Näin Jorma Elon Kesäyön unelman Suomen ensi-illan keväällä 2015 eli noin 9,5 vuotta sitten, ja nyt uudelleen, esityksen järjestysnumerolla 23. Encore-tietokannan mukaan tuotanto on saanut tässä välissä vain yhden esityskauden syksyllä 2017 ja paljolti alkuperäisin solistein. Nyt sen sijaan oli tapahtunut jonkinlaista sukupolvenvaihdosta.

Kirjoittelin pidemmän jaarituksen silloin aiemmin (löytyy täältä) joten nyt vain lyhyempi päivitys ja päällimmäiset vaikutelmat.

Niin Shakespearen kuin Elon version tarinan keskeisenä toimijana on Puck, jonka ensi-illassa tanssi Samuli Poutanen – hän oli nyt ehtinyt aikuistua Hermian isäksi Egeukseksi. Lysanderin yksiniitisestä rakastajan roolista oli puolestaan Ilja Bolotov noussut hauskaan ja ilmaisullisesti monipuolseen Pulma-hahmoon, joka aasipäisenä on Elon teoksessa ihan jopa laulurooli! Lemmekkäissä pariskunnissa oli tapahtunut nuorennusta: Oberonina ja Titaniana tanssivat nyt Clark Eselgroth ja Zhiyao Chen sekä nuorina pareina Thomas Brun ja Violetta Keller sekä Hye Ji Kang ja Shunsuke Arimizu.

Kesäyön unelma. Kuvassa Clark Eselgroth ja Luciano Ghidoli. Kuva: Roosa Oksaharju.

Nyt toisella näkemisellä huomasin kiinnittäväni aiempaa enemmän huomiota visuaalisuuteen: skenografia on tyylikäs ja kaunis; olisi ehkä väärin sanoa  yksinkertainen, mutta sillä lailla  seesteinen, etteivät turhat yksityiskohdat sotke sitä. Liikkeessä huomio kiinnittyi mm. kevyen hillittyyn huumoriin, ja toki edelleen vaikutti ensi-illassakin ihastuttanut Oberonin ja Titanian kaunis duetto Mendelssohn Bartholdyn Viulukonserton (op. 64) 2. osan alkupuoleen (viulusolistina myös nyt Jukka Merjanen).

Koko esiintyjäkaarti on upea, mutta ehkä ilta oli sittenkin etenkin Puckin – Luciano Ghidoli on täysosuma. Hän loistaa ”kujeilevan haltian” roolissa, joka on ilmeisen vaativa: liikemateriaali on teknisesti runsasta ja monipuolista, ja sitä on paljon; jos hän ei ihan koko ajan ole näyttämöllä, niin vähintään piipahtelee ihan tuon tuostakin. Tekninen taituruus ja sujuvuus on yksi puoli, mutta ainakin itselleni tärkeämpää on tulkinta: ilmaisun aitous ja uskottavuus sekä myös yhteyden luontevuus muihin näyttämöllä (ja yleisöönkin) – myös tässä Ghidolilla on pettämätön taito. Shakespeare varmastikin tunnistaisi ilkikurisen Puckinsa eläväisen Ghidolin tulkinnassa!

Kesäyön unelma. Kuvassa etualalla Luciano Ghidoli. Kuva: Roosa Oksaharju.

(Koettu: 8.10.2024, Suomen kansallisooppera ja -baletti)