Tarjolla oli monenlaista liikettä, kun Kansallisbaletin tanssijat esittelivät kykyjään koreografeina seitsemän uuden teoken Dance ON -illassa – joukossa niin aiemminkin koreografeina kunnostautuneita tanssijoita kuin ainakin itselleni uusiakin tuttavuuksia.

Illan aloitti Emmi Pennasen Squares and Circles, jossa neljän naistanssijan voimin tulkittiin niin kulmikkaan robottimaista kuin luontevamminkin soljuvaa liikettä. ”Elämiemme polut kulkevat ristiin rastiin”, kirjoittaa koreografi käsiohjelmassa, mikä hyvin näkyikin tanssijoiden pääasiallisessa erillisyydessä ajoittaisten parikuvioiden antaessa lisähöystettä.

Nuorisoryhmän Thibault Monnierin Concert-teoksessa tanssi neljä miestä ja neljä naista – illan klassisinta antia (neoklassista? mitenhän nämä tyylilajien määritelmät meneekään… jos nyt moisia leimoja edes tarvitaan) kärkitossuineen kaikkineen. Monnier taitaa visuaalisesti kauniin virtaavan, jatkuvan liikkeen, joka syleilee musiikkia pakottoman kiihkeästi. Perin nautittavaa katsottavaa.

Seuraavana oli kaksi humoristisempaa teosta, ensimmäisenä Anna Sariolan Play to Play, jonka alussa – ekan musiikkibiisin soitua verhojen ollessa vielä kiinni – Johan Pakkanen istui ja leikki nukeilla ja hiukan myöhemmin punki Linda Haakanan ja Lucie Rákosníkován leikkeihin mukaan (”Can I play with you now”). Ehkä enemmän sirkuksen ja teatterin puolelta tutuin fyysisen komiikan keinoin etenevä teos säilytti tuoreen hauskuuden hyvin aina loppuun asti.

Anna Sariola: Play to Play. Kuvassa Lucie Rákosníková, Johan Pakkanen, Linda Haakana. © 2015 Suomen Kansallisbaletti/Sakari Viika

Anandah Kononen on osoittanut aiemminkin koomisen tanssin osaamista – Cocina latina jatkoi samaa vakuuttavaa linjaa, jossa tanssin lisäksi kokonaisuus rakentui myös näkemyksellisestä panostuksesta puvustukseen ja videoprojisointiin. Jonkinlainen burrito taisi tästä latinalaiskeittiöstä syntyä.

Riemun jälkeen koettiin käänne dramaattisempaa suuntaan: koreografina aiemminkin kyntensä näyttäneen Emrecan Tanisin Moon on the Man oli vaikuttava dystooppishenkisessä intensiivisyydessään. Etenkin Tanisin ja (olikohan) Johanna Nuutisen käsi kädessä -duetto sekä alku- ja loppupuolen ryhmäkohtaukset olivat kiehtovia.

Väliajan jälkeen oli vuorossa koreografioita jo pidempään tehneen Jouka Valkaman Leijona, jossa Milla Elorannan ja Frans Valkaman duettoja Daria Makhateli välillä haahuillen maustoi. Valkaman koreografiat ovat usein tuntuneet verrattain tummavireisiltä, ja niin tämäkin – Elorannan ja Valkaman tulkitsema väkevä fyysinen yhteys oli rajumpaa kuin hellää, kovempaa kuin pehmeää. Siten, ainakin omassa elämysmaailmassani, se jatkoi hyvin samaa emotionaalista virettä, johon Tanisin teos minut ennen väliaikaa jätti. Valkaman tuttuun tyyliin teoksen alku ja etenkin loppu oli luonnollisesti hämmentävän liudentuva… joko se loppui, joka pitää pitää taputtaa, vai pitääkö… ja koska pitää lopettaa…

Illan päätti Aapo Siikalan riemukas revittely It’s a boy, jossa Johan Pakkasen ja Sara Saviolan parikuviot limittyivät kundiporukan kukkoiluihin. Onneksi ei tarvitse lokeroida, mitä genreä tämä edusti, mutta on todettava, että varsin mainiosti oli balettimaneerit onnistuttu karistamaan liikkeestä: jopa juokseminen näytti aidolta eikä balettijuoksennalta. Baletin kielen tilalle oli ehkä pyrkimässä jotain streetiä tai muuta, ja ainakin Ruan Crightonilta jokunen ihan tunnistetteva break-muuvikin taisi irrota. Korkeaenerginen porukkameno oli selkeästi pääosassa, mutta mieleen jäivät myös etenkin Crightonin ja Tuukka Piitulaisen soolot. Mainio lopetus illalle: mukavan lokeroimista kaihtava ja hyvän mielen jälkeensä jättävä energiapistos!

Aapo Siikala: It’s A Boy. Kuvassa: Alfio Drago, Linas Kavaliauskas, Tuukka Piitulainen, Johan Pakkanen, Michal Krčmář, Elena Ilyina © 2015 Suomen Kansallisbaletti/Sakari Viika

(Nähty: 13.5.2015, Kansallisbaletti, Alminsali)