John Neumeierin Pieni merenneito (2005) Hans Christian Andersenin sadun (1837) pohjalta oli Hamburger Ballet-Tagen avajaisteos, ja se esitettiin muutamankin kerran, joten ehdin nähdä sen, vaikka tulin Hampuriin kesken festivaalin.

Andersenin sadussa ihmisten ilmoille kaipaava pieni merenneito pelastaa hukkuvan prinssin ja ihastuu tähän nuoreen kauniiseen mieheen. Saadakseen jalat ja päästäkseen prinssin maailmaan hän hankkii noidalta taikajuoman, josta joutuu maksamaan kielellään ja kauniilla äänellään. Prinssi rakastaakin ihmishahmoista merenneitoa, mutta ”hyvänä, herttaisena lapsena”, ei vaimomateriaalina. Sen sijaan Prinssi kihlautuu naapurimaan prinsessan kanssa, jota hän luulee pelastajakseen. Merenneito saa siskoiltaan veitsen, jonka noita on loihtinut: jos hän surmaa prinssin ja valuttaa tämän verta jaloilleen, ne muuttuvat takaisin pyrstöksi ja hän voi palata vedenalaiseen maailmaan. Rakastamansa miehen surmaamisen sijaan hän surmaa itsensä, mutta jääkin eloon ilman henkenä.

Neumeier soveltaa Andersenin satua oleellisen säilyttäen. Tarina on kuitenkin kehystetty Runoilija-hahmon mielen sisällöksi tämän surressa oman rakastettunsa menetystä. Alun perinkin onnettomaan satuun Neumeier on siis lisännyt toisen onnettoman kerroksen: Runoilija on tietenkin Hans Christian Andersenin alter ego, jonka tosielämän saavuttamaton rakkaus ystäväänsä Edvardiin nousee sadun rinnalle: pieni merenneito ei saanut prinssiään eikä Andersen Edvardiaan.

Die kleine Meerjungfrau. Kuvassa Marine-Offiziere-ryhmä. Kuva: Kiran West.

Neumeierin tarinankerronnassa keskeistä on tietenkin tanssi. On paljon hienoja ryhmäkohtauksia, joista etenkin iloisten meripoikien (tai upseerien, ”Marine-Offiziere”, kuten osajakolistassa sanotaan) reippaat ja hyväntuuliset kohtaukset. Runoilija (Lennard Giesenberg) on lavalla lähes koko ajan, jos ei aktiivisena toimijana niin tarkkailemassa; hahmolla on ehkä vähemmän räväkkää tanssia, mutta Giesenbergin liike, gestiikka ja jopa katse ilmentävät hienosti haikeutta, epävarmuutta ja ulkopuolisuutta. Toinen haikea hahmo on luonnollisesti pieni merenneito (Xue Lin), jonka gestiikassa on anelevuutta, alistuvuutta, hämmennystä, mutta liikkeessä paljon omaperäistä ja mielenkiintoista, esimerkiksi alussa pyrstön kera häntä liikuttavat kolme maagista varjoa tavalla, joka luo hienosti vaikutelman uimisesta veden pinnan alla. Myös tuska, kun merinoita repii häneltä pyrstön ja nylkee ihon, on lähes käsin kosketeltava – kävelemään opetteleminen (Andersenilta: ”joka kerta kun maahan astut, koskee jalkoihisi ikäänkuin olisit veitsenterään astunut”) on mielettömän hienoa liikettä, samoin toisen osan alussa ahdistus, kun hän menee pitkin seiniä pienessä huoneessa (nyt jo kärkitossuissa), ilmentyy liikkeessä taitavasti.

Die kleine Meerjungfrau. Kuvassa Xue Lin. Kuva: Kiran West.

Aktiivisia toimijoita on kaksi: prinssi ja merinoita. Prinssi (Matias Oberlin), joka kehystarinassa on myös Edvard, Runoilijan haikailun kohde, on paitsi nuori ja kaunis myös kamalan kiltti kaikille, myös merenneidolle, joka vielä häissäkin hämmentyneenä yrittää tehdä itseään tykö. Prinssin liike maan päällä on paljolti klassishenkistä, merenpohjassa mielenkiintoisempaa – ylipäätään reipasta, nopeaa ja fyysistä. Prinsessan ja Edvardin nuorikon Henrietten (Ida Praetorius) liike kärkitossuissa on varsin klassishenkistä, mutta ilmeikkäänä tanssijana häntäkin on hauskaa seurata.

Die kleine Meerjungfrau. Kuvassa Xue Lin ja Matias Oberlin. Kuva: Kiran West.

Ehdottomasti kiinnostavin hahmo on merinoita (Louis Musin), jonka rooli Neumeierilla on paljon aktiivisempi ja aggressiivisempi kuin Andersenilla ja liike sen mukaista, suurta ja energistä. Hän mm. nostattaa myrskyn, mikä onkin yksi monista upeista tanssikohtauksista. Meirnoidalla on myös mm. omaperäistä ja kiehtovaa koreografiaa käsille ja jopa kielelle. Hän on ilmeisesti maagisten varjojen pomo, ja nämä nostelevat häntä hurjan ja näyttävän näköisesti. Loppupuolen kohtaus yhdessä merenneidon ja puukon kanssa on myös kiehtova ja ilmaisuvoimainen. Noidan maskeeraus on myös näyttävä!

Die kleine Meerjungfrau. Kuvassa Louis Musin ja Xue Lin. Kuva: Kiran West.

Lavastus ja puvustus ovat Neumeierin suunnittelemaa, kuten hänen teoksissaan usein. Merenneidon pyrstö muodostuu näppärästi housuista, joiden lahkeet ovat ylileveät ja ylipitkät; näin jalkojen liikuttaminen, varsinkin maagisten varjojen nostelemana, näyttää liikkuvalta pyrstöltä. Prinssin vaatetuksessa on sekä kaiken paljastavaa uima-asua että Disney-prinssi-henkistä häikäisevän valkoista univormua. Ero veden pinnan ylä- ja alapuolen välillä hyödyntää nerokkaan yksinkertaisesti liikkuvia valolistoja. Kekseliäs ratkaisu kuvaamaan merenneidon ahdistusta on oudonmuotoinen klaustrofobisen pieni huone, jossa hän kiipeilee pitkin seiniä. Hauskana yksityiskohtana pitää mainita häähuoneen katossa roikkuva tanskalainen valaisin, Poul Henningsenin artisokka-valaisin (ehkä matkamuistona Kööpenhaminasta, teoshan kantaesitettiin Tanskan kuninkaallisessa baletissa osana H. C. Andersenin syntymän 200-vuotisjuhlavuotta 2005).

Die kleine Meerjungfrau. Maagisten varjojen käsissä Xue Lin. Kuva: Kiran West.

Teokseen on musiikin säveltänyt Lera Auerbach. Orkesterissa on mukana myös theremin, elektroninen instrumentti, jossa on hieno toismaailmallinen sointi. Kahden kokemiskerran havaintojen perusteella en osaa sanoa, onko sillä jokin erityinen (tarinallinen tai dramaturginen) rooli; ainakin se joissakin kohdissa liittyi simpukan kuoresta Prinssin kuulemaan äänimaailmaan (Prinsessa sen sijaan ei kuullut siitä mitään).

Andersenin sadussa noidan taian mukaisesti merenneidon tulisi kuolla, muuttua meren vaahdoksi, ennen seuraavaa aamunkoittoa Prinssin mentyä naimisiin toisen kanssa, mutta hyvyytensä vuoksi hän saakin jatkaa elämäänsä ilman henkenä. Neumeierin merenneito nakkaa lopussa kärkitossut ja ihmismekon menemään ja liittyy Runoilijan seuraan – yhdessä he kohoavat muihin maailmoihin tähtitarhojen taa. Loppukohtaus on valloittavan kaunis ja seesteisen rauhoittava niin visuaalisesti kuin musiikillisesti.

Die kleine Meerjungfrau. Kuvassa Lennard Giesenberg ja Xue Lin. Kuva: Kiran West.

(Koettu 16. & 18.7.2025, Hamburger Ballett-Tage, Hamburg Ballett)

PS. Vielä kolmas onneton tarina: Lipussa, jonka olin ostanut jo vuosi sitten, ei lukenut Die kleine Meerjungfrau vaan Demian. Tämän Hermann Hessen samannimiseen romaaniin pohjautuvan baletin oli määrä olla Demis Volpin ensimmäinen pitkä teos Hampurin baletille ryhmän  uutena taiteellisena johtajana. Volpihan aloitti viime syksynä, kun baletin perustaja ja sitä yli 50 vuotta johtanut John Neumeier jäi eläkkeelle. Keväällä alkoi kuitenkin jo talon ulkopuolellekin kuulua kummia: tanssijat kirjelmöivät Hampurin kulttuuriministerille ja ensitanssijoista, joita oli 11, peräti 5 irtisanoutui. Toukokuun lopulla ilmoitettiin, että Demiania ei kaiken kiireen keskellä saada valmiiksi, joten sen sijaan ohjelmaan tulisi hänen vanha teoksensa Surrogate Cities (2024). Vain pari viikkoa myöhemmin kuitenkin Volpin pestin kerrottiin päättyneen ja Surrogate Cities korvautui Pienellä merenneidolla. Tällä hetkellä baletin taiteelliseksi johtajaksi on merkitty N.N.