Jos muistiinpanoni pitävät kutinsa, olin nähnyt kolme erilaista tanssitulkintaa Tuhkimosta Sergei Prokofjevin musiikkiin – nyt oli vuorossa siis neljäs, kun Kansallisbaletti toi lavalle David Binleyn tuoreen Tuhkimon, joka oli kantaesitetty Birmingham Royal Balletissa kahdeksan vuotta sitten. Tuoreutta oli myös koreografiassa ja ylipäätään toteutuksessa – vaikka teoksessa oli varsin paljon klassista, se ei jättänyt jälkeensä umpiklassisille leimallista pitkäveteistä fiilistä.

Binleyn koreografiassa klassinen liikekieli on varsin vallitseva, mutta siitä puuttuu klassisen baletin pahin pompöösi pölyttyneisyys. Toki esim. Tuhkimon (Linda Haakana) ja prinssin (Lucas Jerkander) paritanssit ovat perinteiseen tapaan kauniita mutta vähäverisiä, sen sijaan monin muin kohdin liike on elävämpää ja mielenkiintoisempaa, kuten sisarpuolten, Nirso (Mai Komori) ja Perso (Salla Eerola), riemukas kohellus tai liskojen, sammakon ja pikkuhiirten veikeät osuudet.

Tuhkimo. Kuva: Suomen kansallisbaletti/Mirka Kleemola

Erityisen onnistuneita olivat liikkeen ja oivaltavan skenografian visuaalisten nautintojen yhdistyminen: Tuhkimon kodin muuttuminen taikametsäksi näyttämötekniikan keinoin näytti hienolta, samoin toisen näytöksen tanssiaisten maltillinen lavastus ja hillitty puvustus metallinhohtoisine violetin sävyineen oli erittäin viehättävä ja tyylikäs valinta perinteisten ylenpalttisten valkohörselöiden sijaan.

Tuhkimo. Kuva: Suomen kansallisbaletti/Mirka Kleemola

Tämä Tuhkimon versio on herättänyt joitakin puheenvuoroja liittyen Person toppauksiin: nauretaanko tässä pulskalle tytölle? Jopa kollektiivisesta kiusaamisesta on puhuttu. Itse pullukkana väitän olevani jossain määrin herkistynyt ulkonäön perusteella vitsailulle, ja katsoinkin varsin tarkasti sitä, miten Binley oli Person koreografioinut ja miten Eerola roolia tulkitsi. Kaikki roolit olivat karikatyrisoituja, kuten koomisessa baletissa odottaa sopii, ja niin oli Persokin, mutten kokenut, että se olisi ollut sitä ilkeästi tai alentavasti, ainakaan enemmän kuin muutkaan roolit.

Tuhkimo. Kuvassa Salla Eerola. Kuva: Suomen kansallisbaletti/Mirka Kleemola

Jäin miettimään, miksei Persoa voisi nähdä kehopositiivisena hahmona: hän vaikutti veikeän hyväntuuliselta ja iloiselta enkä osannut kokea, että ”pluskokoisuutta” olisi nostettu negatiivisella tavalla tikun nokkaan esim. liikemateriaalin keinoin. Vaihtoehtona olisi kai ollut jättää toppaukset pois, jolloin olisi jatkettu baletin pitkää visuaalista perinnettä, jonka yksipuolista naiskuvaa leimaa ylihoikka valkoinen nuori nainen. Sekään tuskin olisi tervettä. Jäinkin miettimään, voisiko tähän mielensä pahoittamiseen liittyä jotain katsojan oman ajatusmaailman projisointia hahmoihin. Mene ja tiedä.

(Nähty: 30.11.2018, Suomen kansallisbaletti)