Savonlinnan oopperajuhlilla nähty Fairy Queen katalonialaisen Festival Pereladan vierailuesityksenä oli monella tapaa virkistävä poikkeus (mielestäni) usein vähän toisteisessa ooppera-scenessä: barokkioopperaa ja puolioopperaa tulee harvemmin nähtyä – ja ohjauksessa oli ainakin omaan silmääni hulvatonta absurdismia.

Henry Purcellin The Fairy-Queen (1692) on puoliooppera, varsinkin Englannin restauraation aikana suosittu taidemuoto, jossa puheteatteriin ja näyttelemiseen yhdistyy musiikkia, laulua ja tanssia. Restauraatio vuodesta 1600 lähtien merkitsi kuninkaan vallan paluuta Englantiin ja Charles II:n (Kaarle II) myötä ahtaan puritanismin väistymistä, jolloin myös teatteritaide lähti uuteen kukoistukseen.

Libretto perustuu Shakespearen komediaan Juhannusyön uni (1595-1596), kuten Matti Rossi (2005) on nimen täsmällisesti suomentanut. Sen  tapahtumat sijoittuvat toisaalta ihmisten ilmoille antiikin Ateenaan ja toisaalta keijujen metsäiseen maailmaan. Tarina kietoutuu neljän pariskunnan ympärille: Ateenan herttua Theseus ja kihlattunsa Hippolyta, keijujen kunigaspari Oberon ja Titania sekä hoviväen nuoret parit Lysander ja Hermia sekä Demetrius ja Helena. Lisää kierrettä tuo vaeltava teatteriseurue sekä kaikkien kuvioita ansiokkaasti sotkeva ja selvittävä Oberonin käskyläinen, kujeileva haltia Puck.

Fairy Queen. Kuvassa etualalla Ana Quintans, Thomas Walker, Nicolas Brooymans, Judith Van Wanroij. Kuva: Toni Härkänen.

Käsiohjelmassa kerrataan Purcellin käyttämän, mahdollisesti Thomas Bettertonin laatiman, libreton synopsista; se noudattelee paljolti Shakespearea, osin karsien ja osin jotain lisäillen. Joan Anton Rechin ohjaus vaikuttaa siitä varsin vapaalta tulkinnalta. Purcellin hahmoissa on useita kontratenorirooleja ja travesti-roolikin (mies naisen asussa), ja Rechin ohjauksen keskeisintä hahmoa esittää kontratenori Xavier Sabata näyttävissä mekoissa. Tämä hahmo on enimmäkseen myös itse Fairy Queen (vrt. Titania), joskin käsiohjelmassa libreton rooleja ei ole mitenkään nimetty kuudelle solistille ja kahdelle tanssijalle. Tämä tuntuu ensin vähän oudolta, mutta pian selviää, että roolit eivät suinkaan asu yksittäisten esiintyjien kehoissa vaan osajako on joustavampi. Sabata esimerkiksi tekee Fairy Queenin asuissaan ajoittain asioita, jotka tarinan mukaan olisivat Puckin tai Oberon hommia.

Esitys käynnistyy lyhyellä epilogilla, jossa ”siivooja” (Sabata) puhuttelee yleisöä; pian lavalle alkaa kerääntyä hahmoja, jotka näyttävät jotenkin tutuilta muista teoksista: onkos tuo Turandot ja tuolla ehkä Salome, Pajatson Taddeo, Harlekiini, Carmen, Escamillo, Butterfly, Brünnhilde, Papageno, …

Fairy Queen. Kuva: Toni Härkänen.

Jos Shakespearen tarina ei olisi hyvässä muistissa, esityksen kulkua voisi olla haastavaa seurata: vaikka teksti vie omaa versiotaan siitä eteenpäin, ohjaus tuntuu tukevan sitä lähinnä viitteellisesti. Esimerkiksi Shakespearella Puck vaivuttaa kukan nesten avulla yksittäisiä hahmoja uneen, mutta nytpä Fairy Queen jakelee kukkia lavalla tasapuolisesti kaikille, jotka painavat päänsä jostain ilmestyneisiin tyynyihinsä.

Fairy Queen. Kuvassa Xavier Sabata. Kuva: Toni Härkänen.

Rechin ohjaus on – kaikessa absurdismissaankin – sujuvaa, visuaalisesti herkullista (varsinkin Gabriela Salaberri puvustus!) ja sympaattisen iloista; varsinkin Fairy Queenin liikkeessä ja gestiikassa on runsaasti fyysistäkin tilannehuumoria. Linnan erikoisen muotoista lavaa käytetään hyvin koko leveydeltään, ja välillä esitys läikkyy sujuvasti katsomonkin puolelle. Upeita kohtauksia ovat mm. sopraanon ja tanssijan duetto sekä Corydonin ja Mopsan No kisses -duetto. Niin, mukana on myös kaksi tanssijaa, joista etenkin Xavi Martínez loistaa pitkin teosta.

Fairy Queen. Kuvassa Ana Quintans ja Xavi Martínez. Kuva: Toni Härkänen.

Mar Gómezin koreografiaa lienee myös hauska parodinen kolmen (ei-tanssia-)miehen tanssi vuodenaikojen esittelyn ohessa. Solistien ja tanssijoiden lisäksi lavalla on erinomainen katalonialainen O Vos Omnes -kuoro. Orkesterina Dani Espasan johtamana soittaa aikakauden musiikkiin erikoistunut taitava Helsingin Barokkiorkesteri.

Fairy Queen. Kuva: Toni Härkänen.

Jos esityksessä Shakespearen tarinan ja hahmojen jatkumo (jos kuka sellaista kaipaa) jääkin pitkälti katsojan mielen sisäiseksi askareeksi, tavoittaa Rechin ohjaus riemukkaalla tavalla Shakespearen näytelmän hengen: hyväntuulisen joskin  väliin ilkikurisenkin mutta hyväntahtoisen huumorin ja kepeyden. Mitä mainioin iloinen kesäooppera!

(Nähty: 2.8.2025, Savonlinnan oopperajuhlat, Olavinlinna)