Syksyn klassisen baletin annos täyttyi mainiosti Kansallisbaletissa, Englannin kansallisbaletista vuokratulla tuotannolla Merirosvo – Le Corsaire. Anna-Marie Holmesin versio vuodelta 2013 pohjautuu Petipan (1800-luvun loppupuoli) ja Sergejevin (1973) koreografioille Adolphe Adamin ym. musiikkiin. Se on toki hyvin klassinen, muttei niin pölyinen kuin useimmat muut klassikot, joilla on yli satavuotiset perinteet.

Baletin juoni on klassisen kepoinen: merirosvo Conrad joukkioineen lähtee pelastamaan mielitiettyään Medoraa orjakauppias Lankedemilta, joka haluaisi pitää Medoran itsellään mutta myy hänet kuitenkin paššan haaremiin, josta Conradin joukot hänet varastavat. Conrad lupailee Medoralle siivua ryöstösaaliista, mistä hänen kakkosmiehensä Birbanto suivaantuu ja nostattaa joukoissa kapinahenkeä. Conrad ampuu Birbanton ja seilaa Medoran ja joukkonsa kanssa kohti uusia seikkailuja.

Merirosvo – Le Corsaire. Kuvassa etualalla Tuukka Piitulainen ja Michal Krčmář. Kuva: Mirka Kleemola, Suomen kansallisbaletti.

Merirosvossa on korostuneen klassiset sukupuoliasetelmat: kahdella nimetyllä naisroolilla ei ole tarinan kannalta juurikaan relevanttia itsenäistä toimijuutta: Medora on vankina, myytävänä, ostettavana, haaremissa, rakastettuna eli aina miehen vietävänä, roolissa joka määrittyy vain suhteessa johonkin miesrooliin. Liikkeessä on paljon klassisen kaunista ja teknisesti vaativaa materiaalia, kuten Conradin (Michal Krčmář) ja Medoran (Maria Kochetkova) toisen näytöksen näyttävä pas de deux, hieno odaliskien pas de trois sekä koko unijakso kolmannen näytöksen alkupuolella Medoran ruusuepisodeineen. Unohtamatta Medoran toisen näytöksen fouettéita. Ja miesten miekkatanssia. Kaikki hienosti koreografioitua, perin taitavasti esitettyä ja eteerisen kaunista katsella, mutta omaa makuuni vähän yllätyksetöntä.

Merirosvo – Le Corsaire. Kuvassa Maria Kochetkova, Michal Krčmář ja Alfio Drago. Kuva: Roosa Oksaharju, Suomen kansallisbaletti.

Vanhaa kaavaa kenties vähän venyttää se, että miehillä tuntuu olevan tavanomaista enemmän myös sellaista liikettä, joka ei keskity ballerinan esittelemiseen (kuten klassisessa baletissa miehen osa usein, tässäkin paljolti Conrad-paran). Varsinkin Alin, Conradin orjan, rooliin kuuluu paljon mielenkiintoista hienoista hypyistä viehättävän herkkään liikkeeseen, ja Alfio Drago loistaa roolissa upeasti. Myös Lankedemilla on sekä Gulnaran (Abigail Sheppard) kanssa että varsinkin soolona näyttävää materiaalia, jossa Jun Xia säteilee kevyen ilmavasti. Birbanto kehystyy usein pahikseksi (kontrastina hyviksille eli merirosvoille, orjakauppiaalle, haareminpitäjälle, …) ja pahiksilla on taiteessa usein mutkikkaimmat mielet ja monitahoisimmat roolit – niin tässäkin: paljon klassista miehen liikemateriaalia kuten hyppyjä ja muuta, mutta runsaasti myös teatterillisempaa ilmaisua; Tuukka Piitulaisen liikkeen ja gestiikan rikkaat tulkintataidot pääsevät roolissa oikeuksiinsa.

Tämä lienee ainoa klassisen baletin kaanonin teos, joka tänä syksynä tulee livenä nähtyä, ja sellaisena varsin mainio.

Merirosvo – Le Corsaire. Kuva: Roosa Oksaharju, Suomen kansallisbaletti.

(Nähty: 3.10.2010, Suomen kansallisbaletti)