Inari

Vain reilu kuukausi sitten avattu ravintola Inari Albertinkadulla Helsingissä ei netti-presenssillään paljoa paljasta: verkkosivuilla kerrotaan aukioloajat, yhteystiedot ja menun hinta, kuvastona inarin kettu - eikä hirveästi enempää lörpötellä Facebook-sivulla tai Instagrammissakaan. Sen sijaan luottamusta herättävää ennakkotietoa oli, että salissa häärää edesmenneestä Chef & Sommelierista tuttu Johan Borgar ja keittiössä Nomassakin useamman vuoden keittänyt Kim Mikkola. Luottavaisin mielin siis … Jatka artikkeliin Inari

Parsifal viehättää silmää ja virvoittaa mieltä

Graalin ritarikunta vartioi Kristus-reliikkejä, Graalin maljaa ja Longinuksen keihästä. Titurel (Koit Soasepp) siitää ritarikunnan johtajuuden pojalleen Amfortasille (Tommi Hakala), joka yrittää kukistaa vihulaisen Klingsorin (Jukka Rasilainen), mutta lankeaa noidutun viettelijättren Kundryn (Tuija Knihtilä) pauloihin, menettää keihään ja vielä haavoittuukin siitä. Vain keihäs voi parantaa tuskaisen haavan - ja keihään voi hankkia takaisin vain myötätunnon avulla … Jatka artikkeliin Parsifal viehättää silmää ja virvoittaa mieltä

Les Nuits. Kuvassa Frans Valkama & Johan Pakkanen. Kuva: Suomen kansallisbaletti/Mirka Kleemola.

Les Nuits – aistillista estetiikkaa

Tuhannen ja yhden yön tarinoiden tunnelmiin meitä tanssiteltiin Berliinin valtionbaletin tuotannolla Les Nuits - Yölliset tunnit, Angelin Preljocajin teos vuodelta 2013 lupasi sensuellia ja erootillista menoa - jopa siinä määrin, että suositusikärajaksi mainittiin 12. Kansallisen audiovisuaalisen instituutin mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikön (huoh) ikärajakriteerien mukaan sellaisessa leffassa saisi olla mm. ”yksi tai useampia peiteltyjä seksikohtauksia tai runsaasti … Jatka artikkeliin Les Nuits – aistillista estetiikkaa

Elena Stikhina, Aquiles Machado, Claudio Otelli, Jana Sýkorová, Timo Paavola. Kuva: Suomen kansallisooppera/Stefan Bremer

Trubaduuri operoi katsojan moraalitunteilla

Kansallisoopperassa nähty hyvin tuore produktio Verdin Trubaduurista on kahden espanjalaisteatterin, Barcelonan Gran Teatre del Liceun ja Oviedon (Kansallisoopperan mukaan Ovideon) Teatro Campoamorin yhteistuotanto viime kesältä, ohjaajanaan andorralaissyntyinen Joan Anton Rechi. Trubaduuri on suosittu ooppera, jossa on hyvinkin tuttuja aarioita ja kuorokohtauksia - tässä produktiossa etualalle tuntuivat kuitenkin nousevan ohjauksen ulkomusiikilliset piirteet. Tarina on yksi klassisen … Jatka artikkeliin Trubaduuri operoi katsojan moraalitunteilla

Virkeä ja viehättävä Julia & Romeo

Jussi Nikkilän Shakespeare-kyvykkyys on virkeää ja terävää, joten odotukset olivat erityisen korkealla Kansallisteatterin suuren näyttämön uudelle Romeo ja Julia -produktiolle, nimeltänsä Julia & Romeo. Kieli on parasta huumetta eikä Shakespearen teksti todellakaan mitään kevyttä kamaa. Marja-Leena Mikkolan edelleen tuore suomennos (2006) tavoittaa nykysuomeksi paljon sitä lumoa, jota Shakespearen alkukielinen versio tulvehtii. Nikkilän ohjaus ja Anna … Jatka artikkeliin Virkeä ja viehättävä Julia & Romeo

Nuorisoryhmän Next Steps klassisesta upeaan nykytanssiin

Reilu viikko sitten Kansallisbaletin nuorisoryhmän 13 tanssijaa valtasivat Alminsalin  omalla näytöksellä, tai kahdellakin. Erilaisten teosten kirjo toi hyvin esiin nuorten tanssijoiden taidon ja monipuolisuuden, kun ilta (tai no, iltapäivä) eteni alun erittäin klassisesta lopun hyvinkin wow-tason elämykseen. Ensin nähtiin valittuja paloja Petipan (ym.) baletista Le Corsaire: Pas d'esclave, Pas de trois des odalisques ja Grand … Jatka artikkeliin Nuorisoryhmän Next Steps klassisesta upeaan nykytanssiin

Jurkan Putkinotko jättää mukavan hämmennyksen

Kun Jurkka uutisoi Putkinotkon tulevan ohjelmistoon Tuomo Rämön ohjaamana, ihmettelin, miksi niin perin pölyinen teksti tuodaan vetreään teatteriin – ja vielä melko nuorin voimin. Teiniajoilta muistelin kaunokirjalliseen kaanoniin kuuluvan Joel Lehtosen romaanin (1919-1920) olevan vuolasta kuvausta puuduttavan pitkäpiimäisesti. Ryhmä Rämön kasaama ja dramatisoima materiaali oli kuitenkin verevä, vaikka henkilöhahmot ja osa tapahtumista olivatkin Lehtosen perua. … Jatka artikkeliin Jurkan Putkinotko jättää mukavan hämmennyksen

”Koita nyt päättää mikä sä oot”

Kansallisteatterin Lavaklubilla esitettävä Axel - soolo miesäänelle kuulosti ennakkotiedon perusteella kiinnostavalta omaääniseltä transmiehen tarinalta: syntyjään nainen (siis syntymän aikaan naiseksi määritelty) korjaa sukupuolensa ja kertoo tarinansa. Mutta ihan näin ”helposta” (!) jutusta ei ollutkaan kyse. Axel kertoo kyllä elämäntarinaansa ja hyvinkin elävästi ja omaäänisesti: Naisen vartalo ei tuntunut kaikin puolin omalta. Tytöistä tykkääminen teininä tuotti lesboleiman … Jatka artikkeliin ”Koita nyt päättää mikä sä oot”

Mielen hauras OTE

Tekijöilleen erityisen henkilökohtaiselta tuntuvista teoksista on aina vähän arveluttavaa ryhtyä kirjoittamaan, mutta siitä huolimatta tuntui, että jotain pitää sanoa Julius Susimäen OTE-teoksesta. Väkevän ja raa'ankin avoimen henkilökohtaisuuden lisäksi esitys oli poikkeuksellinen sikäli, että se sekä puhutteli tunteita että herätti ajatuksia. OTE yhdistelee sujuvasti tanssia, videota ja puhetta. Valaistus on monin paikoin tärkeässä osassa, esim. alussa … Jatka artikkeliin Mielen hauras OTE

Kuvassa: Michal Krčmář, Hanako Matsune. Kuva: Sakari Viika.

Perin perinteinen Giselle

Katsoessani Kansallisbaletin uutta Giselleä oivalsin, että se taisi olla eka kerta, kun näin kokonaisena ihan näin vanhanaikaisen Gisellen livenä - aiemmin on tullut nähtyä ainakin Eifman Balletin Punainen Giselle ja Dada Masilon Giselle, ja joku elokuvateatterilevitys varmaan myös, muttei livenä ihan perusklassista versiota. Tämä oli juurikin sellainen: Corralli-Perrot-Petipan koreografia Cynthia Harveyn toteutuksena. Museaalibaletteja nykyisin vähän … Jatka artikkeliin Perin perinteinen Giselle

Vaikuttava Häiriö Jurkassa

Raisa Omaheimon käsikirjoittama ja Elina Kilkun dramatisoima ja ohjaama Häiriö Teatterin Jurkassa käsittelee mielenterveyden häiriöitä kokemuksellisesta näkökulmasta: äänen saavat häiriöistä kärsivät ihmiset - ”todenmukaisesti, eikä totuus ole aina kaunis". Työryhmä oli saanut julkaisemaansa kirjoituskutsuun yli 40 vastausta häiriöistä kärsiviltä ihmisiltä, joista reilun kymmenen tekstejä päätyi osaksi käsikirjoitusta. Tekstit ovat vahvasti kokemuksellisia: millaisia ajatuksia ja tunteita häiriön … Jatka artikkeliin Vaikuttava Häiriö Jurkassa

Chapter 1

Chapter Senaatintorin laidalla on yksi Helsinkiin vuonna 2017 syntyneistä lukuisista uusista kiinnostavista ravintoloista, pohjoismaistyylinen ja vieläpä ekologisuutta painottava, joten siellähän piti käydä. Tosin ei se ihan käväiseminen ollut: tarjolla oli vain 10 ruokalajin yllätysmenu, jonka urakoimiseen meni hyvinkin reilut kolme ja puoli tuntia. Mutta kannatti! Ruokalistaa ei tarvittu, mutta pöydässä odotti kirjekuori nimelläni, ja sieltä … Jatka artikkeliin Chapter 1

The emotional life of a dog / what my father said

Yksi viime vuonna hamillisesti missaamistani uusista teoksista oli Carl Knifin The emotional life of a dog / what my father said (Carl Knif Company & Zodiak - Centre for New Dance, 2016), joka onneksi esitettiin nyt marraskuussa pari kertaa Viirus-teatterissa. Knifin itsensä lisäksi teoksessa tanssii Eero Vesterinen, molemmat hyvin tarkkoja ja ilmaisuvoimaisia tanssijoita. Liike on … Jatka artikkeliin The emotional life of a dog / what my father said

Mainio menu Ragu

Ragussa ei ollut tullut vielä käytyä, vaikka tämä pohjoismaiseen keittiöön ja italialaisiin viineihin keskittyvä ravintola on ollut jo muutaman vuoden toiminnassa. Tai no Kaartin kutosessa tuli piipahdettua muttei vasiten illallisella, joten oli jo korkea aika. Kuohuvalla toki aloitettiin, italialaisella Rainoldin Brut Rosélla, oikein maukas! Pian saatiin myös näyttävä leipälaari: seesaminsiemennäkkileipää, focacciaa, mallasleipää ja juustomuffinssia - kaikki ilmeisesti itse … Jatka artikkeliin Mainio menu Ragu

Jyrki Karttunen: Valse Triste. Kuva: Suomen kansallisbaletti/Mirka Kleemola.

Neljän koreografin Voimalla

Kansallisbaletin neljän teoksen Voima-illassa nähtiin kotimaisilta kokeneilta koreografeilta neljä osin hyvinkin tuoretta teosta - erilaisia mutta omalla tavallaan puhuttelevia jokainen. Neljä teosta lyhyessä ajassa on ylitsevuotavan runsas kattaus - niinpä seuraavassa vain lyhyesti kustakin, koska mukaan onnistui tarttumaan vain vajavaisia muisti- ja mielikuvanpalasia. Illan avasi Susanna Leinosen Breaking the Fury (2012), joka oli kauttaaltaan Leinoselle ominaista tarkkaa … Jatka artikkeliin Neljän koreografin Voimalla