Ratmanskyn Anna Karenina

En ole venäläisklassikoiden suuri fani enkä kovin pölyisen klassisen baletinkaan, mutta Alexei Ratmanskyn versio Anna Kareninasta onnistui kuitenkin jotenkin puhuttelemaan.

Tarinan pääjuoni on kovin sentimentaalinen, siis balettimateriaalia. Tosin Tolstoin kunniaksi on todettava, että romaanissa on paljon sivujonteita ja laaja monisärmäinen henkilögalleria, jotka syventävät ja tasapainottavat vähän höpsäkkää pääjuonta. Nämä kuitenkin tanssiteoksissa aika lailla ohitetaan ja keskitytään pääjuoneen, niin tässäkin: Anna on naimisissa vanhemman miehen, Kareninin, kanssa. Liitosta on syntynyt poika, mutta vähän on kipinä kateissa, kunnes se löytyy liiton ulkopuolelta Annan ihastuessa nuoreen kreivi Vronskiin. Anna kipuilee tovin kahden miehen loukussa, hylkää lopulta perheensä ja lähtee Vronskin matkaan. Intohimon roihun laannuttua Anna kokee menettäneensä kaiken ja syöksyy junan alle.

Alexei Ratmansky: Anna Karenina. Kuvassa Florian Modan ja Eun-Ji Ha. Kuva: Suomen kansallisbaletti/Mirka Kleemola.

Alexei Ratmansky: Anna Karenina. Kuvassa Florian Modan ja Eun-Ji Ha. Kuva: Suomen kansallisbaletti/Mirka Kleemola.

Ratmanskyn koreografia on alun perin vuodelta 2004 ja Suomenkin kansallisbaletissa sen ensi-ilta oli jo 2007 – nyt näkemäni esitys oli järjestysnumeroltaan 27, eli ei ihan valtavasti esityksiä 15 vuodessa, tosin edellisestä repriisistä olikin jo kulunut kymmenen vuotta. Ratmanskyn liike ja tanssijoiden tulkinta on asianmukaisessa tunneintensiivisyydessään taidokasta ja kaunista mutta samalla melko yllätyksetöntä ja paikoin kliseistäkin. Eun Ji-Ha tanssii varsin hienosti emotionaalisesti ambivalenttina Annana, samoin Florian Modan kiihkeänä nuorukaisena. Vanhan Kareninin rooli on jonkin verran jäykempi ja tylsempi, mutta Samuli Poutanen tekee sen mainiosti (tosin vaatii katsojalta hiukan mielikuvitusta nähdä hänet vanhana venäläisenä virkamiehenä).

Alexei Ratmansky: Anna Karenina. Kuvassa Samuli Poutanen ja Eun-Ji Ha. Kuva: Suomen kansallisbaletti/Mirka Kleemola.

Alexei Ratmansky: Anna Karenina. Kuvassa Samuli Poutanen ja Eun-Ji Ha. Kuva: Suomen kansallisbaletti/Mirka Kleemola.

Ihan pelkkä liike ei siis teosta (tai ainakaan omaa mielenkiintoani) oikein kannattelisi, mutta Rodion Štšedrinin musiikki on kiinnostavaa, ja paikoin liikkeen ja musiikin yhteiselo nousee kuin nouseekin osiaan suuremmaksi elämykseksi.

Erityisesti teoksessa viehättää skenografia (Mikael Melbye): näyttämöä ympäröi vaalea elementti, jolle projisoidut (Wendall K. Harrington) konkreettiset tai viitteelliset kuvat toimivat nopeastikin vaihtuvina kulisseina. Pahaenteinen junakuvasto on myös alati läsnä, pojan lelusta lavalla liikkuvaan suureen junavaunuun, jonka toteutus herättää ihastusta.

(Nähty: 30.3.2019, Suomen kansallisbaletti)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.