Kuusi tanssijaa kävelee robottimaisesti, vartalo ja (posture collarin rajoittama) niska jäykkänä, vain punasukkaiset jalat liikkeessä. Pian seuraa fyysinen duetto, jonka ympärillä muut kulkevat omia polkujaan kuin muotinäytöksessä, puolivarpailla (tai kumisaappaissakin). Episodit vaihtuvat toisiksi: strobovalaistua kakofoniaa, vesijumppaa, rullakon päällä synnyttämistä napanuorineen, kolmen parin duetot, kävelyä ja juoksua; yksilöinä, pareina, ryhminä ja ajoittain kuin yhtenäisenä organismina.

Birth. Kuva: Mirkku Merimaa.

Susanna Leinosen Birth-teoksen Vaikutelma ei kuitenkaan ole tilkkutäkkimäinen, vaan episodeja sitoo yhteen Leinosen liikekieli, jota leimaa  fyysisyys, tarkkuus, ankaruus, jopa kovuus. Tanssijoiden (Phet Haanpää, Kasperi Kolehmainen, Christy Ma, Ninni Niemikunnas, Aino Päivike, Tatiana Urteva, Elea Standal) kehon käyttö vaikuttaa tietoisen täsmälliseltä ja kurinalaiselta. Jos kokemukseen liittyy keveyttä tai huumoria, se syntyy enemmänkin tulkinnoissa katsojan mielessä kuin näyttämöllä. Näin kirjoitettuna saattaa kuulostaa ankealta mutta tämä Leinoselle ominainen kehon ja liikkeen estetiikka on oudolla tavalla kiehtovaa ja vangitsevaa. Kiitokset myös siitä, että liikettä ei juurikaan ole liiemmälti tärvelty tarpeettomalla sukupuolittamisella, edes sekasukupuolisissa parikohtauksissa.

Birth. Kuva: Mirkku Merimaa.

Kasperi Laineen äänimaailma on linjassa: paljolti teollista melua (muistiinpanoistani: ”teollista grindia”), kovaa, toisteista mutta elävää äänimattoa; seassa mausteena toki muutakin, jopa klassishenkistä musiikkia. Sari Nuttusen puvustus paljastaa enemmän kuin peittää, mikä sopii mainiosti kehon osia ja mittasuhteita sekä sen liikettä artikuloivaan teokseen.

Jos Birthin kehon ja liikkeen estetiikka on paljolti jatkumoa Leinosen ominaiselle käsialalle, on skenografiassa (tekninen tuotanto ja valosuunnittelu: Ville Seppänen ja Lauri Lundahl; videot: Ville Seppänen) riehaannuttu kokeilemaan. Varsinkin Erkko-salin korkeutta on käytetty näyttävästi hyväksi: välillä osa tanssijoista kävelee näyttämön yläpuolella kolmelta sivulta kiertäviä telineitä pitkin ainakin kahdella tasolla, ja koko tilan korkeutta esitellään sivuvalaisimin, joista yhdet nousevat lattiasta kattoon samalla, kun toiset laskeutuvat alas. Yleensä katsojilta piiloon jäävillä kiinnitystangoillakin on hetken aikaa oma liikekoreografiansa, ja niillä myös nostetaan esiintyjiä ilmaan.

Birth. Kuva: Mirkku Merimaa.

Ehkä lopuksi vielä pari sanaa taustalla olevista teemoista (vaikkeivät ne oman vastaanottokokemukseni keskiöön asemoidukaan): Teoksen nimi kääntyy suomeksi synnytykseksi, syntymäksi, aluksi. Taustateksteissä puhutaan paitsi biologisesta syntymästä myös ylipäätään kaiken uuden alusta ja mainitaan myös syntymän merkitys ihmiskunnan kohtalon kannalta. Tällä rankasti ylikansoitetulla palloparalla tuo kohtalo ei liene häävi. Ehkä siihen henkeen sopii myös mahdollinen tulkinta synkkyydestä ja dystooppisuudesta – laatusanat, jotka joku katsoja mainitsi esityksen jälkeisessä yleisökeskustelussa.

(Koettu: 4.10.2024, Tanssin talo)