Hamlet väkevänä musikaalina

Vastikään selittelin, että välttelen klassikoita, mutta Shakespearen Hamlet on tässä sarjassa poikkeus, sen pariin tulee hakeuduttua aina kun mahdollisuus tarjoutuu, niinpä Tampereen työväen teatterin musikaaliproduktio oli tietenkin koettava. TTT:llä on vahva kokemus onnistuneista musikaaleista, joten odotukset olivat korkealla.

Musikaali taidelajina yhdistää musiikkia, tanssia, näyttelemistä ja skenografiaa, ja parhaimmillaan nämä kaikki erinomaisina komponentteina muodostavat summaansa suuremman kokonaisuuden.Otso Kauton ohjaama Hamlet on juuri tällainen. ”Go big or go home” taisi olla 1990-luvun nousukauden sloganeita, mutta hyvin pätee näemmä edelleen! Länsimaisen teatterihistorian kenties suurin näytelmä sai arvoisensa käsittelyn TTT:n musikaalituotantona.

On helppo aloittaa silminnähden ilmeisimmistä eli visuaalisesta ilmeestä: Kimmo Viskari ei ole rakentanut lavalle Elsinoren linnaa kähmäisenä kiviröykkiönä vaan kuusikulmioista koostuvana valtavana futuristisena pallomuotona, joka palastuu ja muuntuu tilanteen mukaan. Näyttävä voimakasvärinen puvustus tuntuu saaneen vaikutteita eri ajoilta ja suunnilta, etenkin itämailta. Visuaalisessa suunnittelussa enemmän on tällä kertaa enemmän: piperrystä on kaihdettu ja maalattu isolla pensselillä. Hauskoja yksityiskohtiakin toki pilkistelee, kuten bardin nimivariaatiot puvuissa (”Shake’n and beer”). Erityismaininta näyttämötekniikan rohkeasta käytöstä.

Hamlet. Kuvassa Inke Koskinen, Maria Halinen, Petra Karjalainen, Petrus Kähkönen. Kuva Kari Sunnari.

Hamlet. Kuvassa Inke Koskinen, Maria Halinen, Petra Karjalainen, Petrus Kähkönen. Kuva Kari Sunnari.

Musikaalissa pitää tietysti olla musiikkia. Ilmeisen luonteva ratkaisu on ollut tehdä monologeista soolobiisejä, kuten Hamletin (Saska Pulkkinen) monologista (näytelmän III näytöksen 1. kohtaus) Olla vai ei olla ja Claudiuksen (Jari Ahola) tunnustuksesta (III.3) Rikokseni löyhkää – molemmat vieläpä oikein hyviä biisejä ja väkevästi esitettyinä. Myös Hamletin ohjeet näyttelijöille (III.2) taisi ainakin osin olla biisin muodossa (Kurkistamme omatuntoon). Upeita ovat myös Ofelian (Inke Koskinen) On hieno mieli rikki ja väliaikaa edeltävä Finaali. Sävellyksistä vastaavat Eeva Kontu, Jarmo Saari ja Varre Vartiainen, sanoista – Shakesparen lisäksi – Michael Baran ja Eeva Kontu.

Hamlet. Kuvassa keskellä Saska Pulkkinen, Varre Vartiainen (vas.) ja Jarmo Saari (oik.). Kuva Kari Sunnari.

Hamlet. Kuvassa keskellä Saska Pulkkinen, Varre Vartiainen (vas.) ja Jarmo Saari (oik.). Kuva Kari Sunnari.

Ja se tanssi. Onneksi ihan perinteisiä Hollywood- (saati Bollywood-) puhkeamisia teennäisiin tanssinumeroihin ei laajalti nähdä, mutta liike on toki muutoin tärkeä tekijä, mikä on tuotannossa tunnustettu ilahduttavan vakavasti tuomalla itse Tero Saarinen näyttelijöiden avuksi muokkaamaan hahmojen liike-identiteettiä. Odotetusti Hamletin kokovartaloliike on jatkuvaa, tarkkaa ja taitavaa, jopa akrobaattista – mitä ilmeisimmin räätälöitynä juuri Pulkkiselle, jonka fyysisen ilmaisukyvyn skaala on tutusti ilmiömäinen niin laajuudeltaan kuin laadultaan. Kontrastina Claudiuksen liike tuntui edustavan perinteisempää suomalaista vähäeleisyyttä. Poloniukseen (Pentti Helin) taas oli kenties haettu tahallista tai tahatonta koomisuutta tai jotain, muuta mitä en tainnut ihan tavoittaa. Auvo Vihron haamu eli Hamletin isä puolestaan yllätti varsin runsaalla, jatkuvalla ja monin paikoin perin kiinnostavalla liikemateriaalilla.

Hamlet. Kuvassa Saska Pulkkinen ja Auvo Vihro. Kuva Kari Sunnari.

Hamlet. Kuvassa Saska Pulkkinen ja Auvo Vihro. Kuva Kari Sunnari.

Kaikkia esiintyjiä ei tässä mahdu mainita, mutta mahtavan hienoja tulkintoja oli läpi ensemblen. Musikaalina Hamlet on siis erinomainen. Entäs musikaali Hamletina? Ihan pätevä sekin. Toki dramaturgin (Michael Baran) saksiessa pitkää tekstiä materiaalia on pudonnut poiskin, mutta oleellinen tarinasta on mukana, ja nähdäkseni ilman teennäisesti päälle kirjoitettua modernisoitua tulkintaa. Shakespearen lumoava kieli toki on menetetty, mutta sitä korvaavat pontevasti taiteenlajin muut tekijät, kuten musiikki – ja varsinkin juuri liike, jonka voikin halutessaan nähdä peilaavaan juuri alkuperäistekstin kielen rikasta kauneutta.

(Koettu: 18.9.2021, Tampereen työväen teatteri)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.