Osui kohdalle harvinainen tilaisuus päästä kuulemaan Jean Sibeliuksen kotona Ainolassa kamarimusiikkikonserttia, jonka solistina oli itse Christel Lee, viimeisimmän Sibelius-viulukipailun voittaja vuodelta 2015.

Vuonna 1990 syntynyt kanadalais-yhdysvaltalainen Lee jäi kilpailusta itselleni mieleen etenkin Bartókin viulukonsertosta, hän taisi olla ainoa joka oli valinnut sen finaalikappaleeksi. Silloisten muisitinpanojeni mukaan tulkinnassa välittyi vahvasti tunne ja erityisen elävä kontakti orkesterin kanssa. Toinen ja pakollinen finaalikappale oli tietenkin Sibeliuksen mahtava viulukonsertto, josta ei muistiinpanoihini ole isommin jäänyt merkintöjä – Lee soitti sen kilpailijoista viimeisenä, eli viisi muuta upeaa tulkintaa oli jo tullut kuultua, joten ihan helppoa ei erottuminen olisi ollutkaan, näin maallikon silmin ja korvin.

Mutta se vanhojen muisteloista. Nyt kuultiin useita lyhyitä taituripätkiä alkaen hiukan oudommasta ja edeten kohti tutumpaa. Ensimmäset biisit, Eugène Ysaÿen Sonaatti sooloviululle nro 5 G-duuri (vuodelta 1923) ja Max Regerin Sonaatti sooloviululle d-duuri op. 91 (1905) olivat tottumattoman korviin ehkä vähän haastavia, tai jos ei haastavia niin ei ylen korvanmyötäisiä kuitenkaan. Hauskaa oli kuitenkin lähietäisyydeltä seurata Leen soittotekniikkaa, jota biisit monipuolisesti vaativat.

Kolmas sen sijaan helli maallikonkin korvia: Nathan Milsteinin Paganiniana (1954), kunnnianosoitus Niccolò Paganinille, sisälsi variaatioita tämän teosten tutuista teemoista. Tulta ja tappuraa, hallitun riivattua soitantaa – tätä nautiskellessa ei ajatus juuri päässyt harhailemaan. Lopuksi vielä Sibeliuksen Humoreskit 2 ja 4 (1917), jotka Lee soitti myös kilpailun välierissä, nyt säestäjänä pianisti Naoko Ichihashi. Humoreskit eivät mitään naurunpläjäyksiä ole, mutta tiettyä hyväntuulisuutta niissä on, ainakin kuulijan korvassa, vaikkakaan viulusolistia ne eivät kaiketi ihan helpolla päästäkään.

Sibeliuksen työpöytä

Christel Leen viulutaiturointia oli suuri ilo kuunnella, varsinkin Ainolan ruokasalissa, ihan sen kuuluisan vihreän takan edessä. Ichihashi säesti salin Steinway-flyygelillä – sillä samalla, jonka Sibelius oli saanut 50-vuotislahjaksi. Muutenkin oli ihan erityislaatuisensa tunnelma nauttia elävästä musiikista säveltäjän kotitalossa, jossa Humoreskit olivat aikanaan tiettävästi syntyneet (ainakin Ainolan museonjohtaja Hanne Selkokarin mukaan). Perin ainutlaatuinen kokemus!

(Koettu: 5.7.2017)

PS. Sibelius-viulukilpailuista on YLEn sivuilla edelleen nähtävissä mm. Leen esitykset alkueristä finaaliin.