Neumeier: Kuolema Venetsiassa

(Jälkijättöisesti julkaistu teksti, joka loppuvuodesta jäi kesken…)
Thomas Mannin novelli Kuolema Venetsiassa (1912) on paitsi hänen keskeistä tuotantoaan myös innoittanut monia muita, mm. Visconti ohjasi elokuvan (1971), Britten sävelsi oopperan (1973) ja Neumeier teki baletin (2003). Transformaatiot taidelajista toiseen ovat kiinnostavia: mitä lähtöteoksesta päätyy mukaan, mitä jätetään sivuun; mitä korostetaan, mitä häivytetään ja miten asioita ilmaistaan.

Kotimaisilla näyttämöillä olen nähnyt tuotannot Kansallisteatterissa (2017, Michael Baran) ja Oulun teatterissa (2023, Carl Knif) – ja nyt vihdoin Kansallisbaletissa John Neumeierin baletin. Näin sen kahtena iltana eri solistein sekä lisäksi Stage24-tallenteen; omasta kokoelmastani löytyi myös Hampurin baletin tallenne vuodelta 2004. Mannin tekstikin tuli taas luettua, niinpä en voi olla pohtimatta sitä ja Neumeierin teosta ainakin hiukan rinnakkain.

Alkuteoksessa Gustav von Aschenbach, viisikymppinen leski ja aikuisen tyttären isä, on kunnioitettu ja arvostettu kirjailijamestari, jolta on valmistunut mm. merkittävä proosaeepos Fredrik Suuresta, mutta nyt työt vähän tökkii. Nähtyään päiväkävelyllä ulkomaisen miehen hän päättää lähteä lomareissulle. Tie vie ensin Pulaan, joka ei kuitenkaan tyydytä, joten matka jatkuu pian Venetsiaan. Kaupunki on koleraepidemian kourissa, mikä tosin von Aschenbachille selviää vasta vähitellen. Sitäkin merkityksellisempi on kurinalaiselle kirjailijalle epätyypillinen esteettis-emotionaalinen elämys: von Aschenbach hurmaantuu päätä pahkaa nuoren Tadzion täydellisestä kauneudesta ja alkaa seurailla tätä lähes pakkomielteisesti. Kun von Aschenbach menehtyy rantatuolilla, jää tuo etäihastuksen kauneus hänen viimeiseksi kokemuksekseen.

Kuolema Venetsiassa. Kuvassa Ilja Bolotov, Michal Krčmář, Giulio Diligente, Frans Valkama, Heidi Salminen, Emilia Števík, David Rathbun, Alfio Drago, Francesca Loi ja Stefania Cardaci-Krčmář. Kuva: Roosa Oksaharju.

Kuolema Venetsiassa. Kuvassa Ilja Bolotov, Michal Krčmář, Giulio Diligente, Frans Valkama, Heidi Salminen, Emilia Števík, David Rathbun, Alfio Drago, Francesca Loi ja Stefania Cardaci-Krčmář. Kuva: Roosa Oksaharju.

Neumeierin von Aschenbach on arvostettu mestarikoreografi, joka on jumissa Fredrik Suuresta kertovan baletin luomisessa. Muukalaiseen törmääminen herättää kaukokaipuun. Siispä Venetsiaan, jossa hän hullaantuu Tadziosta, jota seuraillessaan hänen mielikuvituksensa ja halunsa aistinautinnoille herää. Jopa syntyykin koreografiaa palavasta rakkaudesta. Venetsian koleratilanne huononee, mutta von Aschenbach ei pakene vaan jää lähelle Tadziota. Lopulta koreografia saa jäädä, Fredrik-baletti päästää mestarin otteestaan, ja viimeiset hetkensä von Aschenbach viettää aistillisuuteen antautuneena.

Elokuvaohjaaja Pirjo Honkasalon mukaan elokuvan tarinaksi sopii novelli (romaani on liian pitkä). Balettiin lienee novellikin liian pitkä, niinpä Neumeier on karsinut epäoleellista. Toisaalta hän on kehittänyt myös lisäelementtejä kuten naisrooleja, joita tietysti balettiin perinteisesti kuuluu. Mannin tekstissä naishahmoja ei juurikaan ole, esimerkiksi kirjailijan äidistä tiedetään oikeastaan vain, että tämä oli böömiläisen kapellimestarin tytär; Neumeierilla äidillä sen sijaan on isompi rooli von Aschenbachin lapsuuteen kurkistavissa takaumissa. Myös assistentti ja hoviballerina La Barbarina ovat Neumeierin kehittämiä. Uusia hahmoja ovat myös mm. ”luonnokset”, joilla von Aschenbach työstää keskeneräistä Fredrik-koreografiaa.

Kuolema Venetsiassa. Kuva: Roosa Oksaharju.

Kuolema Venetsiassa. Kuva: Roosa Oksaharju.

Joitakin tarinan kannalta merkityksellisiä sivurooleja kuten muukalaista, gondolieeria ja parturia esittää kahden samannäköisiksi stailatun miestanssijan parivaljakko. On myös hauskoja Mannin tekstin laajennuksia: Kirjassa kuvaillaan monisanaisesti Tadzion hiuksia pitkiksi ja kiharoiksi kuin hellenistisen kauden pronssipatsas La Spinarion pojalla, joka on kumartuneena poistamaan tikkua jalastaan – Neumeierin Tadzio kaivaa ohimennen jalastaan tikkua. Mannin tekstissä hotellille tulee katumuusikkoryhmä, jossa on ”brutaali ja rohkea, vaarallinen ja viihdyttävä” kitaristi, jolla on ”huomattava koominen energia” – Neumeierilla Bachin e-molli-huilusarjan (BWV 996) 5. osa ”Bourrée” kuullaan Jethro Tullin sovituksena, joka alkaa huilusoololla (Fredrik Suuren soitin!), muuntuu jazzin kautta sähköbassosooloksi ja edelleen Yngwie J. Malmsteenin Baroque & Roll -biisin (2002) kitararevittelyksi – jota lavalla esittävät rock-hahmoina kasvonaamioineen ja mustine huulipunineen taas tuo mainio miesparivaljakko. Riemukkaan oivaltavia yksityiskohtia Mannin satunnaisen oloisten mainintojen innoittamina!

Yksi pois jäänyt näkökulma on pohdinta mm. kauneudesta ja rakkaudesta, jota Mann käsittelee Platonin Faidros -dialogin avulla. Neumeier ei eksplikoi mutta muutoin tuo vahvasti esiin ”apollonisen” hillityn, järjellisen ja järjestyneen taiteen vastakkainasettelun suhteessa ”dionyysiseen” pidäkkeettömän aistilliseen nautintoon. Näen eron liikekielessä: von Aschenbachin työstämän baletti on varsin klassista, kun taas Tadzion liike ja duetot von Aschenbachin kanssa ovat vapautuneita ja tunteikkaita. Musiikissa ero on vielä selvempi: edellistä edustaa Bach ja jälkimmäistä Wagner. Bachin Das Musikalische Opfer (1747, BWV 1079), jonka partituuria von Aschenbach usein syleilee, on hauska esimerkki Neumeierin monitasoisesti kietoutuneista viittauksista: Bach sävelsi sen teeman pohjalta, jonka oli saanut – Fredrik Suurelta! (Tästä on Oliver Cotton kirjoittanut kiinnostavan näytelmän The Score (2023)).

Mannin alkuperäinen teksti (myös engl. käännös) on monin paikoin erinomaisen kaunista kieltä – varsinkin von Aschenbachin runsas sisäinen puhe Tadziosta. Se on monin paikoin myös hyvin tunnerikasta. Tanssi on mitä mainioin taidemuoto juuri näiden ilmaisemiseen, ja Neumeier on mestari niin kauniin kuin tunnetta ilmaisevan liikkeen luomisessa. (Täysin päinvastaisesti Viscontin elokuvallinen ilmaisu jätti ainakin minut melko viileäksi; Neumeier onkin todennut, että elokuvan tunnetaso syntyy pääosin Mahlerin musiikista.)

Mannin tekstissä kaikki, mitä saamme tietää Tadziosta, on nuorukaisen kauneudesta hullaantuneen von Aschenbachin värittynyttä kuvailua. Neumeierilla kaikki voisi olla von Aschenbachin mielen sisältöä, tai ainakin on vaikea erottaa, mikä saattaisi olla todellista ja mikä kuviteltua. Mannilla von Aschenbach ja Tadzio eivät puhu keskenään, saati kosketa toisiaan, vain jokunen ohikiitävä katsekontakti. Neumeierilla kosketusta on runsaasti, mutta baletille tyypillisen dueton konventioiden sijaan kiihkeässäkin tanssissa yhteys jää etäiseksi. Haastattelussa Atte Kilpinen totesikin haasteelliseksi juuri sen, että Tadzion ja von Aschenbachin duetot tehdään ilman katsekontakia – tämä viestinee tunteen yksipuolisuudesta.

Kuolema Venetsiassa. Kuvassa Atte Kilpinen ja Michal Krčmář. Kuva: Roosa Oksaharju.

Kuolema Venetsiassa. Kuvassa Atte Kilpinen ja Michal Krčmář. Kuva: Roosa Oksaharju.

Näkemissäni esityksissä von Aschenbachia esittivät Michal Krčmář ja Jonathan Rodrigues, molemmat perin taitavia ja ilmaisultaan laaja-alaisia; vaatiihan rooli muuntumista alun tiukan muodollisesta itsekurin vangista aina lopun tunnemyrskyyn heittäytyjäksi. Kolmea naishahmoa (von Aschenbachin äiti, assistentti ja Tadzion äiti) esitti Rebecca King-Piitulainen tulkiten mainiosti eri roolit, jotka tukevat varsinkin alkupuolen von Aschenbachia. Tadzion, 14-vuotiaan nuorukaisen (jos ikä tuntuu pöyristyttävältä, muistettakoon, että Shakespearen suuressa rakkaustarinassa Julia on 13-vuotias) hahmolla on tukenaan verrattain niukalti tarpeistoa ja puvustusta, joten sen lavalle tuoma tuoreus, elämän ilo ja valoisuus on ilmaistava liikkeellä ja gestiikalla, ja tässä sekä Atte Kilpinen että Thomas Brun onnistuvat erinomaisesti. Samaa autenttisen valoittavaa nuorta riemua tulkitsee valloittavasti David Rathbun Tadzion ystävänä Jaschuna.

Kuolema Venetsiassa. Kuvassa Atte Kilpinen ja Michal Krčmář. Kuva: Roosa Oksaharju.

Kuolema Venetsiassa. Kuvassa Atte Kilpinen ja Michal Krčmář. Kuva: Roosa Oksaharju.

Nuorisohahmojen vapautuneen ja energisen liikkeen vastapainona on varsin klassista liikekieltä, jota tanssivat mm. keskeneräisen baletin Frederik Suurena Sergei Popov/Florian Modan ja koreografisina luonnostelmina Violetta Keller/Seo Yeun Kim, Jun Xia/Shunsuke Arimizu ja Giuseppe Martino/Ilja Bolotov. Erityisen monipuolista ja kiinnostavaa liikettä Neumeier on luonut muukalaisen, gondolieerin, parturin, kitaristin jne. kaksoisroolille, jonka tanssivat Martin Nudo & Clark Eselgroth/Elvis Nudo & Luciano Ghidoli (Hampurin alkuperäismiehityksessä kaksoisroolin näyttää tanssineen veljespari – nyt Nudot kuitenkin eri miehityksissä). Nämä hahmot toimivat pitkin matkaa airueina von Aschenbachin kehityksessä hillitystä älyllisyydestä kohti tunteille antautumista ja lopulta kuolemaa, ja tanssijoiden vahvan fyysinen, jopa avoimen eroottinen ilmaisu (mm. VI kohtauksen dionyysisessä unessa) ei jätä von Aschenbachia kylmäksi, katsojasta puhumattakaan.

Kuolema Venetsiassa. Kuvassa Jun Xia, Violetta Keller ja Michal Krčmář. Kuva: Roosa Oksaharju.

Kuolema Venetsiassa. Kuvassa Jun Xia, Violetta Keller ja Michal Krčmář. Kuva: Roosa Oksaharju.

Mutta kiihko sikseen, kuolemastahan tässä tosiaan on kysymys. Mannilla se näkyy heti alussa: von Aschenbach näkee muukalaisen hautausmaan kulmilla; Neumeierilla ensiviite on symbolisempi: valtava kaaviokuva gondolista, jota Mannin tekstissä verrataan ruumisarkkuun. Teoksen saksankielisessä nimessä kuolema on mukana myös suoraan alaotsikossa (Tod in Venedig – ein Totentanz). Kuolemantanssin lisäksi toinen Neumeieria ilmeisen kiehtonut ajatus on lemmenkuolo (Liebestod), ja baletin finaalin pakahduttava tunnelataus tanssitaankin tahtiin, jonka antaa Wagnerin täyttymättömän rakkauden Tristan ja Isolde -oopperan (1865) kaunis ja dramaattinen Isolden Lemmenkuolo.

Mannin kirja on erinomaisen hieno ja siitä tehdyistä tulkinnoista Neumeierin on kokemistani ehdottomasti kaunein ja vaikuttavin. Molemmat ovat parhaan taiteen tavoin mieltä pitkäaikaisesti häiritseviä siten, että ne viettelevät pauloihinsa yhä uudelleen: aina jää vaivaamaan jotain, jota on kaiveltava lisää (tässä yksi syistä, miksi tämä teksti ei hevin ottanut valmistuakseen).

(Koettu: 1.11.2024 (ensi-ilta) ja 15.11.2024, Suomen kansallisbaletti)

PS. Luulin päässeeni jo jutun loppuun, mutta ei: representaatiosta on pakko vielä jotain sanoa. Olen yli 20 vuoden ajan nähnyt lähes kaikki Kansallisbaletissa esitetyt produktiot, ja on tuntunut, että aika lailla on väistelty heteromatriisin ulkopuolisia teemoja, mikä on varsin vanhoillinen positio suhteessa muuhun esittävän taiteen kenttään jopa Suomessa. Toki voi väittää, että baletti on erityisen vanhoillinen taidelaji; toisaalta mm. Matthew Bourne teki Joutsenlampensa jo 1995 ja uusiakin teoksia tulee, kuten Christopher Wheeldonin Oscar (2024)- ja kesällä 2025 Royal Balettiin on tulossa A Single Man Christopher Isherwoodin romaanin (1964) pohjalta. Olikin siis hienoa (jo korkea aika) tuoda Kuolema Venetsiassa Kansallisbalettiin. Tosin teemaa on ehkä pyritty hieman pyöristelemään: taannoisessa kanta-asiakkaiden illassa taidettiin puhua platonisesta rakkaudesta, teosesittelyssä korostuu rakkaus elämään ja mm. YLEn Neumeier-haastattelujutun (ylipitkässä) otsikossa pontevasti torjutaan homous. Dokumentissa Der andere Liebestod (2005) Neumeier kuitenkin sanoo uskovansa, että Mannin tekstissä kyse on ”todellinen rakkaustarina” (”eine wirkliches Liebesgeschichte”) ja kiinnittää erityistä huomiota von Aschenbachin sanoihin ”Ich liebe dich!” Mannin tekstiä lukiessa tulee selväksi, ettei ihastus ole vain platonista. Toki kaikenlaiset tulkinnat ovat tulkitsijalleen oikeita, mutta perin outojen lasien läpi näitä teoksia on katsottava, jos niistä löytää vain abstrahoidun rakkauden elämään ja kauneuteen.

Kansallisbaletin kunniaksi on mainittava, että Stage24-sivuilta löytyy teoksen tiimoilta julkaistu Jukka O. Miettisen ansiokas artikkeli ”Rakkaus, joka ei uskalla sanoa nimeään”. Jos siis oikein etsii, teossivulle sitä ei ole tohdittu linkittää. Kahden näkemäni esityksen perusteella tuli kuitenkin vahvasti olo, että yleisö oli hyvin valmis vastaanottamaan teoksen teemat ilman ylihäveliästä uudelleenkehystämistäkin.

Lähteitä:

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.