Ludvig Minkusin säveltämä ja alun perin Marius Petipan koreografioima Don Quijote on klassisen baletin prototyyppinen edustaja – ja Kansallisbaletissakin sitä on tanssittu jo ennen sotia. Ohjelmistossa nyt oleva versio on Patrice Bartin (”Petipan mukaan”) – senkin ensi-ilta oli jo lähes 20 vuotta sitten, ja esityksiä on ehtinyt kertyä lähes 100. Näistä olen osunut näkemään vasta viimeaikaisia, 81. esityksen muutama vuosi sitten sekä vastikään esitykset numero 96 ja 97. Voi perustellusti ihmetellä, miksi sama baletiti peräkkäisinä iltoina, mutta siihen on perin pätevä selitys: huono muisti. En muistanut jo ostaneeni lippua, siispä ostin lipun… hyvä etteivät sentään osuneet samalle illalle. Ja vielä parempi, että molemmille illoille osui erilaiset ja erityisen mielenkiintoiset solistimiehitykset!

Cervantes: El ingenioso hidalgo Don Quijote de la Mancha, Capítulo Primero (esirippu)

Tarinan pääosissa ovat rakastavaiset Kitri ja Basilio – Kitrin isä haluaisi naittaa tämän varakkaalle Camacholle, mutta seikkailumatkoillaan kylän läpi haahuilevan Don Quijoten avustuksella ja hiukan juonimalla nuori pari saa lopulta toinen toisensa. Tarina on Miguel de Cervantesin 1600-luvun alun klassikosta El ingenioso hidalgo Don Quijote de la Mancha, sen II osan kappaleista XX – XXI eli pieni episodi koko teoksesta. Toki baletin tarinan konteksti on donquijotelainen: höpsähtänyt omatekoinen ritari aseenkantajineen, tuulimyllyjä vastaan taistelu, kuvteltu lemmen kohde Dulcinea, jne. – ja esirippuun kauniisti kirjaillut sanat ovat Cervantesin I kirjan I kappaleen alusta. Ehtaa cervantesilaista veijaritarinan henkeä on myös baletin hilpeä yleistunnelma – niin teos kuin Kansallisbaletin toteutus onkin hieno kudelma kepeää komiikkaa ja huikeaa taituruutta vaativaa tekniikkaa.

Nimiosa on tällä kertaa selvästi sivuosa, mutta senkin miehityksessä on keppostelun makua: enimmäkseen omissa maailmoissaan elelevän Don Quijote -vanhuksen roolissa peitsineen koikkelehti Thibault Monnier – nuorisoryhmäläinen. (Nuorisoryhmä oli muutenkin ilahduttavan hyvin edustettuna, yhtä vaille kaikki lavalla.) Hienosti näytelty roolityö, mutta harmillisen vähän hän pääsi esittämään näyttävää, erityisen ulottuvaista tanssillista osaamistaan, mitä nyt jonkun varovaisen menuetin verran pyörähti.

Eun-Ji Ha, Sergio Torrado (© 2015 Suomen kansallisbaletti/Sakari Viika)

Pääparin, kauniin Kitrin ja nuoren parturin Basilion, rooleissa oli Maria Baranova & Michal Krčmář sekä Eun-Ji Ha ja Sergio Torrado. Baranova ja Krčmář olivat pääosissa myös 2011, kun tämän viimeksi näin, ja kokemus näkyikin varmuutena. Lumoava Eun-Ji Ha saa roolin kuin roolin näyttämään keveältä ja vaivattomalta. Madridista (siis kivenheiton päässä La Manchasta..?) lähtöisin oleva Torrado kiinnitettiin Kansallisbalettiin ensitanssijaksi ihan viime vuoden lopulla – pakko lienee tässä vaiheessa mainita myös se ”leffasta tuttu” -juttu: hän esitti Rothbartia Aronofskyn elokuvassa Black Swan (2010). Torrado tanssi oikein hienosti, ja varsinkin runsaissa nostoissa oli voimaa ja varmuutta. Makuasia, mutta itse olisin kaivannut ilmaisuun vähän vapautuneempaa ja laajempaa skaalaa. Toki vertailukohdat olivat kovin epäedulliset: mm. edellisen illan Basiliona showmies Krčmář, ja nyt vielä erityisen lavakarismaattiset Eun-Ji Ha ja Tuukka Piitulainen.

Toisena parina, katutanssija Mercedeksenä ja matadori Espadana, tanssivat Daria Makhateli ja Nicholas Ziegler sekä Petia Ilieva ja Tuukka Piitulainen. Makhateli sai kiinnityksen ensitanssijaksi samoihin aikoihin kuin Torrado, ja – samoin kuin luonnollisesti tähtitanssija Ilieva – tanssi Mercodeksen roolin nautittavan kauniisti. Erittäin kokeneen Zieglerin varmaotteisen Espadan näin jo 2011, sen sijaan Piitulaiselle tämä taisi olla vasta toinen kerta Espadan pöksyissä – mutta varsin sujuvasti parikymppisen suomalaispojan gestiikka muuttui flirttailevaksi latinorakastajaksi; napakan tanssitekniikan lisäksi myös ilmaisu on siis vähintäänkin uskottavaa.

Tuukka Piitulainen, Tiina Myllymäki (© 2015 Suomen kansallisbaletti/Sakari Viika)

Kuten todettu, mielenkiintoisen ja monipuolisen solistikattauksen toivossa otin tupla-annoksen – sitä sain mitä odotin, ja enemmänkin. Mutta toki oli muitakin upeita roolisuorituksia, esim. Jani Talo koomisena Camachona, ja varsinkin Frans Valkama ja Nikolas Koskivirta sähäkköinä Sancho Panzoina. Myös vaikuttavia joukkokohtauksia oli runsain mitoin, mm. toisen näytöksen alun mustalaiskohtaus (huikean kauniin pas de deux’n jälkeen), koko dryadi-meininki ja lopun espanjalainen tanssi. Koko komeuden tietenkin kruunasi lopun tuttu ja häikäisevä grand pas de deux, jonka kukin osa sai ansaitusti erityisen energiset aplodit – myös jälkimmäisenä iltana, jona yleisö muutoin tuntui lämpenevän väliaplodeille vähän hitaammin.

No oliko tyhmää maksaa kahdesti lipusta (tai kolmesti, jos laskee sen vuoden 2011 esityksen)? Eipä ollut. Varmastikin maksan joskus vielä neljännenkin kerran, toivoa kun sopii, että produktio säilyy ohjelmistossa. Hyväntuulinen esitys, jossa on hieno musiikki ja mielenkiinnon ylen aikaa ylläpitävä koreografia, ja vieläpä Kansallisbaletin huikeiden tanssijoiden (ja tietysti Kansallisoopperan mainion orkesterin) esittämänä – erinomaisen tason nautintoa!

Eun-Ji Ha ja dryadit (© 2015 Suomen kansallisbaletti/Sakari Viika)

(Koettu: 27.3.2015 ja 28.3.2015 (ja oikeastaan myös jo 29.11.2011)