Tuhannen ja yhden yön tarinoiden tunnelmiin meitä tanssiteltiin Berliinin valtionbaletin tuotannolla Les Nuits – Yölliset tunnit, Angelin Preljocajin teos vuodelta 2013 lupasi sensuellia ja erootillista menoa – jopa siinä määrin, että suositusikärajaksi mainittiin 12. Kansallisen audiovisuaalisen instituutin mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikön (huoh) ikärajakriteerien mukaan sellaisessa leffassa saisi olla mm. ”yksi tai useampia peiteltyjä seksikohtauksia tai runsaasti selkeitä seksiviitteitä.” Ihan osuva luokitus.

Les Nuits, osa Kylpylä. Kuva: Suomen kansallisbaletti/Mirka Kleemola.

Teos alkaa osalla Kylpylä, matalaa, utuista, unenomaisen rauhallista ja pehmeää – oikein kaunista. Nykivät duot tarjosi jo selkeämmin seksuaalisia viitteitä gestiikka- ja liikekuvastossaan, puhumattakaan loppupuolen Vesipiiput-osasta, jonka tulkinta muuksi kuin fellaatioksi tuntuisi ylihäveliäältä. Mukana on myös yksi naisduetto, eroottiseksikin tulkittavaa kontaktia sisältävä Duo 1 ja kaksi kolmen miesparin osaa: Parturit ja Kuusi miestä – molemmissa runsaasti kontaktia ja paljasta pintaa; edellisessä tilaa aggressiivisemmalle tulkinnalle, kun taas jälkimmäinen on avoimemmin romanttis-erootillinen. Näyttämöllepano on kautta linjan erittäinkin visuaalisesti viehättävää, mutta varsinkin pitää nostaa esiin osat Ruukut ja Mashrabiya-ikkunat, jotka ovat erityisen kauniita.

Les Nuits, osa Kuusi miestä. Kuvassa Frans Valkama & Johan Pakkanen. Kuva: Suomen kansallisbaletti/Mirka Kleemola.

Puolessatoista tunnissa nähtiin lähes parikymmentä episodia eli keskimäärin alle viisi minuuttia per kuvaelma. Vaihtelu on toki mukavaa, mutta välillä tuli mieleen, että tätä olisi katsonut mielellään pidempäänkin, jos osassa tuntui olevan aineksia kasvaa suuremmaksi – mutta ei, seuraavaa jo pukkasi. Suupalamaistelu on hauskaa, saa nautiskella mitä erilaisimmista näyistä niin liikkeen kuin visuaalisuuden suhteen, mutta joidenkin teemojen kehittely pidemmälle olisi ehkä tuottanut suuremman tyydytyksen.

Preljocaj mainitsee Tuhannen ja yhden yön kertojan Šeherazaden feministiksi, ja Oopperan verkkosivulla lainattu nosto kritiikistä puhuu teoksesta feministisenä. Jos feminismiä oli, niin se oli kovin hienovaraista, enemmänkin koin ihan perinteistä klassisen baletin ”male gaze” -meininkiä, joka kuvastaa miehen toivekuvaa naisesta mitä perinteisimmissä puitteissa. Toki mukana oli myös kahden naisen duetto ja peräti kaksi kokonaan miesten esittämää pätkää, joista toinen ehkä avoimenkin eroottinen, mutta nämä oli kuin näytöslajeina rajattu turvallisen tarkasti erilleen muista, tanakasti heteronormatiivisista osista. Tai ehkä teokseen olisi pitänyt lukea enemmän ironiaa, esim. ”It’s a Man’s World”, jossa naiset keikistelivät punaisissa korkkareissa ja minihameissa, ja sen jatko-osa Naiset lattialla, jossa ne hamoset eivät enää riittäneet peittämään takamuksia. Mitään erityisempää vihjettä vahvistamaan ironiatulkintavaihtoehtoa en tosin havainnut.

Les Nuits, osa Ruukut. Kuva: Suomen kansallisbaletti/Mirka Kleemola.

Kun tiukkanutturaisen tulkinnan työntää sivuun, on sanottava, että esitys oli hyvin kaunis: skenografia ja liike loivat kokonaisestetiikan, joka hiveli silmää. Hitaasti syttyvä olisi nauttinut monesta kuvaelmasta mieluusti pitempäänkin. Monipuolinen liikemateriaali toi hienosti esiin Kansallisbaletin tanssijoiden kyvykkyyden. Tällaisessa klassista nykyaikaisemmassa liikkeessä tanssijoiden taiteilijuus tuntuu saavan enemmän sijaa ja sen myötä omissa silmissäni korostuu kehon ja liikkeen vapautuneempi estetiikka. Erinomaisen nautittavaa katseltavaa!

Nähty: 4.5.2018 (ensi-ilta), Suomen kansallisbaletti