HKO:n konserteissa on tullut käytyä vähemmän, ja varsinkin nyt kulkutauteja kartellessa käyn esityksissä vielä poikkeuksellisen vähän, ihan vai pakollisissa. Tälle lyhyelle välttämättä nähtävien listalle tänä syksynä päätyi Susanna Mälkin johtama Rakastava-konsertti kahden ”tarkkailulistalla” olevan nimen vuoksi: Tero Saarinen ja Oskari Kymäläinen. Toki paljon mahtui 1,5 tunnin konserttiin muutakin. (Klassisesta musiikista juuri mitään ymmärtämättömänä (vaikkakin nauttivana) keskityn tässä kuitenkin enimmäkseen juuri tuohon tanssia sisältävään osuuteen.)
Konsertin avasi Mahlerin Adagio 10. sinfoniasta (1910), keskeneräiseksi jääneestä. Korona-aikaan sopi Castellettin kamariorkesterisovitus, lavalla taisi olla vain alun toistakymmentä muusikkoa. Amatöörin korvaa hellivät varsinkin solistiset alttoviuluosuudet sekä paikoin vahvan melodiset, lähes elokuvamusiikkimaiset pätkät.
Konsertin nimen mukaista teemaa viritti Sibeliuksen alun perin mieskuorolle tekemän Rakastava-sarjan versio (op. 14, 1911) jousille, triangelille ja patarummuille. Hempeän kaunista SIbeliusta, varsinkin viimeisen osan kaihoisat keskustelut viulun ja sellon välillä.

Xavi Castelló Aràndiga
Romantillisella pohjustuksella eteenpäin muusikon ja tanssijan duettoon. Iannis Xenakiksen Rebonds (1987-1989) on kaksiosainen sooloteos lyömäsoittajalle. Sen osien nimet ovat nerokkaasti A ja B, joista nyt esitetyssä B:ssä on hypnoottisen soljuvaa toisteisuutta kalvosoittimilla mutta monin paikoin myös yllättävää eloisuutta, kuten kipakat kohdat puublokeilla. Biisi vaatii virtuoosista taitoa, ja HKO:n lyömäsoitinten äänenjohtajan Xavi Castelló Aràndigan työskentelyä olikin nautinnollista seurata.
Dueton toinen osapuoli oli Oskari Kymälläinen, jolle Tero Saarinen oli luonut koreografian. Kymäläinen taisi valmistua viime vuonna Kansallisoopperan Balettioppilaitoksesta, jonka oppilasesityksissä hän olikin jo useampaan kertaan erottunut positiviisesti ja oli jäänyt mieleeni monipuolisena tanssijana, joka on varustettu kiehtovalla liikelaadulla ja eläytyvällä tulkinnalla.

Oskari Kymäläinen
Musiikin hypnoottinen rytmillisyys kääntyy Saarisen käsissä transsinomaiseksi tanssiksi: herkeämättä jatkuvaa ja orgaanisesti muuntuvaa liikettä pienestä ja nykivästä aina koko vartaloon sekä käden ja jalan suuriin kaariin. Pitkä musta hame tosin paljolti kätkee jalat ja kohdistaa katseen ylävartalon notkeaan käyttöön lyyrisine käsineen, hallittuine pään asentoineen ja ilmeikkäine tuimine katseineen. Loppupuolellla, Kymäläisen tanssiessa polvillaan, tuli mieleen kärmeen lumoaminen (tai ehkä joutsenen, jonkin siivenkin saattoi selän takana kuvitella vilahtaneen). Saarisen Rebond on erittäin nautittava 6-minuuttinen teos, jonka Oskari Kymäläinen ja Xavi Castelló Aràndiga tulkitsivat herkästi ja herkeämättömän intensiivisesti saumattomalla yhteistyöllään.
Nuorten miesten kiihkeän dueton jälkeen oli vielä vuorossa hiukan seesteyttävämpi Beethovenin sinfonia numero 1 C-duuri (op. 21, 1799), toki nuorekkaan eloisa ja valoisa tämäkin, olihan säveltäjä vasta 29-vuotias ensiesityksen aikaan vuonna 1800.
Jo vain kannatti hengen ja terveyden uhallakin kokea tämä konsertti. Musiikkitalossa oli myös kiitettävän hyvin huolehdittu terveysturvallisuudesta: vain pieni osa penkeistä käytössä (loput selvästi remmeillä suljettu) ja mm. poistuminen tapahtui hyvässä järjestyksessä vahtimestarien ohjauksessa.
(Koettu: 27.10.2020, Musiikkitalo)