Ylpeys ja itsepetos

”Fear is the path to the dark side. Fear leads to anger. Anger leads to hate. Hate leads to suffering.” – Yoda

Aivan, mutta entä ylpeys, voiko se johtaa pidäkkeettömään väkivaltaan ja toisen ihmisen mielettömään surmaamiseen? Näin tuntuu oivaltavan Veikko Antero Lajusenniemi, jonka ajoittain valtaa tuollainen ”tuttu tumma tunne”. Teatteri Jurkan uuden biisin nimi on Ylpeys – se on myös pahin kuolemansynti. Synti on jotain, joka erottaa ihmisen jumalastaan, lyö kiilaa näiden väliseen suhteeseen. Ylpeys, vaikkapa vain omista saavutuksistaan, asettaa henkilön itsensä etusijalle, ikään kuin saavutukset johtuisivat omista ansioista eivätkä jumalan armosta. Jotenkin näin kaiketi joissakin kristinuskon varianteissa ajateltaneen. Onko ylpeydestä selittämään väkivaltaisen taparikollisuuden leimaama elämänkaari?

”If once you start down the dark path, forever will it dominate your destiny.” – Yoda

”Miksi olen hirviö”, kysyy vankilassa Veikko Antero Lajusenniemi (75) kirjoittajansa ja esittäjänsä Pekka Laihon (74) suulla ja ryhtyy kerimään meille auki elämäntarinaansa.

Kuvassa Pekka Laiho. Kuva: Teatteri Jurkka/Marko Mäkinen (2018)

Kuvassa Pekka Laiho. Kuva: Teatteri Jurkka/Marko Mäkinen (2018)

Isä oli kontrollifriikki itkupilli, ”heikko karikatyyri miehestä”, ja äidin päällimmäisenä huolena oli, että mitä naapuritkin ajattelevat. Nuorna miesnä veti veri merille, jossa pomo, laivakokki Juan Carlos, puristeli pepusta. Tukholmassa entinen kollega oli päästä hengestään tästä kiusoiteltuaan, mutta joku tuli väliin. Armeijassakin sattui vähältä piti -tilanne, kun Veikko pahoinpiteli alokkaan, mutta taas turmatyö keskeytettiin. Mutta linnaahan siitä tuli. Ammatti löytyi musiikin parista. Veikko tapasi Lailan, koki ensimmäisen kerran empatiaa ja pääsi naimisiin. Avio-onnea kesti 15 vuotta, kunnes syöpä vei vaimon.

”We seem to be made to suffer. It’s our lot in life.” – C-3PO

Menetystä loivensivat viina ja huumeet ja niihin liittyvä pikkurikollisuus, kunnes elämä hymyili vielä viimeisen kerran: elämään astui Ritu. Myöhemmin Lailan menetys pyrki suruna pintaa. Lopulta ”tuttu tumma tunne” vaati uhrikseen koiraa kurittaneen juopon, joka sai päänsä murskaksi ja pääsi hengestään. Linnaa 9 vuotta, ja tämän kakun jämiä Veikko edelleen istuu. Ja välillä seisoo, tai kiertää ympäri pulpettia, joka on Jurkan vähän lavastuksen ainoa kaluste. Viimein iskee oivalluksen kipinä kuin jumala koneesta: ylpeyshän se oli, joka kiihdytti raivoa ja vihaa. Siinäpä se.

”Dangerous and disturbing this puzzle is.” – Yoda

Näin oli Veikko kertonut kaiken, ihan kaiken, kuten meille vakuutti, mikä ei meitä vakuuttanut. Esityksen jälkeen jäi olo, että jotain puuttui. Ylpeys tuntui kovin heppoiselta selitykseltä yli vuosikymmenten ulottuvalle tuuritappomeiningille.

”Your focus determines your reality.” – Qui-Gon Jinn

Laihon monologinäytelmässä Veikko kerto tarinansa – todellisuuden siten, kuin se hänelle näyttäytyy. Kukapa olisi paras kertomaan henkilön tarinan mahdollisimman objektiivisesti? Ei kukaan: ulkopuoliselta puuttuu riittävä tieto ja ihmiseltä itseltään luotettavat kyvyt. Ihmisen muisti on vekkuli peli: saattaisi luulla, kun mielessänsä miettii, että asiat tallentuvat muistiin, josta ne voi sellaisinaan palauttaa. Vaan ei, se on paljon huterampi epeli: muistijälkien pohjalta mieli konstruoi ”palautetun” asian sotkien siihen kaikenlaista muuta huttua matkan varrelta.

Mieli on muutenkin tarinaniskijä: elämän tapahtumat tulkitaan parhain päin koherentiksi kertomukseksi. Narratiivisen identiteetin teorian mukaan minuus ei muuta olekaan kuin ihmisen itse itsestään itselleen kertoma tarina.

”To a dark place this line of thought will carry us.” – Yoda

Veikko siis kertoi meille kaiken, oman tarinansa, josta hän sai itseään tyydyttävän vastauksen kysymykseensä: ”Miksi olen hirviö?” Löytyisikö veikkosemme tarinasta vinkkejä tyydyttävämpiin vastauksiin?

”Believe me, I wish that I could just wish away my feelings, but I can’t.” – Anakin Skywalker

Veikko kertoo peittäneensä tunteensa ahdistelutilanteissa, armeijassa, vaimon menetyksen kohtaamisessa, jne. Sanoo kuitenkin oppineensa, että tunteita ei pidä pitää sisällään – hyvä neuvo, jota hän ei kuitenkaan tunnu noudattaneen. Voisiko tunteiden patoaminen sisälle selittää Veikon toimintaa?

Toisaalta juuri noinhan meidät suomalaiset miehet on pitkään ”kasvatettu”: mies ei ole itkupilli, mies tulee räkänokastakin muttei tyhjännaurajasta, tunteet on akkojen kotkotuksia. Aniharva meistä tunteidenrepressoijista kuitenkaan antautuu taponhimoisille yllykkeille edes kerran saati toistuvasti, vaikka sellaisia mieleen kumpuaisikin (ai eikö sinulle kumpua… niijoosiis, ei toki minullekaan..)

”Use your feelings you must.” – Yoda

Veikko tunnistaa hirviömäisyytensä, mutta oivalluksesta tuntuu puuttuvan juurikin tunne: häpeä tai edes syyllisyys teostaan, katumus tai edes myötätunto uhria tai tämän mahdollisia läheisiä kohtaan. Tällaiset minätietoisuus- ja moraalitunteet ovat tärkeässä roolissa ihmisen itsesäätelyssä – oman toiminnan ja mielenkin hallinnassa. Eikö Veikolla ole tällaisia tunteita, edes ”kasvojen”edessä, jotka tuntuvat olevan jonkinlainen sisäistetty toinen? Vai torjuuko hän ne, niin kuin on oppinut? Ainakaan ne eivät välity katsomoon tai tunnu toimivan Veikon itsesäätelyn välineinä.

”Mmm. Clouded this boy’s future is.” – Yoda

Itsesäätelyn keinojen perusta kehittyy lapsuudessa. Sen Veikko kuitenkin kuvaa melko kursorisesti. Eihän ihminen lapsuudestaan välttämättä paljoa muista, mutta joukon positiivisia ja negatiivisia tunnekokemuksia yleensä kuitenkin. Veikko saattaisi hyötyä pätevästä terapeutista oppaana matkalla syvemmälle itseensä.

”Meditate on this I will. Hmm.” – Yoda

Vaikka pikainen ensivaikutelma esityksestä oli, ettei se oikein puhutellut sen enempää sisällöltään kuin estetiikaltaankaan, jotenkin oudosti se jäi kuitenkin mieltä vaivaamaan. Ja juurikin mielen herkeämätön vaivaaminen on lähes parasta, mitä taiteesta voi saada. Erityisesti pohdintaan lietsoi Veikon sisäiseen tarinaan tarjotun selityksen, näytelmän nimen, vajaaksi jäävä selitysvoima. Veikko ehkä päästi meidät iholleen muttei sen alle.

Nähty: 17.4.2018, Teatteri Jurkka

PS.

”Sometimes we must let go of our pride and do what is requested of us.” – Anakin Skywalker

Näin esityksen ja kirjoitin tekstin osana Jurkan #kotikriitikoidenpaluu-kurssia. Tehtävänanto kannusti kirjoittamaan ”kokeellisesti, jollain itselleen uudella ja erilaisella tavalla”. Lajusenniemen elämäkaari tuntui kutsuvan kaverikseen paralleelia, niinpä koetin keskusteluttaa tekstiäni toisen dysfunktionaalisen perheen saagan kanssa. Siispä lainaukset ovat elokuvista Star Wars: Episode I The Phantom Menace (1999), Star Wars: Episode II Attack of the Clones (2002), Star Wars: Episode III Revenge of the Sith (2005), Star Wars: Episode IV A New Hope (1977) ja Star Wars: Episode V The Empire Strikes Back (1980).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.