Alexander Ekmanin COW (2016) löntysti raikkaana takaisin Kansallisbaletin lavalle! Näin sen ensimmäisen kerran syksyllä 2020, koronasulkujen jälkeen, kun katsomossa vielä noudatettiin terveysturvallisuutta. Silloin kirjoittelin siitä enemmältikin, joten tässä vain lyhyesti muutama huomio. En muista, että edellisellä kerralla olisi esiintyjien ja katsomon välillä ollut kontaktia - siinä tilanteessa se ei varmastikaan olisi ollut järkevääkään. Nyt kuitenkin … Jatka artikkeliin Upea COW, uudelleen
Tapiola-sinfoniettan ohjelmistossa pisti silmään Sotilaan tarina kahdesta syystä: se on klassinen musiikkiteos, joka jo alun perin on tarkoitettu paitsi soitettavaksi myös luettavaksi, näyteltäväksi ja tanssittavaksi - lisäksi esiintyjät olivat erityisen kiinnostavia, joten odotukset olivat korkealla. Igor Stravinskyn säveltämä teos julkaistiin vuonna 1918, hänen uran venäläisenä pidetyn jakson opulla, hänen jo lähdettyään Venäjältä. Ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa, … Jatka artikkeliin Sotilaan tarina
Kansallisbaletin ja Javier Torresin uusi Giselle on ihan kelpo virvoitus vanhalle romanttiselle baletille ja mainio kontrasti periperinteisiin sovituksiin kuten Wienissä vastikään näkemääni tai Kansallisbaletin repertoaarin aiempaan. Gisellen perusversion tarina tuli käytyä läpi tuossa Wienin esityksestä kertovassa jutussa. Torres on tuonut tarinan keskiajan Saksan seudun viininkorjuusta 1950-luvun eteläitalialaiseen kaupunkiin, jossa vietetään kirsikkajuhlaa. Giselle ja Ilario (vrt. … Jatka artikkeliin Torresin Giselle (puoliksi) uudistettuna
Susanna Leinosen kolmen teoksen ilta RAW valotti kaarta koreografin uran alusta ihan viime päiviin: ensimmäisenä nähty Ei kukaan, vain ystäväsi (2000) oli hänen esikoisteoksensa koreografina, välissä useamminkin nähty Suo tihkua vihreä tammi (2003) ja lopuksi uuden uutukainen, vain muutamaa päivää aiemmin kantaesitetty Pain Killer. Kahden ensimmäisen teoksen välissä Leinonen jutteli ajatuksistaan teoksista ja urastaan samalla, … Jatka artikkeliin Susanna Leinosen AIR-ilta: uutta ja vanhaa
Olen pitänyt viimeaikaisista Carl Knifin kerronnallisista ja kantaaottavista teoksista, mutta silti tuntui erityisen mukavalta kokea uusin teos Matching Steps, jossa aava tulkinta-avaruus aukeaa samoiltavaksi katsojalle, joka voi lukea siihen haluamiaan merkityksiä - tai olla lukematta ja tulkitsematta. En tiedä, oliko näin Knifin tarkoitus, mutta tällä mennään. Musiikin ja liikkeen yhteyksistä on vahvasti kyse. Musiikkina on … Jatka artikkeliin Matching Steps
Atte Kilpisen Kohtauksia punaisesta jumalasta (2024) teki viime vuonna vaikutuksen, niinpä hänen uusi Kreutzersonaattinsa herätti kovasti odotuksia. Teos on JoJo - Oulun tanssin keskuksen tuotantoa ja kantaesitettiin siellä viime kesänä, ja se on kiertänyt ainakin Tampereella, Turussa ja Lappeenrannassa. Itse koin sen reilu kuukausi sitten Helsingin Tanssin talossa (joo, näiden tekstieni kirjoittamista vaivaa taas hitaus...) … Jatka artikkeliin Atte Kilpisen Kreutzersonaatti
Vasta reilu kuukausi sitten kävin ensimmäisen kerran Wienin valtionoopperan baletissa ja näin siellä hyvin perinteisen Gisellen. Se on vanha baletti mutta elää ja voi hyvin: Wienin lisäksi tällä kaudella sitä esitetään eri versioina monissa eurooppalaisissa taloissa; omalla tutkaruudullani ainakin oma kansallisbalettimme sekä Royal Ballet Lontoossa. Vaikka klassinen (tai romanttinen) baletti perinteisessä muodossaan ei sinänsä kovin … Jatka artikkeliin Wienin perinteinen Giselle
Pari ekakertakokemusta Lontoossa: Shakespeare's Globe ja Loppiaisaatto livenä. Loppiaisaatto, 5.1., on joulun 12. päivä, kun lasketaan joulupäivästä ja monissa perinteissä myös joulunajan päätös. Se on vakiintunut käännös Shakespearen näytelmälle Twelfth Night; or, What you Will, joka lienee ensimmäisen kerran esitetty julkisesti 2.2.1602. Näytelmän nimen kytkentä sen sisältöön on kuitenkin ilmeisesti hämärän peitossa: kristilliseen joulun tai … Jatka artikkeliin Loppiaisaatto Shakespeare’s Globessa
Taannoisen Lontoon-reissun viidestä esityksestä yksi tuli valittua näyttelijävetoisesti. Vain muutamaa päivää aiemmin Lontoon-ensi-illan jälkeen näkemässäni Clarkston-näytelmässä toista pääosaa esittää Ruaridh Mollica, jonka herkkävireinen tulkinta Mikko Mäkelän kauniissa elokuvassa Sebastian (2024) teki taannoin suuren vaikutuksen. Joe Locke puolestaan on "TV:stä tuttu" (Agatha All Along (2024) ja Heartstopper (2022-2024)). Näytelmän (2015) kirjailijakaan ei ole ihan tuntematon: Samuel … Jatka artikkeliin Clarkston
Wyndham's Theatressa näin Royal Shakespeare Companyn produktion näytelmästä Born with Teeth, joka faktaa ja fiktiota yhdistellen nivoo hauskasti yhteen Shakespearen aikaista kulttuuri-, valta- ja sosiaalihistoriaa. Se kantaesitettiin 2022 Texasissa, ja Daniel Evansin ohjaama UK:n produktio ihan vastikään. Näytelmän nimi tulee Henrik VI -trilogian kolmannesta osasta, jonka 5. näytöksen 6. kohtauksessa Gloucester (sittemmin Richard III) surmattuaan … Jatka artikkeliin Born with Teeth – Shakespeare & Marlowe
Christopher Isherwoodin (1904-1986) romaani A Single Man (1964) on innoittanut muitakin taiteen tekijöitä: mm. Tom Fordin visuaalisesti ja tarinallisesti kaunis elokuva julkaistiin 2009, ja nyt se nähtiin Royal Balletissa Jonathan Watkinsin tuoreena tanssiteoksena. Niin Ford kuin Watkins ovat sovittaneet romaanista omanlaisensa luovan tulkinnan, vaikka tarinan hahmot ja peruselementit pysyvät tallella. Keskityn tässä tanssiteokseen, mutta en … Jatka artikkeliin A Single Man tanssii
DanceWorks Helsinki on varsin tuore itsenäinen tanssiryhmä. Sen tuottama kahden nykybalettiesityksen ilta AIR yhdistää kahden kokeneen koreografin teokset: Minna Tervamäen Gale ja Anu Sistosen Into Thin Air. Nykybaletti lienee juurikin täsmällinen termi, koska taustalla vaanii vahva klassinen vaikutus, vaikkakin näissä teoksissa sen kankeimmista ja (mielestäni) tylsimmistä piirteistä onkin päästy paljolti eroon. Tervamäen Galessa periklassista hapatusta … Jatka artikkeliin AIR – nykybaletti-ilta
Taannoisesta Teatterikesästä vielä yksi juttu: Tampereen teatterin Peltienkelit, kolme tuntia ja kolme kilometriä promenaditeatteria Tampereen queer-historiasta. Esitys starttaa Eteläpuistosta, Tampereen perinteiseltä cruising-alueelta. "Cruising" viittaa käytännön pyrkimyksiin solmia eroottispainotteisia sosiaalisia suhteita, vaikka lyhytkestoisiakin. Etenkin ennen internet-aikaa tämä ulkoilma-aktiviteetti kuuluu olleen suosittua sekä "puskissa" että puistojen julkisissa poistokäymälöissä, Tampereella peltienkeiksi ja vihreiksi enkeleiksi kutsutuissa rakennelmissa; Helsingin queer-historiassa … Jatka artikkeliin Peltienkelit: queer-historiaa kävellen
Dostojevskin RIkos ja rangaistus (1866). On perin hupsua tunnustaa epä-älyllisyytensä tämäkin puoli, mutta venäläisklassikot eivät ole oikein koskaan onnistuneet innostamaan, joten niiden teatteriversioitakaan en ole siinä määrin bongaillut kuin vaikkapa Shakespearea. Niinpä tämä Q-teatterin kehuttu tulkintakin oli mennyt ohi, mutta osui onneksi haaviin Teatterikesässä. Dostojevskilla on paljon henkilöitä ja yksityiskohtaisia sivujuonia, mutta päätarina lienee jotakuinkin … Jatka artikkeliin Fyysinen Rikos ja rangaistus
Savonlinnan oopperajuhlilla nähty Fairy Queen katalonialaisen Festival Pereladan vierailuesityksenä oli monella tapaa virkistävä poikkeus (mielestäni) usein vähän toisteisessa ooppera-scenessä: barokkioopperaa ja puolioopperaa tulee harvemmin nähtyä - ja ohjauksessa oli ainakin omaan silmääni hulvatonta absurdismia. Henry Purcellin The Fairy-Queen (1692) on puoliooppera, varsinkin Englannin restauraation aikana suosittu taidemuoto, jossa puheteatteriin ja näyttelemiseen yhdistyy musiikkia, laulua ja … Jatka artikkeliin Riemukas Fairy Queen
Erinomaisuutta 