Flow X Ooppera – Wayne McGregor: Autobiography Edits

Brittikoreografi Wayne MacGregorin teokset ovat harvinaista herkkua Suomessa, joten piti pikaisesti piipahtaa Helsingissä kesken Teatterikesän, kun Autobiography Edits (2017) oli tarjolla Flow-festivaaliin kuuluvassa Flow X Ooppera -illassa Alminsalissa.

Autobiography-teoksessaan (2017) McGregor lähestyy kehoa ikään kuin arkistona ja on käyttänyt innoituksen lähteenä mm. oman dna:nsa sekvensointia. Mieshän on innostunut tieteistä ja tekee paljon yhteistyötä eri alojen toimijoiden kanssa osana koreografista työtään (ks. esim. vuosien takainen tekstini teoksesta Atomos. Nyt nähty Autobiography Edits on noin puolen tunnin tiivistetty kooste alkuperäisestä yli tunnin kestoisesta teoksesta.

McGregorilla on vahva klassinen tausta, joka tuon tuostakin häivähtelee  liikekielessä kuitenkaan dominoimatta sitä. Klassisen koulutuksen peruja lienee myös vaativan liikkeen kurinalainen tarkkuus, täsmällisyys ja liikkeen vieminen loppuun – ja tämän kaiken saaminen näyttämään lavalla luonnolliselta ja vaivattomalta. McGregor pyrkii ymmärtääkseni kiinnittämään ryhmäänsä juurkin tanssijoita, joilla on vahva tausta sekä klassisesta baletista että nykytanssista (kombinaatio, joka tyypillisesti tuottaa lopputulosta, joka omaakin silmääni eniten miellyttää).

Mainio esimerkki tästä oli alun huumaavan kaunis soolo (olikohan Jacob O’Connell), jossa orgaanisen oloinen liike painottui varsinkin ylävartalon ja käsivarsien käyttöön. Teoksen eri osissa liike painottui hiukan eri tavoin: oli toisaalta hyvin ulottuvaista kehon painopisteellä leikittelyä, toisaalta pientä nykivää liikettä; oli sekä kehon luonnollisia liikeratoja myöteilevää että niitä rikkovaa liikettä – molempia sähäkällä nopeudella ja täsmällisyydellä. Loppupuolen pitkähkö kahden naisen duetto tuntui rakentuvan oudonluonteiselle yhteydelle, kontakti oli paikoin jopa taistelunkaltaista. Paljon upeaa liikettä mahtui puoleen tuntiin!

Autobiography Edits. Kuva: Ravi Deepres/Alicia Clarke

Teoksen äänimaailmasta vastasi lavalla livenä Jli tuottaen hyvin monipuolista elektronista musiikkia. McGregorin liike ja Jlin musiikki nivoutuivat tiiviisti toisiinsa saumattomaksi kokonaisuudeksi.

Lämppärinä Sinjin Hawke & Zora Jones

Ennen McGregoria illan avasi aika lailla – hmm – Flow-maisempi (?) esitys, Sinjin Hawken & Zora Jonesin Live A/V. Aika moni tuntui hämmästelevän näiden kahden teoksen yhdistämistä samaan iltaan, kohdeyleisöissä ei ehkä kovin suurta leikkauspintaa taida olla. Crossoveria on aina hyvä edistää, mutta meniköhän crossöveriksi. Esitys oli varsin mielenkiintoinen ja varmaankin genressään etevä, mutta omaan makuuni kuitenkin lähinnä ärsyttävä. Tämä johtui vain yhdestä asiasta: kohtuuttoman runsaasta stroboskooppivalon käytöstä – lähes koko ajan välkkyi. Strobo toimii usein hyvin aksenttiefektinä tai esim. liikkeen kuvasarjamaiseksi leikkaavana valaistusinstrumenttina, mutta tässä sillä ei tuntunut olevan sellaista tarkoitusta. Strobovalot oli suunnattu katsojien silmiin, ei näyttämölle, joten ei niillä kai voinutkaan olla mitään skenografista merkitystä. Tai sitten olevan vain liian vanha (tosin seuralaiseni, nuorempi Flow-kävijä, joutui poistumaan kesken, strobojen tuottaman pahoinvoinnin vuoksi – eikä ollut ainoa.)

Teksti ”Fractal Fantasy” välähteli screenillä; fraktaalimaisuutta en tavoittanut, fragmentaarisuutta kyllä. Varsinaista dramaturgiasta rakennetta en tästä osannut löytää – ehkä tarkoitus oli olla sarja audiovisuaalisia tuokiokuvia tai efektien testailua. Efektit olivat kyllä hienoja: esiintyjät tuottivat elektronista äänimaailmaa ja visualisointia myös kehoillaan. Taustalle projisoitui reaaliajassa varsin näyttävääkin manipuloitua videokuvaa, jossa esiintyjien hahmot hajosivat siruiksi, muruiksi, kupliksi. Ilmeisesti tähän videosysteemiin sisältyi myös jonkinlainen digitaalinen theremin: ajoittain projisoitu henkilö näytti ohjaavan äänen ominaisuuksia käsiensä sijainnilla. Yhdessä manipuloidun visualisoinnin kanssa tämä olisi tuottanut varsin mainion lopputuloksen, jos vain ne lumouksen tuhoavat strobot olisi maltettu jättää pois. Vähän hämmensi myös projisointien melko törkeä seksistisyys, mutta ehkä se kuuluu edm-skeneen, jota en varsinaisesti tunne.

Hyvä kuitenkin, että teosten järjestys oli tämä – tanssi soi balsamia ravistellulle estetiikkaelimistölle.

(Koettu: 7.8.2019, Alminsali, Flow-festivaali)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.