Savonlinnan ohjelmistosta valikoitui tänä vuonna kaksi oopperajuhlien uutta omaa tuotantoa: Ryöstö seraljista ja Linna vedessä, jotka osuivat kätevästi peräkkäisille päiville.

Mozartin Ryöstö seraljista (1782) sijoittuu 1500-luvun puolivälin Turkkiin, jossa espanjalaisen herrasmiehen Belmonten rakastettu Konstanze ja palvelijat Blonde ja Pedrillo ovat joutuneet merirosvojen kynsiin ja myyty pašša Selimille orjiksi. Belmonte lähtee pelastamaan näitä seraljista (palatsista), mutta pakoyritys menee mönkään ja päävartija Osmin vie karkulaiset Selimin eteen. Kiperästä tilanteesta selvitään, kun Selin lopulta päättää vapauttaa heidät – lopuksi kaikki ylistävät hänen armeliaisuuttaan ja jalomielisyyttään. Ja mukana toki kudelma rakkautta, kaipausta, epätoivoa, uskottomuusepäilyjä, arkkivihollisuuksia ja muutasentoista, kuten aikansa (ja aikamme) viihteeseen kuuluu.

Singspiel-genren mukaisesti tapahtuvat etenevät enimmäkseen puheena (eikä resitatiivina) ja lauluissa lähinnä märehditään. Tämän sortin oopperoissa aina vähän ärsyttää valtava toisteisuus: aariassa saattaa olla yksi ajatus, tai puolikas, josta nipin napin riittää asiaa värssyksi tai pariksi, joita sitten toistellaan viisi minuttia 😃 Juonen eteneminen ei näin jaksa pitää mielenkiintoa yllä, mutta onneksi apuun tulee musiikki, ohjaus ja skenografia!

Ryöstö seraljista, kuvassa Sebastian Wirnizer (Selim) ja Hulkar Sabirova (Konstanze) (kuva: Soila Puurtinen, Itä-Savo)

Mozartin musiikki ei todellakaan ole (juonen kaltaista) kepeähköä höttöä. Varsinkin Konstanzella on mm. häikäiseviä koloratuuriosuuksia, joissa Hulkar Sabirova loistaa. Ääniskaalan toisessa vaativassa päässä taas Osmin kurottaa hyvinkin matalalle; tämän koomillisenkin hahmon Jyrki Korhonen tekee mainiosti – esim. 2. näytöksen 7. kohtauksen juopuminen, samoin aaria ”Oi, kuinka riemuitsenkaan” on paitsi taitavaa kuultavaa myös hauskaa katsottavaa. Pitää mainita myös Konstanzen ja Belmonten (Tuomas Katajala) lopun duetto! Oopperajuhlien hienosti soiva kuoro pääsi nyt ehkä vähänlaisesti esiin, paikoin kuitenkin, kuten paššaa ylistävässä hienossa janitsaarien kuorokohtauksessa 1. näytöksessä.

Uusi produktio oli toteutettu pääosin kotimaisin luovin voimin: mm. ohjauksesta vastasi Katariina Lahti, lavastuksesta Mark Väisänen, puvustuksesta Erika Turunen, valaistuksesta Jussi Kaminen, videoista Jenni Valorinta. Musiikin lisäksi erityisen nautinnollista antia olikin juuri visuaalisuus: mm. isoja pintoja, joille projisointien ja valaistuksen keinoin luotiin näkymiä; hauskoja eläinhahmoja näyttämön sivuissa; ja kaiken yllä iso pallohahmo, joka kelmeimmillään näytti muuriin jymähtäneeltä tennispallolta mutta komeimmillaan tulenvärihehkuiselta laskevalta täysikuulta.

Ryöstö seraljista (kuva: Soila Puurtinen, Itä-Savo)

Teemoja, ajankohtaisia niin tuolloin kuin nyttemmin, teoksesta ja ohjauksesta voisi poimia monia: naisten ja miesten tasa-arvo, Turkki vs. läntisempi Eurooppa, jne. Kun viimeistelen tätä juttua esityksen jälkeisenä iltana junassa klo 20, on linnassa käynnissä Aulis Sallisen Kullervo – siksikin on ajankohtaista ja tuntuu oikealta nostaa päällimmäiseksi teemaksi hyvyys: koston kierteen katkaiseminen, vanhojen vihollisuuksien torjuminen – Selimin sanoin: ”on suurempi ilo korjata koetut väärydet hyvyydellä kuin vastata pahuuteen pahuudella”.

(Nähty: 7.7.2017, Olavinlinna, Savonlinnan oopperajuhlat)