Kutkuttava Kesäyön unelma

Kansallisbaletissas juuri ensi-iltansa saanut Jorma Elon palkittu nykybaletti Kesäyön unelma sai kantaesityksensä Wienin valtionoopperan baletissa vain viitisen vuotta sitten, varsin tuoretta tavaraa siis. Tarina tosin on vanha pohjautuen Shakespearen näytelmään Juhannusyön uni (kuten Matti Rossin vuoden 2005 suomennos alkuperäisnimestä A Midsummer Night’s Dream kuuluu; Elo tosin tuntuu preferoivan Paavo Cajanderin suomennosta vuodelta 1891 suurpiirteisemmin käännetyllä otsikolla Kesäyön unelma).

Shakespearen tarina sijoittuu antiikin Ateenaan metsineen, niin todelliseen kuin keijumaailmaankin ja niiden yhtymäkohtiin. Tarinasta tehnee balettialttiin mm. se, että siinä on peräti neljä paria: Ateenan herttua Theseus ja kihlattunsa amatsonien kuningatar Hippolyta, keijujen kunigaspari Oberon ja Titania sekä nuoret hoviherrat nuorikkoineen: Lysander ja Hermia sekä Demetrius ja Helena. Vielä on keskeisessä roolisssa kujeileva haltija Puck. (Haltija vai haltia? Baletti ottaa kiistaan tasapuolisen kannan käyttämällä käsiohjelmassa muotoa ”haltija” ja osajakodokumentissa ”haltia”.) Parisuhdekuvioista huolimatta – tai ehkä juuri niiden vuoksi – Shakespearen näytelmä on riemukas komedia, jossa varsinkaan nuorten parien rakkautta ei käsitellä erityisen kauniina ja romanttisena vaan enemmänkin hilpeyttä herättävänä puolimielisenä kiihkona: ”Ei järki rakkautta ohjaa, se kiitää mieltä vailla; silmiä ei ole, mutta siivet on, ja hurja kiire aina” (I.1, Rossin suomennos).

Ilahduttavasti Elo on varsin uskollinen Shakespearen tarinalle ja kertoo sen kokonaan (eikä vain pientä sivujuonta, kuten viime aikoina on nähty esim. Kullervon ja Don Quijoten kohdalla). Toki vapauksiakin on otettu, esimerkiksi Titanian hoivaama orpo vaihdokaspoika, jota Oberon havittelee hovipojakseen, on Elon versiossa muuttunut tytöksi, joka on ryöstetty palvelijaksi. Myös tarinan aikaperspektiivi on hämärämpi: Shakespeare kiinnittää aikajänteen selvästi: Theseuksen ja Hippolytan häät ovat neljän päivän päästä uuden kuun aikaan; kuu on siis vähenevä – Elon teoksen alusssa taustan kaunis sirppi kasvaa kuitenkin täysikuuksi väliaikaan mennessä – ekan näytöksen aikajänne on siis lähes kaksi viikkoa (väliajan jälkeen tuntui, että kuu vaihtoi suuntaa ja lopussa oli taas uudelleen täysikuu (eli kokonaisaikajänne puolisentoista kuukautta?))

Nicholas Ziegler (Theseus) ja Daria Makhateli (Hippolyta). © 2015 Sakari Viika, Suomen kansallisbaletti.

Nicholas Ziegler (Theseus) ja Daria Makhateli (Hippolyta) ja outo kuu. © 2015 Sakari Viika, Suomen kansallisbaletti.

No, viis kuusta, outo mollottaja muutenkin. Tärkeimpänä Elo on säilyttänyt tunnelman: Shakespearen näytelmää tulee luettua aina itsekseen hymyillen, ja sama efekti, vaikka tyystin eri keinoin, toteutuu taidokkaasti Elon baletissa: juonen hupsutukset ovat toki samat, mutta Shakespearen komediallisten hahmojen ja kielen herättämän hilpeyden Elo saa aikaan roolien, vuorovaikutuksen ja liikkeen nerokkaalla sommittelulla. Elon eklektisessä liikekielessä on vahvasti klassinen pohja (jopa mimiikoineen kaikkieen), joka ei kuitenkaan rajoita vaan toimii kasvualustana tuoreelle materiaalille. Suurta ja näyttävää liikettä on ehkä vähemmän, mutta tarkkaa, terävää ja nopeaa sitäkin enemmän. Oivaltavan koominen vire säilyy pitkin teosta mm. kulmikkaana, välilä rujonakin liikkeenä, mimiikan liioiteltuina toistoina, sarjakuvamaisina hyperbolina, jne. Elon työkalupakki on ylitsevuotavaisen runsas mutta hyvin hallittu.

Jos komiikka teatterissa on haastava taitolaji, on se ainakin yhtä varmasti sitä myös baletissa; onneksi meillä on huikean taitavat tanssijat, joista ainakin ensi-iltamiehitys oli omaan makuuni nappivalinta kaikin osin. Nuoret parit (Ilja Bolotov & Eun-Ji Ha sekä Linda Haakana & Tuukka Piitulainen) tarinan hilpeyden lähteinä vastaavat aika pitkälle komiikan välillä farssimaisestakin jatkumosta yhdessä Puckin (Samuli Poutanen) kanssa, jolle Elo onkin kirjoittanut erityisen runsaasti riemukasta liikettä. Oberonin (Sergei Popov) ja Titanian (Tiina Myllymäki) vakiintuneemmassa vaikkei ehkä seesteisessä suhteessa on tilaa jo perinteisemminkin kauniille tanssille, esimerkkinä toisen näytöksen erityisen hieno duetto Viulukonserton 2. osan herkkään alkupuoleen.

Ilja Bolotov, Eun-Ji Ha, Linda Haakana ja Tuukka Piitulainen vielä hiukan hukassa ennen kuin Puck järjestelee asiat (© 2015 Sakari Viika, Suomen kansallisbaletti)

Ilja Bolotov, Eun-Ji Ha, Linda Haakana ja Tuukka Piitulainen vielä hiukan hukassa ennen kuin Puck järjestelee asiat (© 2015 Sakari Viika, Suomen kansallisbaletti)

Niin, Viulukonserton – musiikkina Elo on käyttänyt paitsi Felix Mendelssohn Bartholdyn näytelmämusiikkia teoksista Kesäyön unelma (op. 21 & 61) ja Ruy Blas (op. 95) myös Neljättä sinfoniaa (op. 90, ”italialainen”) ja Viulukonserton (op. 64) kolmesta osasta kahta (viulusolistina Jukka Merjanen). Lauluakin oli Kesäyön unelman ao. kohdissa, mutten ole varma, toiko se oikein mitään lisää kokonaisteokseen.

Vielä on sananen sanottava Sandra Woodallin silmiä lepuuttavasta kokonaiskauniista visualisoinnista. Puvustus viittasi antiikin Kreikkaan, se korosti vartalon muotoja enemmän kuin peitti (kiitos siitä) vaikkei suoranaisesti ollut erityisen paljastavaa (paitsi Puckin kohdalla, jonka päällä sukkahousujen lisäks kimalsi vain ohut kerros hikeä). Tärkeä juttu – erityisesti, kun liikkessä on paljon terävää yksityiskohtaisuutta, sen artikulointia ei saa hukuttaa hihojen, helmojen ja viittojen alle. Lavastus oli tyylikästä ja viitteellistä; erityisesti pidin katosta laskeutuvista pisaranomaisista taikavaloista, tai mitä pajunkissoja lienevät olleetkaan, ja hauskaa oli myös seurata em. oudosti käyttäytyvää kuuta.

Samuli Poutanen (Puck) ja Balettioppilaitoksen oppilaita © 2015 Sakari Viika, Suomen kansallisbaletti

Samuli Poutanen (Puck) ja Balettioppilaitoksen oppilaita © 2015 Sakari Viika, Suomen kansallisbaletti

Tämä oli pisin Jorma Elon teos, mitä olen nähnyt – lyhyemmistä teoksistaan on mieleeni jäänyt liikkeen kiehtovuus, joka kantoi tässäkin hyvin läpi koko teoksen. Suurten hetkellisten wow-elämysten sijaan teos tarjosi herkulisesti jatkuvaa pientä kumuloituvaa kutkutusta.

(Koettu: 24.4.2015, Suomen kansallisbaletti)