Ensimmäinen kertani Dresdenin Semperoper Ballettissa osui kauden viimeiseen esitykseen, Vice Versa -iltaan. Oikeastaan juuri tämän vuoksi olin Dresdeniin tullutkin, ”matkan varrella” Hampuriin mennessä. Kannatti poiketa! Ilta koostui kahdesta erityisen mielenkiintoisesta nykytanssiteoksesta: Sidi Larbi Cherkaouin Noetic (2014) sekä Imre ja Marne van Opstalin November, uusi teos, jonka kantaesitys oli täällä vain vajaat pari viikkoa sitten.

Noeticissa liike ja musiikki toimivat kiinteästi yhdessä, niinpä Szymon Brzóskan teosta varten säveltämällä musiikilla on keskeinen rooli; talon orkesterin eli Sächsische Staatskapelle Dresdenin lisäksi on mukana Göteborgin alkuperäisen tuotannon solistit: sopraano Miriam Andersén sekä Shogo Yoshii, joka soittaa taiko-rumpuja, huilua ja kokyū-jousisoitinta. Musiikki ei ole vain tanssin taustasäestystä, vaan tiiviisti osa liikettä ja esitystä. Molemmat solistit ovat myös lavalla, käyvät vuoropuhelua keskenään ja tanssijoiden kanssa.

Noetic. Kuvassa ylhäällä Chang-Yuan Lin. Kuva: Admill Kuyler.

Liike on hyvin musikaalista, varsinkin ryhmäkohtauksissa se virtaa soljuvasti musiikin kanssa. Ehkä kiinnostavinta liikettä on kuitenkin sooloissa, mm. alkupuolen harppusoolon aloittama ja hiljaisuuteen päätyvä miehen (Kanata Ijima?) soolo, joka on upeata vartalonkäyttöä, tarkkaa ja hallittua, jalkaeriä ja katsetta myöten. Ja naisen (Zarina Stahnke?) soolo vuoropuhelussa huilun ja sopraanon kanssa – vangitsevan omaperäistä, kiehtovasti ajoittain jopa hiukan rujoakin liikettä. Toisaalta taas ryhmäkohtauksissa korostuvat kontakti ja runsas kosketus, mikä tuo tunnelmaan intiimiäkin läheisyyttä. Ja omaperäistä liikettä niissäkin, paljon kiehtovaa käsien käyttöä ja jopa tyyliteltyjä kuperkeikkoja ja kärrynpyöriä.

Noetic. Kuva: Admill Kuyler.

Teoksessa on yllättäen puheosuus: liikkeen jatkuessa miestanssija puhuu saksaksi ja naistanssija englanniksi. En ole varma, pääsinkö tekstistä kovin syvästi jyvälle, se liikkuu ehkä geometrian, fysiikan ja hämärän henkisyyden alueilla. Dramaturgisesti se tuntuu jakavan esityksen kahteen osaan: sen jälkeen mukaan tulevat lavastaja Antony Gormleyn hiilikuitusäleet, jotka toimivat rakennuspalikoina ja erityisesti tanssijoiden liikkeen ulottuvuuden jatkeina. Niitä käytetään yksinään ja niitä yhdistetään pidemmiksi kaariksi ja vanteiksi. Vanteita pyöritellään ajoittain kuin cyr-renkaita – hauska yksityiskohta oli havaita, että kapellimestari (Charlotte Politi) seurasi renkaiden liikettä ja lopetti toisteisen jousisoiton vasta juuri sillä hetkellä, kun viimeinenkin rengas lakkasi pyörimistä. Renkaista muodostuu myös putki, jonka läpi kuljetaan – ja lopulta säleistä rakentuu suuri pallo, jonka tanssijat nostavat käsilleen.

Noetic. Kuvassa takana Arthur Henderson ja edessä Shogo Yoshii & kokyū. Kuva: Admill Kuyler.

Teoksen sukupuolinäkökulma on mielenkiintoinen: liikemateriaalissa en juurikaan havaitse sukupuolieroja, sen sijaan Les Hommesin puvustus näyttäytyy aluksi alleviivatusti hyvin perinteiseltä: miehillä tummat puvut ja naisilla hameet. Paitsi että… mukana on ainakin yksi nainen, jolla on puku ja mies, jolla hame. Ja muutama mies kävelee teoksen eri vaiheissa terhakasti näyttämön yli korkeakorkoisissa avokkaissa. Ei siis huolta sukupuoliroolien pölyttyneisyydestä!

Sidi Larbi Cherkaouin Noetic on poikkeuksellisen kaunis teos. Sen monitaiteinen dramaturgia ja liikkeen omaperäinen kiinnostavuus pitävät mielenkiinnon herkemämättömästi yllä koko yli 50 minuutin keston.

Imre ja Marne van Opstalin November-teokselle oli ehkä jopa suuremmat odotukset kuin edelliselle, perustuen pari vuotta sitten kokemaani erityisen vaikuttavaan teokseen Heart Drive (2022). Odotukset ovat huono juttu – pitäisi malttaa mennä kokemaan teokset avoimin mielin. November ei todellakaan ole millään tasolla heikko tai edes keskinkertainen, päin vastoin, kokonaisuutena se on erinomainen! Mutta se jäi silti aavistuksen vajaaksi kohtuuttomista odotuksistani, ja tanssin osalta hiukan kalpeni Noeticin jälkeen.

Alun kaksi sooloa ovat vangitsevia: hienoa, elävää omaperäistä liikettä, jossa kaikki kehon osat ovat kauniisti käytössä. Ryhmäkohtauksissa on näyttävyyttä. Pääosa duetoista on kuitenkin yllättävän perinteisiä liikemateriaaliltaan (ja jopa hämmentävän vanhakantaisia sukupuolirooleiltaan) – loppupuolen duetossa on kuitenkin jo liikkeellisesti tuoreempi meno.

November. Kuva: Admill Kuyler.

Pelkkää tanssijoiden liikettä katsomalla biisi ei nousisi suosikkieni joukkoon, mutta kokonaisuus yhdessä äänen ja skenografian kanssa on osiaan suurempi. Keskeinen elementti Boris Acketin näyttämökuvassa on valtava verho, joka aluksi nousee maasta ylös; samaan aikaan sekä läpikuultava että valoa heijastava ohut kangas hallitsee teoksen visuaalista ilmettä. Sillä on myös koreografinen rooli: sitä liikuttavat ylhäältä moottorit ja puhaltimet sekä välillä tanssijatkin; se reagoi heihin ja he siihen. On tilanteita, joissa sen liike on jopa mielenkiintoisempaa kuin tanssijoiden; se pelastaa esim. pitkähkön jakson, jossa on useita peräkkäisiä em. duettoja.

Teoksen äänimaailma perustuu Arvo Pärtin musiikkiin sekä Acketin äänisuunnitteluun. Musiikki on omintakeista ja valitut teokset sopivat hyvin liikkeeseen. Äänimaailmaan kuuluu myös mm. huminaa, joka alkaa jo salivalojen ollessa vielä päällä, ja välillä salissa liikkuu suhinaa kolmiulotteisesti. Erityisen vaikuttava on ukkoskohtaus, jossa ääni, verhon villi liike ja siihen projisoidut valoefektit (Tom Visser) muodostavat lähes yhtä jylhän kokemuksen kuin aito kesäinen ukonilma. Tanssijoiden liike lattian pinnassa jää sen jalkoihin – niin kuin ihmiselle luonnonvoimien alla usein käy.

November. Kuva: Admill Kuyler.

Osiltaan vähän epätasainen mutta kokonaisuutena erittäin vaikuttava teos!

Semperoper Ballettin upeat tanssijat saivat illan lopuksi pitkät aplodit (tai en toki tiedä, miten pitkiä Dresdenissä yleensä harrastetaan), mikä tietenkin johtui upeista ja taitavasti tanssituista esityksistä, mutta osin varmasti siitäkin, että kyse oli kauden viimeisestä esityksestä; myös joukko ryhmän jättäviä tanssijoita kävi erikseen pokkaamassa isot jäähyväisaplodit.

(Koettu: 10.7.2025, Semberoper Ballett, Dresden)