Kansallisbaletin kausi päättyi kauniisti Tanssin tähden -gaalaan, mukana lähes tusinan verran teoksia tai katkelmia teoksista, joista monia on nähty ihan viime aikoina ja toisia viimeisten kymmenen vuoden aikana. Olipa mukana teos myös koreografilta, jota ei ole Kansallisbaletissa käsittääkseni aiemmin lainkaan nähty. Melko klassisvoittoisen ohjelman seassa muutama ilahduttava nykytanssihelmikin.

Ilta alkoi Uwe Scholzin Seitsemäs sinfonia -teoksen finaalilla. Beethovenin seitsemännen sinfonian neljännen osan tempomerkintä on allegro con brio eli jotain nopean ja energisen kaltaista. En tiedä, onko klassisessa liikkeessä jotain nopeusrajoitusta, mutta tässä Eun-Ji Ha ja Michal Krčmář jumppapuvuissaan sen kumppaneineen  varmaankin ylittivät, ihan hengästytti katsellakin. Javier Torresin (Petipan mukaan) Prinsessa Ruususesta nähtiin ainakin kaunis ruusu-adagio, jossa sulhaskokelaat pyörittelevät prinsessa Auroraa (Yimeng Sun). Kansallisoopperan balettioppilaitoksen opiskelijat esittivät Wilfried Jacobsin Coppélia-sarjan Csárdás-osan; kymmenien tanssijoiden joukkokohtaukset ovat aina mukavan näyttäviä.

Illan toisella puoliskolla ytyklassista nähtiin John Crankon Romeon ja Julian hienossa parveke- pas de deux’ssa (Eun-Ji Ha, Sergei Popov). Ilta myös päättyi klassiseen, Patrice Bartin (Petipan mukaan) Don Quijote -katkelmiin: mukana oli aina vaikuttava Fandango sekä lopun yltäkylläinen grand pas de deux, jossa Michal Krčmářin parina tanssi gaalan nimekäs kansainvälinen vieras Polina Semionova. Kaksi muuta vierailijaa tuli Norjasta, Douwe Dekkers ja Julie Gardette, jotka tanssivat pas de deux’n Liam Scarlettin Norjan kansallisbaletille tekemästä Carmenista. Scarlett on yksi mielenkiintoisimpia nuoria nykykoreografeja, ja vaikka nyt nähty katkelma oli aika yllätyksetön, olisi Scarlettin luovuuden rohkeampia hedelmiä mukavaa nähdä Suomessa enemmänkin.

Liam Scarlett: Carmen. Kuvassa Julie Gardette ja Douwe Dekkers. Kuva: Suomen kansallisbaletti/Mirka Kleemola.

Jorma Elon Kesäyön unelman katkelmat edustivat jo vähän virkeämpää liikekieltä, mm. hauska kohtaus, jossa Titania (Tiina Myllymäki) ja aasiksi muuttunut Pulma (Wilfried Jacobs) heräävät, sekä Titanian ja Oberonin (Sergei Popov) kaunis duetto. Mukana hauskoina valopäälapsineen myös Puck (Frans Valkama), jonka on teoksen parasta antia. Johdantona näille oli hauska video Tiina Myllymäen päivästä ennen illan esitystä.

Muitakin tuoreita ja viime aikoina nähtyjä teoksia nähtiin: ennen väliaikaa energisoiduttiin Ohad Naharinin vahvarytmisellä Minus 7 -katkelmalla, jossa taas kerran joukko katsojaparkoja vietiin lavalle. Väliajan jälkeen hurmasi Jyrki Karttuksen unenomainen ja unelmaisen kaunis Valse Triste, äitinä Salla Eerola. Kuten viimeksikin, liike ja visuaalisuus ylipäänsä vaikuttivat ja murheteemaan ujutettu hienovarainen karttushuumori kutkutti, vaikkei se gaalayleisöä ainakaan ihan nauruun asti ehkä tavoittanutkaan. Tämän kevään ohjelmiston Angelin Preljocajin Les Nuits -teoksesta oli mukaan valittu osat It’s a Man’s World, Naiset lattialla ja olikohan Duo 2 (Milla Eloranta & Frans Valkama). Omasta mielestäni teoksessa olisi ollut näyttävämpiäkin gaalapaloja, mutta toki varsinkin Duo oli upea.

Jyrki Karttunen: Valse Triste. Kuva: Suomen kansallisbaletti/Mirka Kleemola.

Gaalan konsepti muuttui kevään aikana rajusti: alun perin oli tarkoitus katsahtaa vuosikymmenen verran taaksepäin, mutta nyt tuntui suunta olevan positiivisesti tulevaan – jopa kolmekymmentä vuotta, kuten Tulevaisuuden toivot -videossa sekä julkistuksessa, että mainio Nuorisoryhmä on saanut kolmen vuoden jatkorahoituksen – kiitos Jane ja Aatos Erkon säätiön, tärkeä kulttuuriteko! Nuoriso-osasto esitti pätkiä Emrecan Tanışin valtavan upeasta Sand-teoksesta, joka kantaesitettiin vain reilu kuukausi sitten, silloin Allminsalissa mutta eipä teos yhtään ujostellut suurta näyttämöäkään.

Emrecan Tanış: Sand. Kuva: Suomen kansallisbaletti/Mirka Kleemola.

Esityksen jälkeen Oopperan ja baletin tukisäätiö luovutti Tanışille 3000 €:n stipendin ansioista koreografina ja kannustukseksi tulevaan työhön. Se palkinto tiesi paikkansa. Tanışista ei ole pahaa sanottavaa tanssijana, mutta hänen koreografiansa ovat juuri sitä, mitä tanssilta janoau: uutta ja omintakeista, luonnollisen oloista mutta silti virtuoottista liikettä, joka ilman suorittamismenininkiä tuottaa kumuloituvaa wow-elämystä. Lienen nähnyt noin kuusi hänen teostaan ja pitänyt useimmista niistä kohtuuttomasti. Toivottavasti tämän kannustuksenkin myötä Tanışin teoksia saadaan nähdä useamminkin! Toivo elää myös, että tämä valinta on viesti siitä, että nykytanssi on jatkossakin arvossaan Kansallisbaletissamme (huolimatta tulevan johtajan taannoisista päinvastaisista ennakkokommenteista).

(Koettu: 26.5.2018, Suomen kansallisbaletti)