Lapsuudessani ei jostain syystä harrastettu lainkaan muumeja, mutta Astrid Lindgreniä meille luettiin paljonkin, varsinkin Vaahteramäen Eemeliä ja Peppi Pitkätossua, jotka tulivat myös tv:stä tutuiksi. Siksi olikin hauskaa mennä katsomaan Kansallisbaletin Peppi Pitkätossu, Tukholman kuninkaallisessa baletissa vuonna 2005 kantaesitetty Per Isbergin koreografia.

Peppi Pitkätossu. Kuvassa Salla Eerola. Kuva: Suomen kansallisbaletti/Mirka Kleemola.

Peppihän on Huvikumpu-talossaan apinansa Herra Tossavaisen ja hevosensa Pikku-Ukon kanssa asustava maailman voimakkain tyttö, joka ystävystyy naapuruston porvallisemman perheen lasten Tommin ja Annikan kanssa. Pepin äiti on enkeli taivaassa ja isä Efraim merikapteeni ja kuningas Etelämeren saarella. Pepin elämäntapaa voisi nykyisin kuvailla autenttiseksi: se on itsenäistä ja omnintakeista, sosiaaliset konventiot huomioon ottavaa mutta niitä varsin valikoivasti noudattavaa. Ikään – ja aikalaisittain sukupuoleen – nähden hyvinkin tavattomalla tavalla. Vuodesta 1945 alkaen Peppi-kirjoja ilmestyi pitkälle toista kymmentä, joista baletin librettoon (Per Isberg ja Camilla Roempke) kostettu hahmoja ja tapahtumia.

Peppi Pitkätossu. Kuvassa Atte Kilpinen, Linda Haakana, Valeria Quintana. Kuva: Suomen kansallisbaletti/Mirka Kleemola.

Lavastus (Bo-Ruben Hedwall) on satumaisesti paljolti piirrosmaista ja tuo mieleen kirjan kuvituksen. Hahmojen puvustus (Ann-Mari Anttila) ja habitus muutenkin osuu varsin hyvin omiin lapsuudessa muodostuneisiin mielikuviini: Peppi kurittoman virnistelevänä hassusti pukeutuvana oranssilettisenä tyttönä, Tommi ja Annika kiltteinä ja hillittyinä, rosvot ja poliisit hassunkurisina, muut aikuiset etäisen kankeina. Isä Efraim tosin on kovin hoikka varreltaan, muistelin hänen olleen kovasti paljon rehevämpi muodoiltaan 🙂 Tanssin ohella teos vaatii paljon teatterillista ilmaisua, jossa etenkin Salla Eerola Peppinä ja Atte Kilpinen Tommina loistavat tavoittaen mainiosti hahmojensa ytimen. Pienempiä oivallisesti tehtyjä hahmoja ovat esim. Opettajatar (Edita Raušerová) sekä rosvot Jymy-Juntunen ja Kukkanen (Antti Keinänen ja Jouka Valkama). Myös mm. apinat, Herra Tossavainen (Oiva Tilvis) ja Etelämeren saaren lauma, ovat perin mainioita.

Peppi Pitkätossu. Kuvassa Jun Xia, Linda Haakana. Kuva: Suomen kansallisbaletti/Mirka Kleemola.

Tanssissa on paljon klassishenkistä liikettä muttei yksinomaan, eikä se muutoinkaan haiskahda ensinkään pölyttyneeltä. Varsinkin Pepin liike on paljolti kaikkea muuta – kärkitossutkin eksyvät jalkaan lähinnä tilanteessa, jossa Peppi yrittää sopeutua sosiaalisesti hetkeksi hienojen rouvien kahvikutsujen menuettiin. Noteerasin koko joukon upeita ja esteettisesti puhuttelevia kohtauksia, mm. alun intialainen tanssi, Tommin lyhyt sapelitanssi sekä Pepin ja isän uniduetto. Väliajan jälkeisessä merenalaiskohtauksessa sukeltelevien pääosien lisäksi viehättävät varsinkin hontelosti hiipparoivat meduusat ja rytmikkään ravut. Liikkeellisesti upea hahmo on Posteljooni (Jun Xia), jonkinlainen Flashin ja Hermeksen rakkauslapsi. Erikseen pitää vielä mainita Pikku-Ukon (Ville Mäki & Lucas Jerkander) tanssi, joka ei ehkä ollut ylen sulokasta mutta sitäkin sympaattisempaa taitavasti koordinoitua askellusta.

”Koko perheen” esitykset aina vähän ennakkoon epäilyttävät, mutta tässä oli erittäin onnistuneesti yhdistetty satumeininkiä lapsille sekä taidokasta tanssia ja viehättävää visuaalisuutta meille muille!

(Nähty: 4.12.2019, Suomen kansallisbaletti)

PS. Tallenne esityksestä on Yle Areenassa vielä ainakin muutaman kuukauden ajan.