäkin erityisen vakuuttava. Pienemmistä rooleista jäi mieleen varsinkin Tuomas Katajala perämiehenä. Mukana oli myös mm. runsas joukko ulkopuolisia tanssijoita, mutta heidän osaamistaan käytettiin valitettavan niukasti.

Hetken kesti orientoitua, kun laulettu merellinen tarina ja lavan konteksti olivat tyystin erilaiset, mutta kun tästä pääsi yli, nykyaikaistettu ote vei tyystin mennessään – näyttämöllepano ja ohjaus sopivat mitä mainioimmin teemaan ja upeaan musiikkiin. Toki perinteinen kuvasto olisi (tylsän tuttuna) nostanut musiikin vahvemmin keskiöön, mutta Wagnerin jykevä musiikki pärjäsi mainiosti uuden näyttämötulkinnan kanssa, tuloksena hyvinkin tasapainoinen kokonaistaideteos.

Alkusoiton sänkykamarikohtaus. Kuvassa mm. Johan Reuter. Kuva: Suomen kansallisooppera/Heikki Tuuli.

Alkusoiton sänkykamarikohtaus. Kuvassa mm. Johan Reuter. Kuva: Suomen kansallisooppera/Heikki Tuuli.

Ilahduttavan reippaalla kädellä Holten oli modernisoinut myös Wagnerin tunkkaisia sukupuolirooleja, mistä saatiin ensimakua jo pitkän alkusoiton sänkykohtauksessa: hollantilaisen makuuhuoneeseen suorastaan tungeksi naisia. Vaikka päällisin puolin tarjolla olikin välähdyksenomaisesti paikoin varsin rohkeaakin perinnepornografista kuvastoa, jäi lopulta kuitenkin hyvin epäperinteinen maku: hollantilainen oli vähintään yhtä välineellistetty kuin naisetkin, jotka käyttivät häntä kuin seksilelua. Kohtauksen lopussa hollantilainen sitten jo itki.

Koko oopperan loppuratkaisu on myös pirteä: kun Wagner pisti Sentan syöksymään mereen, jotta hollantilainen pelastuisi ja saavuttaisi unelmansa, uhraa Holten hollantilaisen, mikä saa Sentan uran lentoon hollantilaisen manttelinperijänä, menestyneenä mutta onnettomana taiteilijana.

Musiikillisesti, visuaalisesti ja tarinallisesti ylen virkeä ja vaikuttava Hollantilainen!

(Koettu: 3.12.2016)

PS. Loppuunmyydyt esitykset ovat jo ohi, mutta varsin pätevästi tv-ohjattu (Tiina Siniketo) taltiointi on vielä lähes vuoden ajan nähtävissä Areenassa ja Oopperan Stage24:ssä.