Olen pitänyt viimeaikaisista Carl Knifin kerronnallisista ja kantaaottavista teoksista, mutta silti tuntui erityisen mukavalta kokea uusin teos Matching Steps, jossa aava tulkinta-avaruus aukeaa samoiltavaksi katsojalle, joka voi lukea siihen haluamiaan merkityksiä – tai olla lukematta ja tulkitsematta. En tiedä, oliko näin Knifin tarkoitus, mutta tällä mennään.

Matching Steps. Kuvassa: Eero Vesterinen, Jonna Aaltonen, Carl Knif, Riku Lehtopolku, Terhi Vaimala, Olli Lautiola ja Saara Töyrylä. Kuva: Cata Portin.

Musiikin ja liikkeen yhteyksistä on vahvasti kyse. Musiikkina on minimalisti Steve Reichin Clapping Music (1972) kahdelle kättentaputtajalle (konserteissa useimmiten kaiketi lyömäsoittajille). Biisi sinänsä on lyhyt, kestoltaan vain minuutteja, mutta rakenteensa vuoksi toimii mainiosti peräperää toistettuna. Se on ilmeisesti saanut innoituksensa flamencosta, niinpä onkin sopivaa tehdä siihen tanssiesitys.

Reichin biisin lisäksi kuullaan Knifin luottomuusikon ja -äänisuunnittelijan Janne Hastin säveliä. Hast myös ajoittain seikkailee näyttämöllä, mikä sopii hyvin teokseen, jossa musiikki ei ole pelkkä taustakomponentti vaan sen rooli korostuu. Lavalla on usein nuottiteline ja sen ääressä Hast tai tanssijoita taputtamassa Reichin biisiä. Ajoittain myös koko tanssijajoukko taputtelee. Jossain kohdin taisi äänimaailmaa syntyä ryhmän hengitysäänilläkin.

Matching Steps. Kuvassa: Saara Töyrylä, Riku Lehtopolku, Olli Lautiola, Jonna Aaltonen ja Eero Vesterinen. Kuva: Cata Portin.

Teoksessa on paljon Knifin hyvällä tavalla tuttua liikesanastoa, kuten isoja ulottuvaisia liikkeitä, nopeita liikesarjoja ja äkkipysähdyksiä sekä tilan laajaa käyttöä myös pystysuunnassa, niin korkealle suuntautuvaa kuin maan rajassa mataavaa liikettä. Kuuden tanssijan (Jonna Aaltonen, Olli Lautiola, Riku Lehtopolku, Saara Töyrylä, Terhi Vaimala, Eero Vesterinen) joukosta muodostuu soolo-, duetto- ja ryhmäkohtauksia. Duetot eivät tunnu turhaan sukupuolitetuilta eikä tanssi muutoinkaan. Liike on tarkkaa ja usein sähäkän särmikästä, mutta on myös rauhallisempia ja pehmeämpiä osuuksia, kuten Vesterisen paljasjalkasoolo.

Matching Steps. Kuvassa: Jonna Aaltonen ja Terhi Vaimala. Kuva: Cata Portin.

Uutta ja mielenkiintoista niin visuaaliseen estetiikkaan kuin liikkeeseen tuovat jännitteiset narut, joilla luodaan kuvioita yksinkertaisista janoista useampiosaisiin murtoviivoihin. Langalla on monia rooleja: välillä sen ”voima” tuntuu ohjaavan koko ryhmän liikettä, toisessa kohtaa se taas toimii yhteyden välittäjänä duetossa. Lankojen ja tanssijoiden suhteet komplisoituvat, kun langat pitenevät ja moninaistuvat. Tanssijoiden keskinäiset yhteydet ja elävä kontakti – vaikka ajoittain lankavälitteinen – tuo inhimillistä kosketusta muutoin paljolti pakottavan oloista rytmiä nakuttavaan pohjavireeseen.

Erinomaisen kiehtovaa ja nautittavaa!

(Koettu: 4.10.2025, Alminsali, Suomen kansallisooppera)