Pari ekakertakokemusta Lontoossa: Shakespeare’s Globe ja Loppiaisaatto livenä.

Loppiaisaatto, 5.1., on joulun 12. päivä, kun lasketaan joulupäivästä ja monissa perinteissä myös joulunajan päätös. Se on vakiintunut käännös Shakespearen näytelmälle Twelfth Night; or, What you Will, joka lienee ensimmäisen kerran esitetty julkisesti 2.2.1602. Näytelmän nimen kytkentä sen sisältöön on kuitenkin ilmeisesti hämärän peitossa: kristilliseen joulun tai loppiaisen teemoja siinä ei ainakaan suoranaisesti käsitellä. Se on kenties aiottu esitettäväksi loppiaisaaton karnevalistisissa juhlissa, mikä näytelmän sisältöön voisikin sopia.

Shakespearen näytelmien aikajanalla Loppiaisaatto sijoittuu aika lailla puoleen väliin: suurin osa kuningasnäytelmistä, Juhannusyön uni sekä Romeo ja Julia oli jo kirjoitettu, mutta mm. Hamlet, Othello, Macbeth ja Myrsky vielä tulossa. Tämän romanttisen komedian rennohko ote mm. sukupoleen on vetänyt puoleensa queer-luentaa ehkä enemmän kuin bardin muu tuotanto.

Tarinassa kaksoset haaksirikkoutuvat; Sebastianin uskotaan hukkuneen, mutta Viola pelastuu Illyriaan. Hän pukeutuu mieheksi, Cesarioksi, ja pääsee palvelemaan herttua Orsinoa, johon ihastuu. Orsino puolestaan on ihastunut kreivitär Oliviaan ja lähettää puhemiehekseen Cesarion, johon Olivia ihastuu. Olivian hovin väki keppostelee saadakseen yrmeän pääpalvelija Malvolion uskomaan, että Olivia olisi ihastunut häneen ja käyttäytymään niin, että Olivia uskoo tämän menettäneen järkensä. Sebastian ei olekaan kuollut, vaan Antonio on hänet pelastanut ja ilmeisen ihastunut. Nähdessään Sebastianin Olivia luulee tätä Cesarioksi, kosii, ja pari menee salaa naimisiin. Lopulta erehdykset paljastuvat ja mm. Orsino & Viola sekä Olivia & Sebastian saavat toisensa.

Twelfth Night. Kuvassa Solomon Israel (Orsino) ja Ronkẹ Adékọluẹ́jọ́ (Viola/Cesario). Kuva: Helen Murray.

Shakespearen aikaan naisten oli sopimatonta näytellä julkisesti, niinpä naisrooleja esittivät pojat tai nuoret miehet. Alun perin siis mies pukeutui naiseksi ja esitti Violaa, joka pukeutui mieheksi ja esitti Cesariota. Sebastianin ja Antonion suhdetta on pidetty yhtenä Shakespearen selkeimmistä samansukupuolisista eroottisista suhteista ja ylipäätään molemmat sisarukset herättävät sekä mies- että naishahmojen romanttista kiinnostusta. Näyttää selvältä, että heteromatriisi rytisee rikki, vaikka toki puritaanisempiakin tulkintoja voi yrittää (kehottaahan näytelmän alkuperäisen nimen toinen osa katsojaa ottamaan tulkinnan ohjat – ”what you will”!)

Globen Robin Belfieldin ohjauksessa ei yritetä vaan lisätään kaasua: Sir Toby Belch, Malvolion huijaamiseen osallistuva Olivian setä, on nyt Lady Belch, joka nai hovineito Marian. Olivian tilanhoitaja Fabiania näyttelee nainen. Niin alkuperäisessä tekstissä kuin Globen sovituksessa onkin nähtävissä varsin nykyaikainen käsitys sukupuolesta performatiivisena – Judith Butler taisi sanoa, että sukupuoli on tekemistä eikä olemista, mikä sopiikin hyvin teatterinäyttämölle.

Twelfth Night. Lopuaplodien tanssiesitys. Etualalla vasemmalla Jos Vantyler. Kuva: Esa Torniainen.

Ronkẹ Adékọluẹ́jọ́ tekee hienosti roolin Violana/Cesariona, ja ylipäätään miehitys on mitä mainioin, mutta muutaman koomisemman sivuroolin tulkinta jäi mieleeni erityisen elävästi. Lady Belchin alkuperäinen esikuva  Sir Toby Belch, suomeksi herra Topi Röyhtä, on häpeämättömän röyhkeä viinan menevä hahmo – Jocelyn Jee Esien tekee ehkä vielä vähän kärjistetymmän hahmon rehevän riemukkaasti ja valloittavan törkeästi, niin suhteessa muihin lavalla kuin yleisöön: taskumatti alinomaa käsillä, välillä kaataa siitä saappaaseensa ja tarjoaa hörppyä katsojalle (joka höppänä kieltäytyy), jämät roiskii yleisön niskaan ja heittää hameensakin  katsojalle säilytettäväksi. Alison Halsteadin tulkinta Mariasta, Olivian neuvokkaasta kamarineidosta, on hillitympi mutta perin hykerryttävä.

Twelfth Night. Kuvassa Pearce Quigley (Malvolio). Kuva: Helen Murray.

Pearce Quigley Olivian jäykän ja ikävän pääpalvelija Malvolion hahmossa on yhtä ylimielinen niin muita roolihahmoja kuin katsojia kohtaan: rikkalapioon lakaistut ”roskat” lentävät yleisöön, samoin Olivian nimissä tehty huijauskirje, jonka hän parikin kertaa haetuttaa yleisöstä takaisin käsiinsä. Huonoista reaktioista saavat  pahaa silmää niin hahmot lavalla kuin yleisökin. Kuivan hilpeää ja hienovaraista fyysistä huumoria ja reagointia – mm. avoimen tilan yli lentäneet lentokoneet saivat osakseen rooliin sopivan silmien pyörityksen ryydittämään taukoa puheessa.

Festen hahmo edustaa shakespearelaista hovinarria, joka päällisin puolin on laulaja, esiintyjä ja ylipäätään Olivian hovin huvittaja (alkutekstissä häneen viitataan pääasiassa termillä ”clown”) mutta tosiasiassa hyvin terävä ja nopeaälyinen ja isäntäväen asioista usein paremmin perillä kuin he itse. Nuori Jos Vantyler tekee roolin aivan mielettömän hienosti: ilmaisu, fyysisyys ja gestiikka on kuin tanssia, välillä toki kirjaimellisestikin – valtavan taitava ja valloittava tulkinta!

Twelfth Night. Kuvassa Jos Vantyler (Feste). Kuva: Helen Murray.

Robin Belfieldin monitahoisen ja räväkän ohjauksen lisäksi on vielä erikseen mainittava Jean Chanin näyttävä skenografia: perinteinen lava ei ole rakenteiltaan erityisen muunneltava, mutta se on koristeltu perin hienosti ja tilaan hillityn sopivasti, sen sijaan puvustuksessa ei ole väri-iloa säästelty.

Jostain käsittämättömästä syystä tämä oli vasta ensimmäinen kerta, kun kävin Shakespeare’s Globessa, mutta tämän esityksen perusteella ei todellakaan viimeinen. Vuonna 1997 avattu teatteri on rakennettu pitkälti alkuperäisten ajatusten mukaisesti: ympyrän muotoinen kolmikerroksinen katsomo, korotettu näyttämö yhdellä reunalla ja ”permannolla” seisomakatsomo kiinni lavassa. Permanto ja osin koko ulkoilmateatteri on sään armoilla, koska vain kehän istumakatsomot ja näyttämö on niukasti katettu – syyskuun lopulla auringon mentyä mailleen alkoi jo olla vähän vilpakkaa. Pitkät puupenkit eivät ole ertityisen mukavat, mutta 3 punnalla saa vuokrata tyynyn peppunsa alle.

Twelfth Night. Shakespeare’s Globe -teatteri, näkymä middle gallerysta lavalle ja standing yardille . Kuva: Esa Torniainen.

(Suomenkielisissä termeissä edellä käytetty soveltuvin osin Pentti Saaritsan suomennosta (2012).)

(Koettu: 21.9.2025, Shakespeare’s Globe, Lontoo)