Lontoossa käydessä pitäisi aina pyrkiä näkemään Shakespearea, ja tällä kertaa haaviin osui Bridge Theatren verevä Richard II. Näytelmä – alun perin koko nimeltään The Life and Death of King Richard the Second (1595) – on itselleni vieraampaa bardin tuotantoa, niinpä olikin hyvä, kun hyllystä löytyi matkalukemiseksi Matti Rossin verrattain tuore (2008) suomennos.

Rikhard II (1367-1400, vallassa 1377-1399) nousi Englannin kuninkaaksi vain kymmenvuotiaana, jolloin todellista valtaa käytti aatelisten joukko. Shakespearen näytelmä kattaa hänen elämänsä parin viimeisen vuoden ajalta taistelua vallasta, jonka Rikhard lopulta häviää serkulleen Henrik Bolingbrokelle, josta tulee Henrik IV. (Jatkumoa seurataankin Shakespearen eräänlaisen tetralogian muissa osissa: Henrik IV: Ensimmäinen osa, Henrik IV: Toinen osa ja Henrik V.)

Bridge Theatren näyttämö keskellä katsomoa

Näyttämö sijaitsee tilan keskellä, kuin leveähkö catwalk, jonka ympärillä on katsomo. Se tuo  näyttelijät lähemmäs ja tekee tilanteesta tavallista läpinäkyvämmän: kaikki on ikään kuin esillä. Samoin neljältä sivuilta avoin lavastus (Bob Crowley) on väkisinkin niukkaa ja paljolti viitteellistä; visuaalinen näyttämökuva perustuu ehkä enemmänkin puvustoon ja tarpeistoon. Pönöttävä deklamointi näyttämöltä katsomoon loistaa myös poissaolollaan: hahmot lavalla toimivat luontevasti keskenään, kaikki tapahtuu siinä, yleisön – kansan – nähtävänä. Pompöösiä hoviloistoa ja epookkia ei muutoinkaan ole suuremmin tarjolla vaan lähes Nordic noir -henkisesti käytännöllisiä enimmäkseen nykyarkisia vaatteita mustissa, harmaissa ja muissa maanläheisssä sävyissä.

Richard II. Kuvassa Royce Pierreson ja Jonathan Bailey. Kuva: Bridge Theatre/Manuel Harlan.

Nicholas Hytnerin ohjaus tuntuukin korostavan hienoa näyttelijäntyötä ja jättävän sille auliisti tilaa. Nimiroolissa elokuvista ja tv-sarjoista tuttu Jonathan Bailey tulkitsee kolmikymppisen (itseään vain muutamaa vuotta nuoremman) ailahtevelavisen kuninkaan väkevän kiihkesti. Hänen kiehtovan luontevassa läsnäolossaan on karismaa, joka näkyy varsinkin tiiviissä dialogeissa mm. Henrik Bolingbrokea esittävän Royce Pierresonin kanssa. Myös Pierresonin tulkinta Bolingbrookin kehityskaaresta on vaikuttava Rikhardin karkottamasta serkusta vallan riistäväksi kuninkaaksi.

Yhtä lailla voisi hehkutella myös muita näyttelijöitä, sillä yhtään väheksymättä näyttämötaiteen osa-alueita esitys on hyvin vahvasti aito puhenäytelmä, jossa juuri näyttelijäntyö kantaa sen vaikutuksen, joka säilyy katsojan mielessa ja sydämessä.

Richard II. Loppuaplodeissa etualalla vasemmalta Michael Simkins, Phoenix Di Sebastiani, Vinnie Heaven, Jonathan Bailey (selin) ja Badria Timimi (sivuin).

Shakespeare kirjoitti yli 400 vuotta sitten näytelmiä, joilla on jännä taipumus pysyä ajankohtaisina. Tai ehkä ihmisluonto vain on paljolti muuttumaton. Vai mitä pitäisi ajatella hallitsijasta, jonka päätökset ovat arvaamattomia ja satunnaisen oloisia, epäoikeudenmukaisia ja jopa laittomia…

(Koettu: 1.4.2025, Bridge Theatre, Lontoo)